2016/01/22

Perjantaiprojekti: Itsetehdyt monivärikynät

Tällä kertaa perjantaiprojektiksi valikoitui tällainen perheen pienimmillekin sopiva projekti. Tässä projektissa on jopa ehkä vähän sellaista kierrättämis- ja uusiokäyttöhenkeä. (Pitäähän tällaisesta ylpeillä. Hihii..) Meidän lapset tykkäävät piirtämisestä. Väritysliidut kuitenkin katkeilevat käytössä ja meidän värityskynälaatikon pohjalla on yleensä vaikka kuinka paljon pieniä nysä-liituja joilla ei oikeastaan enää voi edes piirtää. Noh, me sitten ajateltiin, että tehdään niistä jotain kivaa. Näin päädyimme sitten sulattamaan katkenneistä väriliiduista tällaiset uudet moniväriset liidut simpukanmuotoisen silikonimuotin avulla..

Jos itse nyt ajattelet, että voisit testata sulattamista tarvitset vain katkenneita värikkäitä vahaliituja ja silikonimuotin joka kestää lämpöä. Pilko värikynät (vielä) pienempiin osiin isolla veitsellä ja laita palaset silikonimuotin reikiin. Laita täytetty muotti 140 asteiseen uuniin ja anna olla siellä kunnes liidut ovat sulanneet. (10-15 minuuttia) Anna "värimöykkyjen" jäähtyä ennen kun yrität poistaa niitä muotista. Kun poistat möykyt muotista kannattaa laittaa leivinpaperi alle, että niistä mahdollisesti irtoavat pienet muruset saa helposti siivottua. Ja sitten vaan piirtämään näillä yllätyksellisillä väriliiduilla..

Oletko sinä joskus uusiokäyttänyt vahaliituja?

-Såfin

2016/01/21

Enemmän kasvisruokaa

Me menimme sitten vuodenvaihteessa yhdessä pohtimaan asioita joihin haluamme keskittyä tänä vuonna. Yksi niistä meidän ideoista oli se, että voisimme yrittää syödä enemmän kasvisruokaa. Ajattelimme näin realistisesti, että edes kerran viikossa voisi olla melkoisen iso askel meille. Tämä ei siis ole mikään uudenvuodenlupaus, vaan enemmän sellainen suunta johon haluaisimme mennä. Syitä tähän suunnanmuutokseen on monia. On se eettinen puoli ja on se terveydellinen puoli. Sitten on myös sellainen juttu, että toivoisimme, että voisimme kasvattaa lapsistamme kaikkiruokaisia. Tähän mennessä olemme syöneet melkein jokaisella ruokailulla jotain lihaa ja kasvisruuat ovat meidän lapsille melkoisen tuntemattomia. Okei, valehtelen - onhan niitä perusjuttuja kuten pinaattilettuja ja kasvissosekeittoja syöty meilläkin, mutta suuressa kaavassa emme ole keskittyneet kasvisruokaan juurikaan. Luvassa olisi siis uusia makuelämyksiä koko porukalle..

Kun lähdimme tähän, minun pää oli aika lailla tyhjä kaikista ideoista. Ainut mitä olimme päättäneet että kasvisruuista siis käytännössä puuttuisi kaikensorttinen liha - muuten mitään suuntaa tai inspiraatiota ei ollut. Puuroako tässä nyt sitten syötäisi?? Hahaa.. Lisäksi oli tietty sellainen perus skeptisyys tähän hommaan sillä meidän lapset eivät ihan kaikkia kasviksia suostu syömään. Mutta sitten menin ja inspiroiduin. Joo. Kyllä tämä tästä. On näes vaikka mitä vaihtoehtoja: Linssicurrya, Herkkusieni-pinaattipastaa, kasvispitsaa, parsarisottoa, kasvistäytteiset paprika.. Nam..

Syöttekö paljon kasvisruokaa ja onko teillä jotain lasten suosikkeja?

-Såfin

2016/01/20

Mitä siellä luistelukoulussa oikein tapahtuu?

Eräs vähän pienempi herra on kovasti hinkunut jäälle tänä talvena. Esikuvana hänellä on luonnollisesti meidän isimies joka käy jäällä omien harrastusten parissa muutaman kerran viikossa. Meidän 4-vuotiaan luistelemisen opettelu on kokoajan edennyt pienin askelin, ainut ongelma on ollut aika ja sen pyhittäminen luistelemiselle. Päätimme siksi vuodenvaihteessa, että luistelukoulu voisi olla paikallaan. Tämä tarkoittaisi, että aikaa luistelulle järjestettäisi joka viikko eikä kovat pakkaset (tai liian lämmin sää) hidastaisi vauhtia. Sitten eräänä päivänä sain pienen mainoslapun käteeni jossa kerrottiin, että lähellä olevassa jäähallissa järjestettäisi luistelukoulu 4-6 vuotiaille yhdessä vanhemman kanssa ja päätös oli selvä. Luistelukouluun siis!

Kävimme viime viikolla vakoilemassa treenejä ja katselimme luistelua hymy huulilla. Tämä oli jo toinen kerta luistelukoulussa ja pienet luistelijat tiesivät jo missä järjestyksessä tunti etenee. Taustalla soi lapsiystävällinen rokki ja koko porukka on kerääntynyt rinkiin harjoittelemaan tasapainoilua yhdessä. Yhtäkkiä kaikki heittäytyvät jäälle makaamaan ja tehtävä on ilmeisesti, että jokainen pitäisi nousta ylös ihan itse ilman auttavaa kättä. Meidän tyyppi onnistuu tehtävässä pienen heilumisen jälkeen. Katseemme kohtaa ja huomaan, että hän on ylpeä itsestään ja että hän on iloinen kun huomasin hänen onnistumisensa (tähän sellainen sydänsilmäinen emoij..) Kun alkurinki on ohi, pienet luistelijat hakevat itselleen apuvälineet: jääkiekkomaalin tai muoviämpärin jota he lähtevät työntämään. Vaikka meidän mies jo osaa luistella ilman tukea, oikean liikeradan löytäminen onnistuu helpommin apuvälineillä. Tunnin päätteeksi hän istahtaa autoon ja saa pillimehua ja piparia. Sitten hän kysyy miksi ei voisi viettää koko loppupäivää jäällä.. Hihii.. 

Oletteko käyneet usein jäällä tänä talvena?

-Såfin

2016/01/19

Suurperheenä yhden illan

Meillä oli tässä yksi ilta vähän enemmän vilskettä. Meistä tuli hetkellisesti suurperhe kun saimme lainaksi muutaman ekstra mini-tyypin pariksi tunniksi. Meidän kodissa on yksi lasten huone ja arvaatte varmaan missä nämä kaikki mini-ihmiset viettivät suurimman osan illasta? Kyllä, muutamassa neliössa valtavan lelumeren ympäröimänä, kukin melko omissa leikeissään välillä kiiveten jonkun toisen leikin yli. Hahaa.. Tässä pienessä tilassa leikki kaksi 1-vuotiasta ja kaksi 4-vuotiasta. (Ummista silmät nyt jos et halua nähdä sotkua..)

(..ja avaa ne nyt jos haluat jatkaa lukemista!) Oikeastaan ilta meni yllättävän helposti. Kaikki lapset olivat hyväntuulisia ja nämä kaksi laina-tyyppiä olivat myös mahdollisesti hieman vieraskoreita, sillä yhtään vastalausetta emme kuulleet kun esim. pyysimme kaikkia lapsia auttamaan lelumeren siivoamisessa. Mutta olihan kädet täynnä! Kun toinen yksivuotiaista halusi harjoitella portaissa kulkemista, toisen yksivuotiaan muumi juuttui pikkuautoon ja samaan aikaan yksi vanhemmista lapsista oli vessassa ja halusi apua. Miten siinä niinkuin voi olla kolmessa paikassa samaan aikaan? Kysyn vaan. Hahaa.. Hauskaa oli ja tällaiset lyhyemmät pätkät on oikeasti tosi kivoja näin hyväntuulisten lasten seurassa!

Mutta JOS sinulla sattuu olemaan vastaus tähän dilemmaan niin kerro ihmeessä.. Eli miten olla kolmessa (tai useammassa) paikassa samaan aikaan??!

-Såfin

2016/01/18

Positiivinen sisustusongelma

Minulla on ongelma, mutta tällä kertaa se on positiivinen. Minulla on nimittäin sellainen tilanne, että olen eri lähteistä saanut aikamoisen määrän kivoja pieniä sisustusesineitä. Haluaisin laittaa nämä kaikki esineet esille samantien, mutta tykkään kuitenkin pelkistetystä sisustuksesta. Siksi olen päättänyt valikoida ja laittaa esille vain muutaman näistä aarteista kerralla. Joulun jälkeen hyllyillä ja tasoilla on onneksi tilaa uudelle ja yksi nurkkaus on nyt valmis ja halusin jakaa sen teidän kanssa..


Pikkupullo: vichypullo 50-luvulta, Iso lasipullo: Vuoden 2016 ensimmäinen heräteostos eräästä kukkaliikkeestä, Emalinen teepannu: kulkenut suvussa 5 sukupolvessa. Saviveistos: hankittu Hakaniemen hallista.

Kevään osalta tiedän jo valmiiksi, että haluan tuoda luontoa sisälle, luonnollisia värejä, viherkasveja ja puupintaa. Tämä asetelma meidän olohuoneen lipastolla on yksi askel siihen suuntaan. En malttaisi odottaa, että pääsen jatkamaan kevätaiheista sisustamista. Seuraavaksi meidän on kuitenkin valmistauduttava meidän kuopuksen synttärijuhliin, joten sisustaminen saa jäädä pienelle viikon mittaiselle tauolle..

Onko teidän ajatukset jo keväässä sisustuksen osalta?

-Såfin

2016/01/17

Pojan mukavat juhlavaatteet

Meillä on aina ristiriitaiset tunteet pelissä kun olemme lähdössä juhliin. Kaikista eniten meidän lapset haluasivat pukeutua naamiaisasuihin. Kaikkiin juhliin ei tietty voi tulla pukeutuneena merirosvona tai monsterina ja silloin pitääkin ottaa esille ne siistimmät vaatteet kaapin perukoilta. Siistimpiin vaatteisiin ei siis lukeudu trikoohousut tai nyhjyiset t-paidat jotka ovat päivittäisessä käytössä. No sitten päästään siihen suureen ongelmaan. Tällaiset siistimmät vaatteet eivät tietenkään ole yhtä mukavat kuin ne pehmeät trikoohousut. Mikäs sitten ratkaisuksi?

College paita (Bobo Choses), Joustavat farkut (H&M), Kauluspaita (Mayoral)

Meillä pitää aina käydä (piii-itkä) neuvottelu. Ei niinkään vaatteiden ulkonäöstä, mutta vaatteiden mukavuudesta. Yleensä meidän "siistimpään" synttärilookkiin kuuluu jokin juhlavampi vaatekappale yhdistettynä johonkin mukavaan vaatteeseen. Harvoin saan siis pojat pukeutumaan kauluspaitoihin ja suoriin housuihin. Hahaa.. Onneksi lasten synttärikutsuille voi kuitenkin pukeutua vähän rennommin! Tällä kertaa me päädyimme joustotrikoofarkkuihin, kauluspaitaan ja sitten yhteen sellaiseen nyhjyiseen ja ryppyiseen lempparipaitaan jota ilman emme voisi elää. Tämä Bobo Choses-merkkinen paita on sellainen jota "ei saa" silittää. Se on myös ilmeisesti niin mukava, että sen kaveriksi voi helposti valita jonkun vähän istuvamman vaatteen.. 

Ollaanko teillä tarkkoja vaatteiden mukavuudesta ja istuvuudesta? ja onko teillä tällaista lempparivaatetta?

-Såfin

2016/01/16

Oi pulkkamäki sentään!

Meillä on viimeisten viikkojen aikana tiputellut lunta aina muutama sentti kerrallaan ja lopulta lunta tuli oikein urakalla. Tajusimme yhtäkkiä, että ulkonahan on ihan kelpoiset pulkkailukelit. Olemme aikaisemmin tänä talvena käyneet pulkalla vain lähipuistossa ja lapset olivat puiston pienenkin nyppylän laskemisesta aivan täpinöissä. Tottakai. Meidän vanhempi poika sai kaiken lisäksi joululahjaksi uuden vihreän "pulkkalautasen", jota hän kovasti on halunnut päästä kokeilemaan. Ja jos totta puhutaan, niin niin halusi meidän isi-ihminenkin.. Hihii..

Yksi aamu auringon noustessa päätimme lähteä ulos kävelylle ja pysähtyä mäkeen jota pitkin meidän isi-ihminenkin on laskenut kun hän oli pieni. Ja voi jumaleissön miten rankkaa se pulkkaileminen on. Siis ei tuollaisen 4-vuotiaan kanssa, mutta se 2-vuotias. Håhååå.. Hän joka ei jaksa kävellä pulkkamäkeä ylös itse. Noh, ei siinä sitten muu auta kuin että äiti ja isi vetää vuorotellen herra vilkkaan, pulkan kyydistä hyppäävään hulivilin ylös pulkkamäkeä. Kyllä kävi treenistä!

Pahoittelen kuva-aineiston puuttumista meidän nuorimmaisesta, mutta olkoon tuo yksi tyhjä pulkka todistus siitä, että jokunen toinenkin pikkuhahmo oli mukana tällä reissulla. Hahaa..

Oletteko te käyneet jo paljon pulkkailemassa?

-Såfin