2020/02/19

Brunssi ja Suomen suurin pienoisrautatie

Kuten jo aiemmin kerroin, meidän perhe on ollut hieman lamaantunut meidän 6-vuotiaan kuopuksen onnettomuuden jälkeen. Kahden murtuneet olkapään kanssa ei ole ollut helppo elää. Olemme silti yrittäneet täyttää päiviä kivoilla pienillä jutuilla. Haasteena on ollut löytää riittävän rauhallista puuhaa näille päiville, etenkin nyt kun paraneminen on vasta alussa. Tai no me vanhemmat olemme aina rauhallisia, mutta 8- ja 6-vuotiaat pojat.. kröhöm.. tiedät kyllä. Nyt viikonloppuna olimme jo ennen kukonlaulua liikkeellä katsomassa meidän esikoisen jääkiekkopeliä Espoonlahdessa. Meidän kavereiden pojat pelaavat samassa joukkueessa ja päätimme porukalla tehdä jotain hauskaa pelin jälkeen. Kiekkopojat hyppäsivät suihkun kautta autoon ja suuntasimme Tapiolan keskustaan Ainoa-kauppakeskukseen. Tänä varhaisena sunnuntai-aamuna olimme ensimmäiset asiakkaat paikalla siitäkin huolimatta, että pojat olivat pelanneet jo kaksi jääkiekkopeliä. Hahaa.. Me kulutimme aikaa tutkiskellessamme kauppakeskuksen liiketarjontaa ja kun kello löi 11, olimme jo kolkuttamassa brunssipaikan, Deliberi:n ovia...

Brunssi yllätti meidän kaikki positiivisesti. Itseasiassa minun mielestä se oli jopa ehkä liian halpa tasoonsa nähden. Saimme varattua itsellemme hienon oman "kasvihuoneen" ravintolan perältä ja siellä saimme olla omissa oloissamme nauttimassa brunssipöydän herkuista. Lasten ruuan pääpaino oli tietenkin nakeissa ja lihapullissa kun taas me aikuiset yritimme maistaa ihan kaikkea. Nam. Syy siihen miksi valitsimme tämän paikan brunssipaikaksi oli se, että samassa kauppakeskuksessa on maksuton pienoisrautatie-näyttely. Eikä mikä tahansa näyttely, vaan Suomen suurin sellainen. Brunssin jälkeen suuntasimme katselemaan Alppirautatieharrastajien pystyttämää hienoa pienoisrautateitä näyttelyä. Minusta on aivan huikeaa että jokin yhdistys näkee näin paljon vaivaa ilmaisen tapahtuman ylläpitämiseen. Lapset olivat innoissaan. Siellä liikkui busseja, junia ja muita sähköllä kulkevia vempaimia. Ratojen ja teiden reunoilla oli pienoishahmoja, taloja, maisemia, poliiseja, rosvoja, uimareita jne. Lapset innostuivat kuvaamaan paikasta videon ja he viihtyivät täällä yllättävän kauan - jopa pidempään kuin me aikuiset. Lähtiessämme huomasimme ovensuussa keräyslaatikon johon sai maksaa vapaaehtoisen sisäänpääsymaksun. Meidän esikoinen halusi antaa 5 euroa omasta taskusta, sillä hänen mielestä koko näyttely oli todella hieno. 

Sellainen (rauhallinen) seikkailupäivä meillä tällä kertaa!

-Såfin

PS. Täältä löydät lisätietoa pienoisrautatie-näyttelyn aukioloajoista. Iso peukku Alppirautatieharrastajille meiltä!

2020/02/18

Kuulumisia

Meidän perheen arkea on varjostanut ikävä tapaturma joka sattui reilu viikko sitten luisteluharjoituksissa. Silloin meidän kuopukselta murtui olkapää ja valitettavasti meille selvisi vielä muutama päivä sen jälkeen, että myös toinen olkapää on murtunut. Sitä ei huomattu alkuun tutkimuksissa sillä se puoli kipeytyi vasta myöhemmin. Kun jotain tällaista tapahtuu, koko arki lamaantuu. Se mihin olet tottunut ja ne rutiinit jotka toimivat ovat yhtäkkiä hyödyttömät. Meidän piti yhtäkkiä selvittää miten puemme pienen rikkinäisen ihmisen. Meidän piti syöttää häntä, auttaa häntä vessaan, nostaa autoon, auttaa makuuasentoon ja oikeastaan auttaa joka ikisessä askareessa. Nyt tilanne on jo helpottumaan päin ja ensi viikonloppuna pääsemme jo eroon tukisiteistä. Sen jälkeen pitää edetä varoen vielä viikon verran. Onni onnettomuudessa oli se, että emme hiihtolomaviikolle olleet sopineet mitään laskettelureissua, koska minä ja isi-ihminen olemme nämä viikot normaalisti töissä. Tai siis.. höh.. puoliksi ainakin, silloin kun emme ole olleet kotona parantelemassa olkapäitä kuopuksemme kanssa. Päiväkodissa hän ei ole voinut olla.

Etenkin minulle tämä kaikki on ollut erittäin raskasta. Vaikka olenkin irtautunut kotoa kahden päivän mittaiselle työmatkalle Ruotsiin ja muutamalle lenkille ja joogatunnille, niin mieleni on kokoajan ollut meidän pienessä 6-vuotiaassa reppanassa. Olen ollut äärimmäisen väsynyt ja voimaton. Tietenkin olen ollut myös surullinen ja huomaan, että olen nukkunut pidempiä yöunia ihan uupumuksen takia. Joka kerta kun hän on huutanut kipua tai itkenyt, syytän siitä itseäni. Vaikka tiedän, ettei tämä kaikki ole minun vika. Nyt on vaan pakko katsoa eteenpäin ja nauttia pienistä asioista. On meillä ollut kivojakin juttuja menossa. Eräänä iltana veimme pojat katsomaan Jokereiden peliä, kävin itse kasvohoidossa äitini, isoäitini ja siskojen kanssa ja myös meidän isi-ihminen lähti kavereiden kanssa kaupungille katsomaan lätkää. Emme siis sentään pelkästään ole surkutelleet kotona. 

Kaiken tämän keskellä meidän katseet ovat jo kääntyneet kesään ja olemme alkaneet suunnittelemaan meidän kesälomaa ja pidempää venematkaa. Tänä kesänä emme tule tekemään mitään ulkomaanmatkaa, mutta sen sijaan suunnittelemme viettävämme aikaa vesistöjen ääressä sekä merellä että mökillä. Ehkä jopa innostumme telttailemaan luonnossa. Odotan lämpöä ja valoa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin

2020/02/13

Tuunattu Afrikan Tähti peli

Reilu vuosi sitten meidän pojat innostuivat oikein kunnolla Aftikan Tähti-pelistä. Tämä on aito klassikkopeli ja muistan, että se oli hitti jo omassa lapsuudessani. Tämä peli on nyt meidän koko perheen rakastama, sillä pelin kulkua on helppo ymmärtää, siinä voi käyttää kevyttä strategiaa ja siinä saa laskea rahoja. Täydellinen yhdistelmä silloin kun pelaajien ikä vaihtelee suuresti. Loppujen lopuksi siinä on kyse tuurista kumminkin. Afrikan tähti-peli on esillä meidän perheen ruokapöydällä joka viikko - liiottelematta. Mutta pelinappulat ovat tehty pahvista ja pelinappulat ovat helppo merkata. Meidän isi-ihminen nauraa aina omalle lapsuuden versiolle Afrikan Tähdestä joka vieläkin löytyy meidän mökiltä. Siinä kaikki timantit ovat saaneet ruksin pelinappulan takakanteen. Olemme poikien kanssa nauraneet yhdessä tälle meidän isi-ihmisen "tuunaukselle". Hahaa..


Meidän perhepäivähoitaja vinkkasi meille aikoja sitten siitä, että Afrikan Tähti-pelin nappulat sopii täydellisesti maitoipurkissa oleviin kierrekorkkeihin ja koko pelin voisi tuunata kestävämmäksi keräämällä korkkeja talteen ja asettelemalla pelinappulat niiden sisään. Niinpä me ryhdyimme tuumasta toimeen. Tämä keräilyprojekti ei kumminkaan ollut mikään pieni, sillä me käytämme vain satunnaisesti näitä maitopurkkeja ja mehupurkkeja jossa on valkoinen kierrekorkki. Loppujen lopuksi meillä meni noin puolisen vuotta siinä, että saimme kerättyä kasaan 30 pestyä korkkia. Huh. Toissapäivänä kun laskimme korkit vielä puoliksi masentuneina meidän jääkiekkotapaturmasta ja murtuneista olkapäistä, meille nousi hymy naamalle. Korkkeja oli vihdoin riittävästi! Asettelimme yhdessä pelinappulat korkkeihin ja näin meidän Afrikan Tähti-peli on tuunattu astetta kestävämmäksi. Jee. Pelasimme tietenkin heti pari kierrosta ja totesimme että peli toimii edelleen yhtä hyvin - ellei jopa paremmin. Hihii..

Olitko sinä kuullut tästä "pirkka-niksistä"?

-Såfin 

2020/02/11

Tapaturma ja kauhun hetket

Meidän perhettä on järkyttänyt viikonloppuna sattunut tapaturma luisteluharjoituksissa. Minä olin jäällä meidän kuopuksen kanssa joka juuri on oppinut luistelemaan ja kasvattamaan vauhtia jäällä. Olimme kerenneet olla jäällä vain n. 10 minuuttia kun se pahin tapahtui. Me olimme pujottelemassa punaisista tötsistä tehtyä rataa ja kuopuksemme meni edeltä. Radan loppupuolella näen kun jokin liukuu kovaa vauhtia sivustapäin ja osuu suoraan luistimiini. Se jokin oli meidän 6-vuotias kuopus joka oli radan suoriuduttua lähtenyt luistelemaan minua päin ja kaatunut ja liukui kovaa vauhtia eteenpäin jäätä pitkin. Ennen kun kerkesin reagoimaan olin jo kaatumassa suoraan hänen päälle. Tiesin sillä hetkellä, että nyt kävi pahasti. Minulla itse törmäys ja se miten osuimme yhteen on sumun peitossa, mutta tiedän, että tulin suurella painolla hänen päälleen. Ilmat meni pihalle ja hän itki kamalasti. Jäimme jäälle ja nostin vaistomaisesti hänet syliini. (Vaikka näin ei tietenkään olisi saanut tehdä). Itku ei hellittänyt ja ihmisiä kasaantui ympärille. Onneksi paikalla oli muita aikuisia ja ystäviämme tukena. Seuran henkilökunta soitti lyhyen pohdinnan jälkeen ambulanssin. Se oli parasta koska emme tienneet oliko niska tai selkä vaurioitunut. Irrotimme varovasti kypärän ja odotimme.

Ambulanssi ja ensihoitohenkilökunta tuli yllättävän nopeasti paikalle ja olivat todella asiantuntevia. Saimme pienen avustuksen jälkeen luistimet jalasta ja pääsimme ambulanssiin. Siellä he tutkivat pään, niskan ja selkärangan ja totesivat, että hartiassa näyttää olevan jokin rikki. Vaikka itse luulin ajattelevani ihan selkeästi, en esimerkiksi sillä hetkellä saanut mieleeni meidän kuopuksemme henkilötunnusta. Ajattelin vaan sitä, että hän oli mennyt rikki. Kuopuksemme asetettiin ambulanssin paareille vöihin ja lähdimme ambulanssikuljetuksella kohti uutta lastensairaalaa. Vaikka paikassa oli ruuhkaa pääsimme nopeasti hoitoon, röntgeniin ja toimenpiteisiin. Röntgenissä näkyi murtuma solisluussa sillä puolella joka oli ollut eniten kipeä. Olimme vieläkin sokissa, mutta helpottuneita siitä että niska ja selkäranka näytti olevan ehjiä. Saimme tukisiteet ja kipulääkkeet ja ohjeet jonka mukaan kaikki pitäisi olla jo paremmin 2-3 viikon päästä. 

Silti minulle jäi pelko siitä, etteivät he olleet huomanneet kaikkea. Seuraavana yönä tarkistin hänen hengityksen useasti ja kävin katsomassa häntä ainakin viisi kertaa (huolimatta siis siitä, että meidän isi-ihminen oli päättänyt nukkua hänen vieressä). Kun itse yritin laittaa silmät kiinni, näin vaan edessäni sen murto-osan sekunnista kun silmäkulmassa näen miten hän törmää luistimiini. Yö meni kuitenkin hyvin ja hän hengitti - oli elossa. Seuraavana päivän myös toinen käsi on hieman arka ja olemme nyt päättäneet mennä jatkotutkimuksiin varmuuden vuoksi. Ettei myöhemmin ilmene jotain. Toivotaan, että jatkotutkimuksen tarve osoittautui vääräksi.

-Såfin

2020/02/07

Läksyt: lapsi yksin vai vanhemman kanssa?

Minusta on mielenkiintoista miten läksyt rytmittävät meidän arkea nykyään. Meidän esikoisen 2-luokalla on ollut tapana saada koko viikon läksyt tietoon aina maanantaina. Viikonlopun yli ei koskaan vielä ole koskaan ollut läksyjä ja se minusta on hyvä asia. Pieni koululainen tarvitsee rauhoittumisaikaa. Se miten läksyjen kanssa toimitaan kotona varmasti vaihtelee perheestä toiseen. On vaikea sanoa miten niiden suhteen tulisi toimia jotta varmasti takaisi lapselle parhaimmat mahdolliset edellytykset oppia. Se on varma, että pieni lapsi ei vielä osaa itse ottaa vastuuta omista aikatauluistaan ja läksyjen tekemisen ajoittamisesta. Vanhemman tehtävä on muistuttaa ja auttaa lasta rytmittämään kotiopiskelun oikein. Tietenkin. Sen lisäksi läksyjen tekeminen ja niiden valvominen on hyvä keino vanhemmalle valvoa lapsen kehitystä ja saada tietoa siitä missä aineissa hän tarvitsee apua. Siksi koen, että ainakin läksyjen tarkastaminen kuuluu vanhemman tehtäviin ala-asteella. Tämän lisäksi myös minun aikataulut täyttyvät läksyjen lukemisesta yhdessä meidän esikoisen kanssa ja se vielä yllättävän paljon aikaa. Ehkä olen asiassa liian tarkka ja koen jonkinlaisia paineita asiassa. Haluan niin kovasti toimia oikein. Mutta mikä on se oikea tapa..?

Meillä on vielä ollut tapana lukea lukuläksyt ääneen yhdessä, jotta varmistun siitä että esikoisemme on ymmärtänyt ja osaa lausua kaikki sanat oikein. Tähän menee aikaa ja välillä meidän esikoista harmittaa se, että hänen aina pitää ottaa äiti mukaan. Silti koen tämän tärkeäksi. En tietenkään tule jatkamaan tätä loputtomiin mutta ainakin toistaiseksi. Sen lisäksi me luemme aina yhdessä esimerkiksi matikankokeisiin ja muihin kuulusteluihin. Haluan opettaa meidän esikoiselle tavan opiskella ja lukea kokeisiin - miten hän muuten voisi osata?! Jossain vaiheessa myös tämä vastuu jää hänelle itselleen ja niin kuuluukin. Pitäähän lapsen myös oppia omia toimintatapoja ja oppia virheistään. Vanhemman rooli on silloin erilainen, ehkä selittää ja auttaa vaikeimmissa asioissa. 

Olen itse melko hämmentynyt siitä miten paljon aikaa läksyjen lukeminen yhdessä vie ja miten paljon koen asiasta paineita. En halua havahtua siihen, että "olisi silloin jo heti alusta pitänyt olla enemmän läsnä.." - tilanteeseen. Sitä on vaikeaa korjata jälkikäteen. En jotenkin osannut odottaa, että koulu ja läksyt veisi niin paljon aikaa. On tässä myös toinen puoli. On hauska nähdä millä tyylillä ja tavalla lapsia nykyään opetetaan. Esimerkiksi matikankirjasta on jo löytynyt muutama uusi juttu minullekin. Heh. 

Miten teillä luetaan läksyjä? Yhdessä vai yksin?

-Såfin

2020/02/06

Arki vs. me 1 - 0

On ollut työmatkaa Ruotsiin, Trivial Pursuit iltoja uusien työntekijöiden kanssa, esikoisemme varhaisia jääkiekkopelejä ja kiireesti juostuja päiväkotihakuja. Tämä on meidän arki juuri nyt. Kenties nämä ovat ne pahimmat "ruuhkavuodet" jolloin vielä meitä vanhempia tarvitaan mukana joka käänteessä. Ja se on ihan ok. Kuten jo aiemmin olen kertonut niin suunnittelemme melko tarkasti meidän viikot ja pystymme tämän ja tukiverkostojen avulla juuri ja juuri selviämään arjesta. Mutta joskus liikaa on vain liikaa. Niin kuin se oli viime viikolla. Itse olin sinä päivänä ulkomailla työmatkalla ja isi-ihminen oli viemässä meidän poikia soitinkaruselliin nokkahuilutunnille. Kaikki meni hyvin ja he kerkesivät ajoissa paikalle. Pojat menevät kahdestaan open kanssa huoneeseen ja meidän isille jäi jopa pieni hetki omaa aikaa sillä aikaa kun pojat ovat soittamassa. Kotimatkalle he hoitivat suunnitellusti kauppaostokset viereisessä kaupassa ja suuntasivat kotiin iltapalalle. Kaikki oli siis hyvin. Tai niin me luulimme..

Seuraavana maanantaina pojat olivat taas menossa ylimääräiselle yhteismusisointitunnille ja 10 minuuttia ennen lähtöä aloimme etsimään nokkahuiluja ja isoja nuottivihkoja. Niitä ei näkynyt missään. Kävimme läpi kaikki todennäköiset ja epätodennäköiset paikat. Koko koti oli sekaisin tämän myllerryksen jälkeen, mutta nokkahuiluja ei näkynyt. Etsimme läpi myös autot, lelulaatikot ja jopa pesutuvan. Epätoivoisina teimme mielikuvaharjoituksen jossa muistelimme missä nokkahuilut viimeksi ovat olleet mukana. Muistikuvat päättyivät ostoskärryyn jossa nokkahuilut ja nuottivihot matkustivat vauvojen istumapaikalla. "Olisiko ne siellä kärryssä vieläkin" kysyi meidän esikoinen?! Isi-ihminen otti pikapuhelun Malmin Citymarketin asiakaspalveluun ja siellä iloinen virkailija vastasi nopeasti että: kyllä, onhan täällä poikien isoilla nimilapuilla varustetut kansiot ja kaksi nokkahuilua. Heh. Arki vei voiton. 

Nokkahuilut jäivät siis soittotunnin jälkeen kauppaan. Siellä ne olivat kätevästi odottamassa asiakaspalvelupisteessä meidän seuraavaa soittotuntia. Onneksi olivat ottaneet ne talteen. Huh.

Arki vs. me 1-0. 

-Såfin 

2020/02/04

Pelastettu 50-luvun nojatuoli

Viime viikon lopulla meidän kodin kokoelmaan liittyi uusi arvo-esine. Tai en tiedä onko tämä esine "arvokas" muille kuin minulle, mutta kumminkin. Kyseessä on siis isovanhempieni omistama vanha 50-luvun tuoli. Se on pitkään asustanut isovanhempieni mökissä Turun saaristossa. Tuoli oli huonokuntoinen ja mökissä oli ahdasta. Päädyimme siihen, että tuoli tuotaisi pois mökiltä. Minulla on suuri kiinnostus tämän aikakauden kalusteisiin etenkin silloin kun ne voi asettaa modernien kalusteiden kanssa vierekkäin. Aiemmin olemme kunnostaneet sohvan, sohvapöydän ja löytäneet huutokaupasta lipaston. Nämä kaikki muodostavat nyt yhdessä modernin ruokapöydän, takan ja muiden esineiden kanssa kivan kokonaisuuden. Ikään kuin vanha versus uusi. Meidän kodin sisustus on kuitenkin vielä täysin kesken (onko se koskaan valmis?) ja olen haaveillut pienestä "lukunurkkauksesta" meidän olohuoneeseen. Nyt tämän nojatuolin myötä nurkkaus alkaa pikkuhiljaa muodostumaan..  

Me käytimme tämän tuolin kunnostamiseen samaa liikettä joka auttoi meitä meidän sohvan kanssa. Valitsimme kankaan joka mahdollisimman paljon olisi alkuperäisen tuolin tyylinen. Itseasiassa kangas johon lopulta päädyimme oli sama kangas jolla päällystimme sohvan, erona se että tällä kertaa valitsimme haalean vihreän sävyn harmaan sijaan. Kun veimme tuolin kunnostettavaksi saimme myös kuulla, että runko oli halkeamaisillaan. Päädyimme siis käytännössä rakennuttamaan tuolin kokonaan uudestaan. Mutta aiai siitä tuli hieno. Se tulee nyt toimimaan meidän olohuoneessa olevan lukunurkkauksen sydämenä. Seuraavaksi hankimme kenties tähän pienen valon, uudet viltit - ehkä jopa sellaisen vanhanaikaisen "jalkanoja-jakkaran". Aika näyttää. Selän taakse ulkona terassin istutusaltaaseen tulemme istuttamaan yrttejä ja muita kasveja joten ainakin kesäaikaa tämä nurkkaus tulee olemaan sellainen zen-alue. 

Olemme todella tyytyväisiä meidän uuteen nojatuoliin - ja arvatkaa mitä, tämä nojatuoli on istuvuudeltaan yksi mukavimmista tuoleista koskaan. <3

-Såfin

2020/02/03

Siskojen viikonloppu Haikon kartanossa

Joskus käy niin erikoisesti, että kolme äitiä pääsee yhtä aikaa viettämään omaa aikaa. Viime viikonloppuna oli tällainen hetki. Olin antanut siskoilleni joululahjaksi yhteisen hotelliyön Haikon kartanossa ja viime viikonloppuna koitti se hetki kun lapsemme jäivät isiensä hellään hoivaan ja me suuntasimme autolla Porvoon moottoritietä pitkin Haikon kartanoon. Olimme varanneet itsellemme hieman isomman huoneen Spa-rakennuksesta sillä meidän päätavoite viikonlopulle oli treenata ja rentoutua altaissa. Olimme suunnitelleet lähtevämme ulkoilemaan mutta päivä valkeni sateisena ja synkkänä. Suunnitelmat muutettiin lennosta ja otimme sen sijaan mukaan kuntosalivaatteet ja suuntasimme ensitöiksemme suorittamaan kuntopiiriä hotellin kuntosalille. Ennen vanhaan kun vielä asuimme samalla paikkakunnalla treenasimme paljon yhdessä, joten yhteisolo kuntosalilla on meille luontevaa. Itseasiassa niitä aikoja tulee aina ikävä kun pääsemme liikkumaan yhdessä. Kun treenit olivat tehty oli aika rentoutua..


Olimme etukäteen sopineet, että ottaisimme hieman naposteltavaa mukaan huoneeseen. Itseasiassa kävi niin, että päädyimme istuskelemaan hotellihuoneessa nauraen ja napostellen treenien jälkeen niin kauan, että tajusimme ettei aikaa ei jäänyt SPA-käynnille ollenkaan. Siskojen kesken meidän keskusteluaiheet voivat olla välillä vakavia ja syvällisiä ja seuraavalla hetkellä nauramme hysteerisesti. Ihan parasta. Juttelimme paljon työpaikkojemme viihtyvyydestä, äitiydestä ja tulevaisuuden haaveista. Oikeastaan koen, että on paljon asioita joista on luontevaa keskustella vain siskojen kanssa. Olimme varanneet itsellemme myöhäisillalle ruokapöydän Kartanon ravintolasta ja herkuttelimme siellä kunnes taas vetäydyimme huoneeseen naureskelemaan ja katselemaan Melodifestivalen:in karsintoja. Ei mikään railakas tai tanssia täynnä oleva lauantai-ilta, mutta juuri täydellistä ja sellaista rentoutumista jota me kaipasimme. Seuraavana aamuna pistäydyimme altailla ja höyrysaunassa, luimme kirjaa ja suuntasimme lopulta kotiin perheidemme luokse. Täydellistä!

Mitä sinä teit viikonloppuna?

-Såfin

2020/01/30

Lapsuuteni arki ja poikien arki nyt

Mitäköhän pojat tulevat muistamaan meidän arjesta kun he kasvavat isoiksi? Sitä olen miettinyt viime aikoina paljon. Suurin osa yksityiskohdista tulee unohtumaan, niin se tietenkin on. Mutta minkälainen tunnelma heille jää ja mitkä ovat niitä joita he muistelevat sellaisina juttuina joita "aina teimme"? Olen miettinyt omaa lapsuuttani ja sitä mitä minä muistan meidän silloisesta arjesta. Minä en kovin pitkään kouluikäisenä viihtynyt missään iltapäiväkerhossa vaan tulin aina kotiin suoraan koulusta. Koska asuimme koulun vieressä meille tuli myös usein luokkakavereitani koulun jälkeen. Joukkoon liittyi muutaman vuoden päästä myös pikkusiskoni kun hän aloitti koulun. Muistan, että kävimme taidekoulussa koulun jälkeen. Sinne saimme matkustaa itse bussilla jo melko pieninä. Niihin aikoihin lapsiin luotettiin enemmän ja saimme pärjätä itse. Ja miettikää, tämä oli aikaa ennen kännyköitä. (Kauhu-emoij) Jos bussi ei tullut tai meni rikki kesken matkan, meidän piti itse keksiä vaihtoehtoinen reitti perille...

Muistan, että kävimme keskiviikkoiltaisin kuorossa ja kuoro loppui silloin myöhään (tai siltä se tuntui). Sinne ja sieltä kotiin kuljimme yhtälailla itse bussilla. Muistan myös miten tärkeää oli, että saimme itse käydä kaupassa ostamassa välipalaa kuoron tauolla. Muuten meillä ei ollut arkena kovin paljon ohjelmaa. Me vietimme paljon aikaa ulkona naapurilasten kanssa, jotka myös sattuivat olemaan samassa koulussa kanssamme. Luistelimme, puuhailimme ja jossain vaiheessa tulimme aina pistäytymään sisällä. Pääosin muistan kuitenkin yhteiset ulkoiluhetket. Muistan myös, että omassa lapsuudessani rajoitettiin ruutuaikaa. Saimme katsoa telkkaria (ja myöhemmin tietokonetta) enintään tunnin koulun jälkeen. Hyvä niin. En muista tätä pahana sääntönä. Muistan, että teimme aina välipalaleivät itsellemme ja joskus nukuin myös päikkärit. En muista, että omat vanhempani olisi käynyt missään töiden jälkeen (ehkä he kävivät, mutta keskityin enemmän omiin leikkeihin ja ulkoiluun) ja vähintään jompi kumpi heistä oli aina kotona odottamassa meitä sisään "pihahommista". Muistan myös, että he tekivät paljon töitä ja joskus jompi kumpi tuli myöhään kotiin töistä. Pääosin mielikuva lapsuuteni arjesta on siis hyvin kiireetöntä ja vapaata. Saimme mennä ja tulla ja äiti ja isä oli turvallisesti aina kotona odottamassa meitä. He varmistivat aina, että läksyt olivat tehty ja auttoivat kun emme ymmärtäneet tehtäviä. Meillä oli aina lämmintä ruokaa tarjolla ja juttuseuraa kun tarvitsimme. 

Mitäköhän meidän pojat sitten tulevat muistamaan meidän arjesta? Uskon, että he tulevat muistelemaan ainakin sitä, että harrastivat jääkiekkoa ja myös joitain musiikkiharrastuksia. Uskon myös, että he muistavat, että teimme paljon jänniä juttuja ja retkeilimme ja tapasimme ystäviä ja perhettä. Uskon, että he muistavat omaa lapsuuden arkea iloisena mutta ohjelmantäyteisenä. Hieman erilaista kun oma lapsuuteni siis. Ja kenties he kokevat, että me vanhemmat olemme läsnä ja kiinnostuneita heidän tekemisistä. Luulen myös että vielä aikuisenakin osavaat ulkoa minun heille laulamat iltalaulut ja muistavat, että luin heille joka ilta. Sen sijaan toivon, etteivät he muistaisi meidän stressanneen arkipalapelistä (sillä niin me joskus teemme) ja toivon myös, että unohtavat meidän kiireiset aamut. Toivon, että he myös muistelevat lämmöllä sitä miten paljon olemme viettäneet aikaa yhdessä koko perhe. Siihen olemme panostaneet ja uskon että se tulee olemaan heidän olettamus siitä minkälainen perhe-elämä kuuluu olla. "Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". 

Mitä sinä muistat oman lapsuutesi arjesta - onko se arki samanlaista kuin sinun omat lapset viettävät nyt?

-Såfin

2020/01/29

Jo 6-vuotias

Meidän perheessä tapahtuu suuria. Meidän pienin, kuopus ja perheen "vauva" on täyttänyt 6-vuotta. Se tuntuu jotenkin isolta harppaukselta. 5-vuotias on kuuluu vielä kategoriaan "pieni lapsi" kun taas 6-vuotias alkaa jo olemaan iso poika. Minun silmissä hän tulee tietenkin aina olemaan pieni, mutta tällä kertaa vuosien täyttäminen tuntui jotenkin isolta jutulta. Mutta minkäslainen meidän tuore 6-vuotias sitten on? Juuri tällä hetkellä meidän kuopus on erityisen ihastunut isoveljeensä. Hän haluaa niin kovasti pysyä mukana vauhdissa, piirtää yhtä hienoja kuvia ja luistella yhtä kovaa yhtä kovaan kuin 8-vuotias isoveljensä. Aina ennen kun leikki aloitetaan niin pitää tunnustella onko isoveli mukana. Se on juuri nyt kaikki kaikessa. Viime aikoina hän on myös venähtänyt lisää pituutta. Huomasin tänään, että 128-kokoiset vaatteet yhtäkkiä ovat sopivat. Hän on edelleen hoikka rakenteltaan, niin hän on aina ollut. Siitä huolimatta hän on kaikkiruokainen. Mitään mättö-annoksia emme koskaan ole nähneet hänen syövän eikä jälkiruuat oikein maistu (poislukien keksit).

Juuri nyt hänen lempipuuha on kaikki musisoiminen, piirtäminen, pelaaminen, askarteleminen (muovailuvahat, rakentaminen jne) sekä tietenkin luistelu. Hänessä on kaksi puolta. Hän osaa keskittyä todella hienosti ja pitkään esim kuvan piirtämiseen ja sitten toisaalta esimerkiksi jäällä, hän villiintyy aivan täysin. Meidän kuopus on aina ollut tyytyväinen pieneen. Hän on pienestä lähtien ollut se joka viihtyy silloin kun ympärillä tapahtuu asioita, vaikkei aina edes itse tarvitse osallistua. Tarkkailukin riittää. Hän viihtyy parhaiten kotona ja on meidän perheestä se joka ehkä eniten on sellainen "kotikissa". Yritämme parhaimman mukaan suoda mahdollisimman paljon rauhallista kotiaikaa hänelle. Aina se ei kiireisessä arjessa onnistu, mutta pääsosin hän on se joka esimerkiksi jää kotiin jomman kumman vanhemman kanssa kun toiset lähtevät kauppaan. Hän on melko herkkä, haluaa tehdä oikein ja noudattaa sääntöjä ja minusta hänen silmissä on sellainen älykäs pilke. Tahto oppia on kova.

Meillä on juuri nyt käynnissä pieni takertumisen vaihe. Hän seuraa meitä vanhempia huoneesta toiseen eikä halua olla yksin. Tiedän, että tämä liittyy itsenäistymiseen. Hän tietää, että hänestä on tullut jo iso poika ja haluaa varmistaa, että vielä olemme täällä vaikka hän kasvaa isommaksi. Olen nähnyt tämän jo monta kertaa. Muuten tämä on ihan kivaa ja on ihanaa, että hän haluaa istua sylissä, mutta esimerkiksi siivotessa tai imuroidessa tällainen on hieman hankalaa. Noh, tämä on vaihe. Ensi syksynä hän aloittaa eskarissa ja uskon, että muutos on hänelle hyväksi. Hän osaa jo lukea helppoja sanoja ja on todella hyvä laskemaan. (koska isovelikin osaa, niin hänkenkin on pitänyt oppia..) Nyt hän alkaa jo selkeästi kaipaamaan enemmän haastetta. 

Onneksi olkoon meidän iso-pieni mies. Olet rakas!

-Såfin

2020/01/28

Kerrostettu mansikka-valkosuklaa jäädykekakku

Me otimme viikonloppuna pienen varaslähdön meidän kuopuksen synttärijuhlintaan. Hänen 6-vuotisjuhliaan kokoontui juhlimaan iso joukko sukulaisia. Meillä on iso lähiperhe ja kun kutsumme koolle kaikki perheenjäsenet meitä on yhtäkkiä 22.  "The more the merrier" - niin ne sanovat. Meidän kuopus toivoi juhliinsa jäätelökakkua. Ajattelin kuitenkin, että olisi kiva jos tällä kertaa itse tekisimme jälkkärin tai leipoisimme kakun. Yhtäkkiä minuun iski sellainen nostalginen fiilis kun muistin, että aina ennenvanhaan tehtiin paljon jäädykekakkuja. Se oli vähän sellainen 80-luvun ja 90-luvun juttu kun jokaisessa talossa oli iso arkkupakastin ja tilaa tällaiselle kokkaamiselle oli riittävästi. Vähän niin kuin mokkapalatkin - oi niitä muistoja omasta lapsuudesta. No minä sitten menin ja innostuin jäädykekakun tekemisestä ja päädyin siihen että hifistelisimme ja tekisimme kahdesta mausta sellaisen kerrostetun version. Valkosuklaata ja mansikkaa. Tämä oli meidän kuopuksenkin mielestä tosi hyvä idea. Alla resepti ja vinkit. 

Mansikka-valkosuklaa jäädykekakku
(n. 10 hengelle, kuivakakkuvuoka tai silikoniastia)

200 gr valkosuklaata leivontaan 
1.5 dl tomusokeria (voi korvata osan tavallisella sokerilla)
2 kananmunaa
500 gr jäisiä luomumansikoita
5 dl luomuvispikermaa
2 rkl sitruunamehua
Koristeeksi kuivattuja Dr Oetkerin vadelmahippuja, koriste-coctailtikkuja ja kaikkea muuta kaunista. 

Tee näin: Vatkaa vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata valkosuklaa mikrossa (jos suklaa todella kuumaa, anna jäähtyä hetken). Sekoita suklaan sekaan kananmunat ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää suklaan joukkoon puolet kermavaahdosta. Soseuta jäiset mansikat ja sekoita siihen sokerit ja sitruunamehu. Nostele loput kermavaahdosta mansikoiden sekaan. Nostele varovasti kerroksittain kumpaakin seosta vuokaan ja laita pakkaseen. Käyttämässämme reseptissä oli jäähdytysajaksi määritetty 4 tuntia, mutta koska teimme kakun jo edellisenä päivänä en voi olla varma riittääkö ihan niin lyhyt aika. Ota jäädykekakku hyvissä ajoin (n. 20 minuuttia ennen tarjoilua) esille ja käännä se sulamaan lautasen päälle kun se vielä on muotissa. Se irtoaa kun se on riittävän sulanut. Me sulatimme kuuman veden alla nopeuttaaksemme prosessia ja kakun pinta suli (ehkä liian) nopeasti. Maku oli kuitenkin mitä mainioin. Namsk. 

Milloin sinä viimeksi olet tehnyt jäädykekakkua?

-Såfin

Inspiraatio ja alkuperäinen resepti on löydetty täältä. 

2020/01/24

Eskariin tutustuminen

Ensi syksynä meillä on edessä jännät paikat. Meidän kuopus lopettaa keväällä vanhassa, tutussa ja turvallisessa perhepäivähoidossa ja siirtyy eskariin. Muutos on aika iso. Hän on tähän asti saanut viettää päivänsä 4 hengen pienryhmässä ja nyt hänellä on edessä n. 24 lapsen ryhmä ja eskariopetusta uudessa ympäristössä. Meidän esikoinen kävi läpi tämän saman muutoksen ja se oli yllättävän rankkaa aikaa. Samalla luovutaan viimein täysin päiväunista (jotka kyllä pikemminkin ovat olleet vain pieni huilaushetki viime aikoina). Päivärytmikin siis muuttuu tämän myötä. Tällä viikolla meillä oli yhtenä iltana mahdollisuus käydä tutustumassa esikoulun tiloihin. Esikoulu toimii samassa pihapiirissä koulun kanssa, joka tietenkin on kiva monesta syystä. Eskari ja koulu sijaitsee vain kivenheiton päästä meidän kodista ja nyt meidän kummatkin pojat ovat pitkästä aikaa taas samassa osoitteessa päivisin. Meidän perheen arkilogistiikka muuttuu taas helpommaksi. Sitä olemme odottaneet. 

Meidän kuopus on itse todella innoissaan tästä muutoksesta. Koulumaailmaan on helpompi mennä kun tietää, että isovelikin on siellä. Hän haluaa jo niin kovasti olla iso poika. Onhan se ymmärrettävää pikkuveljillä on kova kiire pysyä isoveljensä perässä. Niin se menee. Kun meidän esikoinen kolme vuotta sitten aloitti eskarissa, hänellä oli siellä vain yksi kaveri entuudestaan. Nyt meidän kuopuksella on jo aika monta tuttua tulossa eskariin. Sinne tulee hänen pikkuserkku, paras kaveri perhepäivähoidosta ja muitakin kautta tuttuja lapsia. Myös henkilökunta on hänelle tuttua, sillä samat opettajat olivat aina moikkaamassa kun veimme esikoistamme eskariin yhdessä. 

Itse en ole kovin innoissaan eskarin tiloista. Ne ovat melko vanhat ja sisäilmaongelmistakin on huhua. Onneksi he viettävät suuren osan ajasta ulkona ja kyseessä on vain yksi vuosi. Sen jälkeen kummatkin meidän pojat ovat jo koululaisia. Kääk. 

Onko siellä muita tuoreita eskarilaisia tai koululaisia? Miltä ensi syksyn aloitus tuntuu?

-Såfin

2020/01/23

Käsien ja jalkojen pistely ja puutuminen

Minulla on viime viikkoina ollut ikävä ongelma. Lontoon reissumme jälkeen kun palasimme kotiin, minun niska oli jäykistynyt oikein kunnolla. Nukuin reissussa 4 yötä erilaisella tyynyllä kuin mihin normaalisti olen tottunut. Lopputulema oli ikävä kipu niskassa joka ei tuntunut menevän pois tavanomaisella venyttelyllä. Jatkoin siitä huolimatta normaaleja liikkumisharrastuksiani ja heti reissusta palauduttuamme osallistuin melko rankkaan flow hot joogaan. Tunnilla olimme pääosin käsien varassa erilaisissa asennoissa ja kuumuus tietenkin avaa lihakset. Mutta auta armias kun ja jos lihakset jäävät kramppiin väärään asentoon tunnin jälkeen. Niin minulla kävi. Yhtäkkiä koko yläselkä oli aivan totaalisen jumissa. Ajattelin, että kompensoisin tilannetta juoksemalla tunnin verran spinnerillä jossa myös kädet ovat mukana liikkeessä. Yläselkä kokonaan pois pelistä kompensoin tietenkin alaselkälihaksilla ja lopputulema ei ollut kovin miellyttävä. Koko selkä oli nyt lukossa ja aloin kokemaan pistelyä ja puutumista käsissä ja jaloissa. 

Ensin tietenkin vakuuttelin itseäni, että olin kuolemansairas. Nukuin huonosti ja mietin mitä lääkäri sanoisi. Pelkäsin, että selässäni oli jotain muutakin vikana ja joutuisin leikkaukseen tai että minulla olisi jokin parantumaton sairaus joka veisi tunnon lopullisesti käsistä ja jaloista. Tiedätte nämä normaalit ajattelukehät. Kun tilanne ei ottanut helpottaakseen ja totesin, että kotivenyttely ei enää auta minun oli tehtävä jotain asialle. Järeemmät aseet käyttöön niin sanotusti. Buukkasin itseni rullavenytykseen ja sen jälkeen parin päivän päähän myös hermorata-hierontaan. Päätin myös käydä ylimääräisellä, hieman kevyemmällä venyttelevällä joogatunnilla. Se lähtee millä se on tullutkin?! Loppujen lopuksi sain todeta, ettei kyseessä ehkä sittenkään ollut mikään niin paha asia kuin olin pienessä päässäni kuvitellut. Pistely ja puutuminen alkoi venyttelyissä, joogassa ja hieronnassa heti helpottamaan. Vieläkin jäykkyyttä on ja pientä puutumista esimerkiksi työpäivän jälkeen mutta akuutti vaihe on jo ohi. Huh. Ei kiva kokemus. Sain kertalaakista todeta, että ikää on tullut lisää ja keho kaipaa jo lisää huomiota niin venyvyyden kuin lihaskunnon kanssa.

Oletko sinä joskus kokenut jotain vastaavaa?

-Såfin 

PS. Ja niin, hermorata eli kiinalainen hiraeth hieronta oli superhyvä. Jäin heti koukkuun.

2020/01/22

The making of Harry Potter

Vuodenvaihteessa meidän perhe matkasi Lontooseen viiden päivän mittaiselle perhereissulle. Matka oli ihana ja juuri sitä mitä me pitkän joululoman päätteeksi tarvitsimme. Tämä oli myös meidän joululahja pikkupojille. Yksi osa meidän lahjasta oli reissumme kohokohta: päiväretki Warner Bros. Studiosille jossa Harry Potter elokuvat olivat kuvattu. (The making of Harry Potter). Liput olivat hieman hankala järjestää, sillä paikka on todella suosittu. Käytännössä minä ostin sisäänpääsyliput tietylle päivälle ja kellonajalle jo syyskuussa viime vuonna. Liput saimme sähköpostitse ja sen jälkeen meidän piti vain pitää huoli siitä, että olisimme studion ulkopuolella juuri oikeaan aikaan. Tämä studio sijaitsi noin tunnin ajomatkan päässä Lontoon keskustasta ja päädyimme kulkemaan kumpaakin suuntaan überilla. Vierailupäivä oli onneksi sunnuntai eikä silloin ole kovin paljon autoliikennettä Lontoossa. Ajaessamme Lontoon kaupungin halki saimme samalla nähdä paljon paikkoja. Näimme keskustan, esikaupunkialueita ja myös teollisalueita. Lopulta taksimme pysähtyi valtavan rakennuksen eteen, olimme perillä Harry Potterin-elokuvien synnyinpaikalla..

Koko Harry Potter-kokemus oli (kuten saattaa arvata) hyvin kaupallistettu mutta aivan törkeän hieno. Pääsimme sisään rakennukseen jossa näimme suuren lohikäärmeen roikkuvan katosta. Meidät ohjattiin sisään suureen saliin ja saimme nähdä elokuvaklipin HP elokuvien kuvaamisesta. Yhtäkkiä elokuvakangas nousi ja olimme velhokoulun porteilla. Saimme kulkea huoneesta toiseen, nähdä jänniä yksityiskohtia ja ihmetellä miten paljon vaivaa näiden elokuvien eteen oli nähty. Kuljimme taikametsässä jossa jättimäiset hämähäkit tippuivat niskaamme ja saimme kulkea ensin ehjässä jättämäisessä marmorisessa pankkisalissa ja sen jälkeen samassa huoneessa joka oli täysin tuhoutunut ja taustalla räyhäsi lohikäärme. 

Saimme astua sisään ison juna-aseman päätepysäkille jonka keskiössä oli SE punainen höyryjuna jonka piipuista savusi höyry ja joka elokuvissa vei Harry Potterit kavereineen velhokouluun. Päätimme myös (maksusta kylläkin) antaa lasten kuvata itsestään elokuvaklipit jossa lensivät luudalla. Täällä oli niin paljon näkemistä ja kokemista, etten varmasti edes muista mainita kaikkea. Päällimmäiseksi minulle ja meille jäi mieleen jotenkin melkein häkeltynyt fiilis siitä miten hieno kokemus tämä oli. Ainut haittapuoli oli se, että joka paikkaan sai jonottaa ja ihmisiä oli paljon. Myös paikan ainoassa kunnollisessa ruokalassa oli paljon väkeä ja tungosta. 

Kiersimme paikkaa yhteensä melkein viisi tuntia. Jos olisimme jaksaneet, näkemistä olisi varmasti riittänyt pidemmäksikin aikaa. Pienet jalat kuitenkin väsyivät ja suuntasimme ostamaan pienet muistoesineet jättimäisestä HP liikkeestä. Pojat saivat pienen kinuamisen jälkeen ostaa taikasauvat itselleen. Meidän kuopus sanoi autossa, että häntä vähän jännittää ja että hän ei ehkä uskalla avata taikasauvalaatikkoaan, hänellähän tulee sitten oikeat taikavoimat. Niin liikkistä. Sadun ja todellisuuden raja hämärtyy. 

Kiitos Warner Bros. Studios. Uskon, että tämä on kokemus jonka lapset muistavat vielä aikuisenakin!

-Såfin