2017/11/20

Täydelliset häät & 16 häävalokuvaa

Minun ja monen muun viikonloppu on ollut erittäin tunteellinen. Lauantaina saimme nimittäin olla mukana todistamassa miten pikkusiskoni meni naimisiin miehensä kanssa ja saimme juhlia tätä tapahtumaa ihanissa tunnelmissa Wanhan Bäckbyn kartanossa. Se on jännää miten paljon tällaisia häitä jännittää. Siskoni häät olivat ihan yhtä tunteelliset kuin ne omat häät joskus aikoinaan oli. Olin näissä häissä kaason roolissa ja sillä tavalla hyvin tiiviisti mukana järjestämässä (ja jännittämässä) päivää. Vaikka kuinka olen ajatellut, että koristeet, häämekko ja juhlatarjoilut ovat niitä tärkeimpiä juttuja hääpäivässä niin nyt täytyy kyllä myöntää, että olen ollut väärässä. Kaikista tärkein ei ole mikään aiemmin mainituista vaan se onnellisuus, se tunnelma ja se rakkaus. Vaikka kaikki järjestelyt ja juhlatila oli mitä hienoimpia niin päällimmäiseksi jäi kyllä mieleen hääparin ihanat hymyt ja juhlaväen iloisuus..

Samalla kun sulhanen ja meidän vanhemmat olivat rehkimässä häätilan koristeluiden parissa me kaasot ja morsian tapasimme varhain aamulla Riina K:n tiloissa jossa meidän tukat ja meikit laitettiin kuntoon. Keskustelimme jännitystasosta ja päivän etenemisestä ja joimme mimosa-juomia ja söimme mansikoita. Matkamme jatkui Hotelli Haven:iin jossa söimme lounasta ja laittauduimme valmiiksi. Silotimme mekot höyrystimellä ja puimme puuttuvat korut. Tässä vaiheessa jännitystaso alkoi jo olemaan aika korkealla. Morsian ei silti miettinyt karkuteille lähtöä vaan hyppäsimme rohkeasti hääautoon ja suuntasimme valokuvauksen kautta kirkolle. Se vartti jonka vietimme yhdessä kirkon sivurakennuksessa ennen vihkimistä oli pisin vartti elämässäni (ja varmasti myös morsiammen). Se tuntui noin kolmelta tunnilta. Hahaa.. Lopulta oli kuitenkin aika kävellä alttarille ja vastata kaikkiin esitettyihin kysymyksiin myönteisesti. Ihan ilman pelästystä emme kuitenkaan päässeet sillä bestmanin painajaisuni kävi toteen ja sormus tippui kädestä juuri kriittisellä hetkellä. Onneksi sormus ei lähtenyt kierimään ja saimme naurahtaa helpotuksesta. Huh. 

Ilta jatkui kauniisti koristellussa vanhassa kartanossa jonne siskoni oli valmistellut kaikki koristeet itse. (!!) En vieläkään voi uskoa miten paljon hän näki vaivaa näitä juhlia varten. Kerroin aiemmin mm. hänen tekemistä kukkavaaseista jotka olivat superhienot ja kruunasivat hääkattauksen. Reilun sadan hengen juhlaväen voimin söimme aivan mahtavan hyvät ruuat, kuulimme hienoja puheita, katselimme polttarivideoita ja hankkiuduttiin eroon viimeisistäkin kaloreista tanssilattialla. Huhheijaa. Näin paljon suuria tunteita, ihania hetkiä ja rakkaita ihmisiä ei varmaan tule eteen ihan hetkeen.

Onneksi olkoon vielä kerran rakkaat! Oli aivan mahtavat juhlat! <3

-Såfin

3 kommenttia:

  1. Hääkuvia katsoessa sitä tulee aina miettineeksi, että olisiko sittenkin pitänyt mennä naimisiin perinteisesti. Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät ovat kyllä aina niin ihanat! <3 Pienet, suuret, kirkossa, maistraatissa - kaikissa on läsnä se rakkaus!

      Poista
  2. Häät on ihania♥ Harmi, ettei meillä taida olla vähään aikaan häitä tiedossa. Vai pitäiskö järjestää itse uusintahäät niin pääsisi taas tunnelmaan käsiksi :D

    VastaaPoista