2019/04/08

Iloiset juuri nyt

Onko kukaan muu pysähtynyt ajattelemaan, että neljäsosa tätä vuotta on jo takana?! Huhtikuu on jo hyvää vauhtia käynnissä ja päivät vaihtuvat pian kesäpäiviksi ja tajusin että nyt on lupa taas iloita monesta asiasta jota olen kaivannut pitkin talvea ja syksyä. Viikonloppuna aurinko paistoi ja olin hyvällä tuulella - askeleet tuntuivat erityisen kevyiltä. Aloin miettimään kaikkia niitä asioita jotka saa minut hymyilemään ja totesin, että niitä on melko paljon tällä hetkellä..


Iloisia asioita juuri nyt: 

- Sulanneet tiet (ja kukat ulkona). Tämä taitaa olla meidän kaikkien yhteinen ilonaihe. On ihanaa nähdä miten nurmialueet alkavat vihertämään ja miten ensimmäiset kukat puskevat pinnalle ja puhkeavat kukkaan. Vaikka ilma on hieman pölyinen en voi vastustaa ulkona olemista.  

- Perheemme huikea matkustuspyrähdys. Olimme viime viikonloppuna taas risteilemässä serkkuperheeni kanssa. Meidän reissu oli todella onnistunut ja saimme viettää ihanan päivän Tukholmassa. Olemme viimeaikoina matkustaneet todella paljon ja olen superiloinen siitä, että olemme olleet terveitä reissujemme aikana. Ihan huikeaa. Näimme Tukholman, Åren, Trondheimin, Helsingin ja Tukholman uudestaan. Nyt on hyvä ottaa hetken aikaa vähän iisimmin reissailun suhteen. 

- Pyöräilykauden avaaminen. Viime viikolla meidän isi-ihminen putsasi ja huolsi kaikki meidän pyörät ja kävimme ensimmäisellä pyöräretkellä. Tällä viikolla aion myös ensimmäistä kertaa tänä vuonna pyöräillä töihin. Jee. Tänä keväänä saan myös läppärini ja vaihtovaatteeni kätevästi uusiin pyöräilylaukkuihin. 

- Kasvisruoka. Olen innoissani kasvisruuasta ja kaikista uusista resepteistä johon olen törmännyt. En olisi uskonut, että sanon näin mutta myös meidän isi-ihminen on alkanut tottumaan kasvisruokailuun. Hän jopa ensimmäistä kertaa osti kotiin ainekset ihan kasvispohjaiseen spagetti-kastikkeeseen. Pieni askel ihmiselle, suuri askel ihmiskunnalle. Hihii.. 

- Ruokaboksi-palvelu. Olen aivan innoissaan, sillä olen löytänyt innon arkiruokakokkailua kohtaan Muksuboksi-ruokatoimituksen kautta. Kerron tästä lisää huomenna täällä blogissa, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että tämä on kaipaamamme ratkaisu meidän perheen ruokatilanteeseen. 

- Hot Yoga joka maanantaina. Olen uskollisesti jo useamman kuukauden ajan käynyt hotjoogassa joka maanantai ystäväni kanssa. Olen itseasiassa iloinen siitä, että olen löytänyt rutiinin tälle harrastukselle. Jooga tekee minulle tosi hyvää. Se parantaa ryhtiä, venyttää  ja parantaa sisäisiä lihaksia sekä tasapainoa. Minulla on aivan huikea fiilis tämän rankan joogatunnin jälkeen maanantai-iltaisin. 

- Ensimmäinen juoksulenkki ulkona. Juoksin eilen ensimmäistä kertaa juoksulenkin sulanneilla kaduilla. Vaikka juoksukunto voisi olla hieman parempi näin talven jälkeen olin iloinen siitä, että kengän alla on taas pitoa ja siitä, että oikeasti sain otettua itseäni niskasta ja todellakin lähdin lenkille. Jess. 

- Hyvä systeemi ja tasapaino arjessa. Olemme syksyn ja kevään aikana löytäneet todella hyvän tasapainon arkeemme. Joka viikko suunnittelemme viikon menot etukäteen. Lähetämme viikkosuunnitelman myös Mummolle ja Vaarille jotka auttavat meitä arjessa ja mm. poikien hakemisessa. Samalla saamme hyvän kuvan siitä, mitä tuleva viikko pitää sisällään. Tällä tavalla tuntuu siltä, että arki pysyy jotenkin paremmin hanskassa. On kiva huomata, että viikkoihin on ainakin toistaiseksi mahtunut myös se "kotoilu"-ilta josta haluamme pitää kiinni.

- Kevätvaatteiden esille ottaminen. Kaivoin viime viikolla esille aiemmin viime keväänä alennusmyynneista hankkimani kevätvaatteet meidän esikoiselle. Myös meidän kuopus sai kevyempää päälle isoveikan vanhoista vaatteista. On jotenkin ihanaa nähdä miten paljon lapset saavat energiaa siitä, ettei tarvitse vuorautua paksuihin ulkovaatteisiin. He ovat aivan kuin lehmät jotka hyppivät ensimmäistä kertaa kevätlaitumella.

- Tuleva perhematka Gdanskiin. Me lähdemme parin kuukauden päästä reissuun perheen kesken. Tällä kertaa on luvassa perinteinen kaupunkiloma ihan pidennetyn viikonlopun merkeissä. Samalla on jotenkin helpottavaa koska teimme päätöksen, ettemme matkusta minnekkään (kylpylälomalle tai muulle kotimaanmatkalle) ennen tätä reissua. Se tuo rauhaa arkeen.  

- Ihanat siskonpojat ja heidän veijarimaiset hurjimusluonteet. On aivan ihanaa nähdä miten siskojeni pikkupojat kasvavat. Toinen on jo 10 kuukautta ja toinen 8 kuukautta. Toinen heistä konttaa jo paikasta toiseen tekemässä jäyniään ja toinen pyörii oman akselinsa ympäri ja flirttailee kaikkien kanssa. Olen vaan niin rakastunut heihin.

- Tuleva pääsiäinen. Minusta on kivaa, että pääsiäinen on tänä vuonna näin myöhään. Olen pitkästä aikaa kerennyt suunnitella sitä (vähän). Olen miettinyt pääsiäisaskarteluja, etsisnyt reseptejä pääsiäisleipomuksiin ja vastustanut kiusausta varata minilomaa tälle pitkälle viikonlopulle. Aiomme tänä vuonna viettää pääsiäistä ihan kotona ja aloittaa meidän pihaprojektia.

Mistä kaikesta sinä iloitset juuri nyt?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti