2016/09/21

Kurpitsakarnevaalit

Kurpitsakarnevaalit Koiramäen Pajutallilla kokosi viime viikonloppuna perheet juhlistamaan syksyn alkua. Olemme jo kolmatta kertaa vierailleet näissä juhlissa ja joka kerta se on ollut yhtä hauskaa. Koiramäen Pajutallin ihanan tunnelmallisessa pihapiirissä oli laitettu esille kaikenlaista kivaa syksyistä koristelua ja tunnelmaa nostattamassa oli myös tällä kertaa ihanan vanhanaikainen karuselli, pikkupossut, minipuput ja laamat omissa aitauksissaan. Lapset saivat harrastaa narunvetoa, leikkimistä ja kahvinkeittoa leikkiaitauksessa. Lentokoneista innostuneille pienokaisille oli luvassa viihdettä kun matalalla lentävät koneet lensivät suoraan tilan yli hyvin hyvin läheltä juuri ennen laskeutumistaan Helsinki-Vantaan lentokentälle



Olimme sopineet treffeistä meidän kummipojat perheen kanssa ja meidän poppoo oli muun porukan tavoin siellä pitämässä iloista ääntä ympäri pihapiiriä. Lapset innostuivat ehkä eniten peikkometsästä jossa sai leikkiä saippuakuplanesteen kanssa ja juosta pajunoksista tehtyjä käytäviä pitkin. Aurinko paistoi ihanasti ja pienen hetken jälkeen olimme kaikki riisuneet takit ja istuimme nauttimassa kahveista ja pullasta pihapiirin ulkokahvilassa. Tulin samalla miettineeksi olikohan tämä viimeinen kerta tänä vuonna kun sai juoda kahvit ulkona ilman takkia. Ehkä oli!? Kotiin ostin ison läjän mini-kurpitsoja ja nyt on siis syksy toivotettu tervetulleeksi oikein kunnolla.

-Såfin

7 kommenttia:

  1. Voihan kökkö!! Taas multa meni nää kurpitsajuhlat ohi :( missä näitä mainostetaan, kun tuntuu, että tämä on ehkä jo kolmas vuosi peräkkäin kun tajuan vasta jälkeenpäin että ai ne oli jo? Tosin eipä me oltaisi nyt sinne ehditykään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Kyllä tämä on ehdottomasti käymisenarvoinen karnevaali. :) Ensi vuonna sitten uusi yritys <3

      Poista
  2. Varmasti ihanat ja hauskat karnevaalit!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kurpitsakarnevaalit!
    Mukavaa illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kiva idea ja kaiken lisäksi hienosti toteutettu! :)

      Poista