2016/10/16

Onneksi on nämä asiat juuri nyt..

Näin harmaan sunnuntain kunniaksi halusin istua alas ja miettiä niitä asioita joista iloitsen juuri nyt. Meidän talossa on harvoin hiljaista viikonloppuna, mutta tänään kaikki tämän talon miehet (pienet ja suuret) lähtivät hakemaan isovanhempia lentokentältä ja minulle sallittiin tällainen pieni miettimishetki kaikeassa rauhassa. Mikäs sen parempaa miettimistä kuin ne asiat jotka tekevät onnelliseksi juuri nyt.. 

Näistä asioista iloitsen tänään

  1. Tyhjä pyykkikori. Vaihdoimme jopa lakanat sängyissä ja silti onnistuimme pitämään pyykkikorin tyhjillään. Tila joka ei ole varsin tavallinen tässä perheessä. Hahaa.
  2. Siskojen ilta. Vietimme eilen siskojeni kanssa ihanan illan kaupungilla. Kävimme hienoilla drinkeillä jonka jälkeen kävimme kokeilemassa Escaperoomia (oli muuten jännää!) Sen jälkeen istuimme vielä iltaa siskoni luona ja söimme herkullista ruokaa ja juttelimme pitkään aamuyön tunneille kaikesta tärkeästä ja ei niin tärkeästä.
  3. Ruokahävikin pienentäminen. Olen ottanut projektikseni yrittää heittää edes hieman vähemmän ruokaa roskiin. Tunnen salaa vähän ylpeyttä siitä, että olemme onnistuneet tässä todella hyvin viimeisen kahden viikon aikana. Olen kuitenkin hämmästynyt siitä miten paljon miettimistä ja suunnittelua tämä on vaatinut.
  4. Uudesta peilistä ja korulautasesta minun uuteen meikkinurkkaukseen. Suunnitelmat voit kurkata täältä. Tästä varmasti lisää jossain vaiheessa.
  5. Poikien leikkituokiot kahdestaan. En haluaisi sanoa tätä ääneen, koska muuten varmaan herään unesta. Pojat leikkivät nimittäin tällä hetkellä niin hienosti yhdessä, että viettävät melkein puolet ajasta uppoutuneena erilaisiin yhteisiin leikkeihin.
  6. Lähestyvä aurinkoloma. Ihanaa. Pian pääsemme perheen kanssa reissuun kauas kauas pois. Sen ansiosta tämä kamala pimeys ei tunnu ihan yhtä kamalalta.
  7. Blogimaailma ja sen parissa hääräävät innokkaat ihmiset. On vain ihailtavaa miten aktiivisia ihmisiä löytyy. 
  8. Pilates. Olen niin iloinen siitä, että olen löytänyt pilateksen. Vaikka olen aktiivisesti käynyt pilateksessa vasta reilun kuukauden tunnen jo, että tietyt pitkäaikaiset jumit selässä on avautunut. 
  9. Vihreä tee. En aiemmin oikein ole ollut tee-ihminen, mutta viime kuukauden aikana olen alkanut vähentämään kahvin määrää ja sen sijaan juonut teetä. Vaihtelu virkistää. 
Mistä sinä iloitset tänään?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Siinä olikin monta iloista asiaa♥ Täällä paistoi aamulla ihanasti aurinko ja lapset rakensivat sulassa sovussa majaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa että saitte nauttia vähän auringosta! Siitä saa niin ihanasti energiaa <3

      Poista