2016/09/29

Rakennuslupa-anomus: Check!

Joku ehkä huomasi eilisen instagram-kuvani (@malin.såfin) jossa kummitteli iso tonttikuvapiirrustus ja ihmisiä jotka istuivat ison pyöreän neuvottelupöydän ääressä. Istuimme silloin viimeisessä palaverissa meidän arkkitehtitoimiston kanssa ennen rakennusluvan viemistä rakennusvalvontavirastoon. Me olemme noin puolen vuoden aikana keränneet valtava määrä dokumentteja, hyväksyntöjä, virallisia kaavoja, selvitystöitä ja osittain meinasi turhautuminen vallata kun meiltä lopulta vaadittiin myös vastaavanlaisia pohjavedenohjaussuunnitelmia kuin esimerkiksi suurilta ostoskeskushankkeilta vaaditaan. Saimme pitkän aikaa etsiä asiantuntijaa joka toteuttaa pientaloille tällaisia suunnitelmia. Onneksi siitäkin selvittiin. Jokainen vaihe on toki vienyt aikaa, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Eikö vain?! Olemme nyt siis puolessavälissä. Hahaa..


Tiesittekö, että Helsingissä rakennuslupa toimitetaan henkilökohtaisesti virastoon tietynlaisessa (paperisessa)määrämuodossa, suuressa nipussa joka on sidottu hamppunyörillä. Olin revetä nauruun kun kuulin tämän. Vau. Sooo 70's. Oli miten oli, tämä tunne tänään on aika mahtava! Liikaa ei kuitenkaan vielä voi innostua, mutta on toki mahdollista, että saamme toimenpideluvan ja voimme ryhtyä toimeen ja aloittaa puunkaadon tontillamme jo lähiviikkoina. Jee..

"Good things take time"

-Såfin 

5 kommenttia:

  1. Siis eikäh! Nyörikin vielä!?! :D Apua!!

    Joka tapauksessa, eteenpäin pääsette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. Joo - mä naureskelin kyllä kans tälle! :D

      Poista
  2. :D Joissakin asioissa kehitystä ei näköjään vaan tapahdu, vaikka muuten ympärillä mullistuu.

    Toivottavasti pian pääsette jatkamaan tästä etapista eteenpäin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä on sellainen virasto jota on uudistettu hieman "hitaamman puoleisesti".. <3 Hihii..

      Ja eiköhän tästä asiat pikkuhiljaa ala etenemään! :)

      Poista
  3. Kuulostaapa moninmutkaiselta prosessilta tuo lupien saanti ja kuten mainitset jännä miten voikin olla noin vanhanaikaista, että pitää kiikuttaa itse toimistolle oikein pakattuna paperit ja muut. Meilläkin on juuri erään rakennusliikkeen kanssa neuvotteluja lisäosa rakentamisesta meidän omakotitaloon täällä Lempäälän suunnilla. Toivottavasti täällä ei tarvitsisi käydä noin pitkää paperisotaa. Tsemppiä teille kuitenkin itse toteutukseen ja toivotaan, että kaikki menee siinä hyvin!

    VastaaPoista