2020/10/21

Paras välipalavinkki: suolaiset pikku muffinssit

Meidän elämä on muuttunut lasten kasvaessa, tai tarkemmin sanottuna se mitä meiltä odotetaan löytyvän jääkaapista. Ensinnäkin ruokahalu lapsilla on huomattavasti paljon suurempi nykyään ja toisekseen ruokaa täytyy olla saatavilla kotioloissa paljon useammin. Meidän esikoinen tuleekin monesti kotiin suoraan koulusta, eikä hän saa välipalaa iltapäiväkerhoista niin kuin aiemmin. Olen tuskaillut uusien kivojen välipalojen keksimisessä. Ne samat banaanit ja leivät ei aina jaksa innostaa. Nyt viime viikonloppuna kokeilin aivan uudenlaista reseptiä, jossa yhdistyy kaikkien lasten rakastama muffinssi-muoto, mutta sen sijaan että se olisi makea, se onkin suolainen välipala. Sen lisäksi, että tämä kulkee hyvin mukana eväsrasiassa niin näiden leipominen on myös erittäin helppo ja hyvä tapa torjua hävikkiruuan syntymistä. Näihin voi käytännössä upottaa melkein mitä vain. Me päädyimme konservatiiviseen ratkaisuun jossa on sellaisia ainesosia joita meidän pojat varmasti syö. 


Helpot välipalamuffinssit: 
(meillä alla olevat määristä tuli 13 muffinssia)

- 150 gr kinkkusuikaleita
- 100 gr juustoraastetta
- 3 dl jauhoja
- 1 dl leseitä
- 0,5 dl rypsiöljyä
- 2 dl (Kaura)maitoa
- 2 isoa kananmunaa
- 150 gr (luomu)kesäkurpitsaa
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 1 tl suolaa
- Ripaus mustapippuria
- Persiljaa

Tee näin: Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita seokseen maito, kananmunat ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Raasta juusto, kuutioi kinkku ja raasta kasvikset. (Tähän toimii siis myös porkkana, pinaatti, paprika, juurekset yms). Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi ja jaottele muffinssiastiaan. Paista uunissa n. 30 minuuttia 175 asteessa. Ripottele lopuksi päälle vähän persiljaa. 

Näistä tuli tosi kivat - ihan varmasti tehdään useamminkin! 

-Såfin

2020/10/20

Koko perheen metsäretki: Klassarinkierros Nuuksiossa

Me olemme tänä vuonna viettäneet enemmän aikaa luonnossa kuin koskaan aiemmin. Niin varmasti moni muukin. Joka viikko löydän itseni googlesta etsimästä uusia ideoita vaellusreiteiksi meidän perheelle. Meidän poppoo on tottunut kulkemaan maastossa, mutta kaikki matkat pitää mukauttaa perheen pienimmän mukaan. Reittien haastavuutta ja maksimipituutta määrittelee meidän 6-vuotias nuorin tyyppi. Olen jo suhteellisen varma omasta arviointikyvystäni siitä miten pitkiä reittejä uskallan valita. Hyvä arvio kunnollisille metsäpatikointireiteille on tällaisella perheporukalla se, että kulkuvauhti on n. 2-2,5 km tunnissa. Tämä siis silloin kun kulkee reiteillä jossa maasto on kohtalaisen haastava ja korkeuserojakin on. Eri asia on jos polut ovat erittäin paljon kuljetut tai jopa soralla päällystetyt. Silloin kulkuvauhti voi olla nopeampikin. Lapsille pitää toki olla varattu aikaa myös metsän tutkimiseen - sehän on se paras osuus. Meidän perheen 6-vuotias jaksaa kulkea n. 2 tuntia metsässä. Tämä pienellä evästauolla. Meidän 9-vuotias jaksaa vastaavasti jo aika paljon enemmän, ehkä n. 3-3,5 tuntia. Viime viikolla löysin taas mielenkiintoisen kohteen Nuuksiosta jota emme olleet kulkeneet aiemmin: Klassarinpolku. Se oli 4,9 km pitkä ja meidän perhe käveli (tutkiskellen metsää samalla) kyseisen reitin n. 2 tunnissa.. 








Klassarin polun alkuun pääsee käytännössä vain autolla. Osoitteessa Valklammentie 1 oli pieni pysäköintipaikka joka oli tarkoitettu tämän patikointireitin kulkijoiden parkkipaikaksi - se oli kuitenkin täynnä. Onneksi yksi pariskunta lähti juuri samaan aikaan kun saavuimme niin saimme auton mahtumaan. Hyvä niin sillä ne autot jotka olivat joutuneet jättämään autonsa tienvarteen olivat saaneet sakon tästä hyvästä. Kannattaa siis odottaa parkkipaikkaa! Meillä oli kassissa mukana juotavaa ja pientä evästä ja lähdimme hyvin mielin kulkemaan lilalla neliöllä merkittyä reittiä. Klassarinpolkua voi kulkea jalan, mutta en suosittele vaunukansalle, sillä paikkapaikoin oli paljon nousuja, kapeita kohtia ja haastavampaakin maastoa. Vauva kulkee siis parhaiten mukana kantorepussa. Kannattaa myös varata jalkaan kosteutta kestävät kengät, sillä märkiä kohtia ja virtaavia puroja on paljon. 

Klassarin reitti on todella kaunis luontoretkikohteeksi. Sen varrelta löytää mm. vanhaa metsää, ison kallion jolta näkymät metsän yli (Klassarinkallio), pieni järvi, puroja ja muutenkin todella paljon vaihtelevaa maastoa. Ihastuin itse etenkin virtaaviin pikku puroihin jotka pitivät ihanaa ääntä. Ehkä kaupungin melu on se jota mielellään lähden pakoon juuri tällaiseen paikkaan. Me tykkäsimme reitistä todella paljon. Emme löytäneet kovin paljon sieniä, vaikka kovasti yritimme pitää silmiämme auki. Se ei haitannut, sillä muuta katsottavaa oli paljon. 

Suosittelemme ehdottomasti tätä reittiä perheille jotka haluavat pakoon kaupunkia nauttimaan vaihtelevasta maastosta! 

-Såfin

2020/10/13

8 arkikuvaa

Meidän arkeen kuuluu tällä hetkellä tiiviisti etätyöskentely. Olemme kummatkin vanhemmat kotona päivisin ja istumme pitkälti puhelinpalavereissa aamusta aina sinne myöhäiseen iltapäivään asti. Tämä kaikki on johtanut siihen, että enemmän kuin mielellämme poistumme kotoa tekemään jotain iltaisin. Muuten näiden samojen seinien tuijottaminen käy oikeasti aika tylsäksi. Onneksi meillä on harrastukset ja ystävät sekä huikean paljon ulkoilumahdollisuuksia melko lähellä meidän kotia. Menneellä viikolla olemme tehneet melko paljon juttuja ja ajattelin, että sellainen pieni vilkaisu ihan meidän tavalliseen arkeen kuvien kautta olisi kiva. Olemme kävelleet Nuuksion metsissä ja kiivenneet siellä Klassarinkalliolle ihailemaan keltaiseen taittuvia syysauringon säteitä. Olemme shoppailleet ja hankkineet nuorimmalle tyypille Halloweeniksi hienon asun. Sen jälkeen hän ei ole lähtenyt talosta ilman kyseistä asua. Hahaa.. Vaikka olemme syöneet yllättävän paljon nyt kotona, joimme myös shoppaillessamme Jungle Juice Bar:ssa ihanat smoothiet. Tällainen pieni juttu voi tuntua aika luksukselta tavallisena arkipäivänä..












Kun arkirutiinit ovat kohdillaan tuntuu siltä, että viikot saavat omanlaisen struktuurin. Itseasiassa stressitasojen hallitsemiseen tällainen onkin suotavaa. Yllättävästi olen tasaantuneen arjen myötä huomannut muutoksen meidän lapsissa. Yhtäkkiä heillä on aikaa tarttua kirjaan tai keskittyä askartelemaan ruokapöydän ääreen vähän pidemmäksi aikaa. Se on kivaa. Viikonloppuaamuisinkin saatamme saada pienen 9-vuotiaan viereen sänkyyn. "Saanko lukea teidän vieressä?". Miten tuohon edes voisi vastata kieltävästi? Koti onkin nyt ollut ihan eri tavalla sellainen rauhallinen turvapaikka meille. Emme arkiviikkoisin kovin paljon ehditä nähdä tuttuja muuten kuin harrastusten kautta. On kuitenkin kivaa, että koko perhe on nyt löytänyt kivan liikuntaharrastuksen joka rytmittää meidän aikatauluja. Liikunta auttaa muutenkin jaksamaan. Meidän nuorin liittyi myös nyt jääkiekkojoukkueeseen ja nyt koko perheellä on vähintään kolmet treenit viikossa. Olen meistä todella ylpeä että pystymme tähän näin rennolla otteella ja hyvällä fiiliksellä. 

Nyt kun arkirutiinit ovat kohdillaan niin kodista huolehtiminen, pyykinpesu ynnä muut jutut hoituvat kuin itsestään iltaisin. Joskus päiväsaikaankin on hyvä pestä pyykkiä kun koneella oleminenkin pitää katkaista välillä. Kaikki ei tietenkään aina mene niin kuin suunniteltu. Joskus arki tökkii ja meilläkin suhataan kiireessä treeneistä toiseen lyhyellä varoajalla. Sen kuitenkin kestää kun peruspalikat on kunnossa. 

Miten teidän arki pyörii?

-Såfin

2020/10/08

Lapset ja läheisen kuolema

Meidän perheessä on menneen kalenterivuoden aikana koettu poikkeuksellisen monta menetystä. Siihen ei koskaan totu. Jokainen tällainen tilanne nostaa tunteet pintaan ja ikävä on kova. Olimme onnekkaita, sillä ennen tätä olemme pitkään saaneet olla suojassa suurilta menetyksiltä. Nyt olemme kuitenkin joutuneet jättämän hyvästit liian monelle tärkeälle ihmiselle. Se on ollut rankkaa. Samalla meillä on ollut pakko kohdata myös toinen vaikea asia. Meidän on pitänyt kertoa kuolemasta ja auttaa myös meidän lapsia selviytymään tunteistaan. Se ei ole mikään helppo asia, voin kertoa. Olen vieraillut menneen vuoden aika monta kertaa MLL:n sivuilla jossa minusta on hyvä kooste siitä mitä pitää tietää ja ottaa huomioon kun lapselle puhuu läheisen kuolemasta. Näin jälkiviisaana ajattelen, että tällaiseen aiheeseen olisi ollut hyvä tutustua etukäteen - mutta se ei tietenkään tuntunut ajankohtaiselta kun kaikki oli hyvin. Oireilevan lapsen tunteiden ja oikutteluihin vastaaminen on raskasta silloin kun itse käy läpi surullista tilannetta, siitä ei pääse mihinkään.


Minusta on ollut erityisen iso juttu oivaltaa muutama tärkeä asia siitä miten lapset käsittelevät tällaista tilannetta. Ensinnäkin heidän huolet ja ajatukset ovat hyvin konkreettisia. He kysyvät todella käytännönläheisiä asioita kuten "Missä se henkilö on nyt?". "Mihin hänet haudataan?" tai "Miksi hän kuoli?", "Meneekö hän nyt taivaaseen?", "Miksi en osaa itkeä?" On lohduttavaa kuulla jonkun sanovan myös sen, ettei vanhempien täydy osata vastata kaikkiin kysymyksiin. Lasten kysymyksiin voi myös vastata "Äiti ei tiedä". Olen myös itkenyt lapsieni edessä ja kertonut miksi teen näin. Olen itse tunteikas ihminen enkä halua peittää sitä. On ok olla surullinen ja purkaa surua kyynelten kautta. On myös ok sanoa että äiti/isi on väsynyt, on rankkaa menettää läheinen ihminen. Lapset ymmärtävät yllättävän hyvin.

Olen ymmärtänyt myös sen, että lasten pitää saada puhua asiasta silloin kun siltä tuntuu. Tällaista keskustelua ei voi pakottaa. Yhtenä päivänä voi vaikuttaa siltä, että kaikki on kunnossa ja seuraavana päivänä menetys voi taas muistua mieleen ja voi syntyä vaikeita tilanteita kun niitä vähiten odottaa. Silti meitä on auttanut pysyä entistä tarkemmin kiinni tutuissa rutiineissa. Ylimääräiset kuviot voivat laukaista ylimääräisen stressin purkautumisen lapsissa. Voin kokemuksesta sanoa, että kaikki ylimääräiset ohjelmat kannattaa hetkeksi karsia aikatauluista. Lapsi voi oirehtia monella tavalla. Vetäytyä, raivota, puhua, miettiä, piirtää outoja juttuja, suuttua tilanteissa joissa ei normaalisti suuttuisi. Me olemme käyneet läpi kaikki nämä asiat. Silti olen iloinen, että lapset ovat näiden tilanteiden myötä ehkä oppineet paremmin tunnistamaan omia tunteitaan ja välillä jopa pukemaan ne sanoiksi. 

Meillä on myös pohdittu paljon sitä onko hautajaiset hyvä paikka lapselle. Me olemme tulleet siihen tulokseen, että on silloin kun hän ymmärtää kuoleman ja poismennyt ihminen on ollut lapselle läheinen. Hautajaiset on yhtälailla osa tunteiden käsittelyä, samalla tavalla kuin se on meille aikuisillekin. Silloin saa muistella poismennyttä ihmistä yhdessä muiden surevien sukulaisten ja ystävien kanssa. Lapsikin on osa sitä yhteisöä. Vaikka minulla väistämättä tulee mieleen se että vanhempien tehtäviin kuuluu suojella lastaan ikäviltä asioilta on kuolema kuitenkin osa elämänkulkua. Silti hautajaisiin pitää valmistella lasta, sillä voi olla pelottavaa nähdä tavallisesti iloiset naamat itkevän ja surevan. Haluan kuitenkin elää siinä uskossa, että on hyvä antaa lapsen kohdata myös nämä hetket turvallisessa piirissä.

Läheisen kuolema ei ole kenellekään helppoa - paras on vaan antaa jokaiselle aikaa ja tilaa käsitellä tunteitaan - esiintyi ne sitten skeittipuiston laidalla tai iltasatua lukiessa. 

-Såfin

2020/10/05

Meidän matka Norjan vuonoille

Oli keskikesä. Meitä harmitti se, että monet maat olivat täysin poissuljettu matkailukohteina tänä vuonna. Ainut vaihtoehto meidän mielestä oli autolla tehtävä kunnollinen road-trip. Yhtenä iltana kun meidän ystävät oli meidän luona kylässä saimme hullun idean. Päätimme siltä istumalta, että tekisimme yhteisen reissun Lappiin ja sieltä ajaisimme vielä Norjan puolelle Euroopan pohjoisimpaan kohtaan: Nordkappiin. Sieltä meidän oli määrä ajaa alas Norjan vuonoja pitkin ja matkata käsivarren kautta takaisin Suomeen. Matka lähestyi ja intomme vain kasvoi. Tiesimme, että autossa istuminen tuntuisi aika-ajoittain puuduttavalta mutta vastaavasti tiesimme myös, että kaikki olisi sen arvoista. Ja niin se olikin. Tällaisessa reissussa on kuitenkin paljon käytännöllisiäkin juttuja. Minusta oli esimerkiksi mukavaa, että kaikki tavarat kulkivat kätevästi mukana koko matkan aikana auton takakontissa. Meidän kaveriperheellä oli myös autoon kytkettävä kylmälaukku mukana jossa saimme kuljetettua kylmätavaroita. Lapset pystyivät nukkumaan päiväunia autossa ja kuljimme kätevästi ovelta ovelle kaupungista kaupunkiin.. 



















Meidän matka-ajopäiväkirja näytti seuraavalta: 

Päivä 1: Tampere
Päivä 2: Oulu
Päivä 3: Kittilä
Päivä 4: Kittilä
Päivä 5: Norja, Honninsvåg
Päivä 6: Norja, Nordkapp & Hammerfest
Päivä 7: Norja, Tromssö
Päivä 8: Suomi, Kittilä
Päivä 9: Kokkola
Päivä 10: Kokkola
Päivä 11: Helsinki  

Meillä oli kerrassaan aivan huikea reissu. Yövyimme joitakin öitä hotellissa matkan aikana - mutta näin pitkällä reissulla pitää myös säästää. Hienoa oli, että meidän kaveriperheellä on mökki Levillä joka toimi ikään kuin meidän tukikohtana reissun aikana. Siellä nukuimme yhteensä kolme yötä. Lisäksi pysähdyimme "alastulomatkalla" myös ystäviemme luona Kokkolassa. Hotelliyöt buukkasimme vasta parin päivän varoituksella sillä autoreissussa voi tapahtua mitä vaan. Onneksi hotelleissa oli tilaa ainakin tänä kesänä. Matkan pääasiallisena "tavoitteena" meillä oli nähdä Euroopan pohjoisin kohta: Nordkapp. Halusimme myös syödä paikallisia kalaherkkuja, nähdä lampaita ja poroja sekä ehkä tärkein kaikista: uida jäämeressä. Ja uskokaa tai älkää mutta näin myös teimme. Löysimme Nordkapp:in läheisyydestä hienon matalan hiekkarannan jossa oli voimakas nousu ja laskuvesi. (Niin kuin muuallakin pohjois-Norjassa tähän aikaan vuodesta). Siellä heitimme vaatteet ruohikkoon ja juoksimme kylmään jäämereen. Se tuntui eräänlaiselta voitolta - me todella teimme sen. Hetki oli vähän sellainen "nyt tai ei koskaan". Jälkeenpäin oli aivan huikea fiilis.

Sen lisäksi, että kävimme katsomassa Nordkappille pystytettyä monumenttia ja ihailimme jäämeren aavaa näkymää saimme nähdä paljon muitakin huikeita maisemia. Ilahduttavaa oli mm. myös ihanan värikkäät ja pienet puiset omakotitalot ja pienet kalastajakylät. Naureskelimme lampaille jotka paistattelivat tienvarsissa ja Suomen puolella hihittelimme kun porot jolkottelivat meidän auton edessä ikään kuin saattajina. Kaikkea tätä ei voi kokea täällä etelässä. Tällaista reissua tehdessä pitää olla pitkät hermot ja hyvää matkaseuraa. Se että saimme tehdä tämän matkan meidän hyvien ystävien kanssa, piti varmasti pakkaa kasassa. Lapsilla ja aikuisilla oli seuraa, vaihtelimme autoja välillä ja matkasta tuli sellainen hyvä sekasotku naurua, hyvää ruokaa, sekoilua ja erätaukoja milloin missäkin tienvarressa. Tämä on varmasti yksi mieleenpainuvimmista reissuista ikinä. Jos pohjoinen vähänkin kiinnostaa, niin suosittelemme ehdottomasti ottamaan renkaat alle ja suuntaamaan nokka kohti Lappia.  

Kerron vielä myöhemmin toisessa postauksessa lisää meidän reissutärpeistä.. <3

-Såfin