2015/05/27

Kun isillä on (liian) kiire

Meillä on pian takanamme superkiireinen aikakausi, joka tulee päätökseen kesän jälkeen. Tarkemmin voisi sanoa, että meidän perheen isillä on ollut tosi kiire. Joskus liian kiire. Päätimme kuitenkin aikoja sitten yhdessä, ettei tilanne saa vaikutta meidän perheen yhteiseen aikaan tai tekemisiin. Olemme yrittäneet tehdä hauskoja juttuja lasten kanssa, yrittäneet nähdä paljon kavereita ja jotenkin ylläpitää sitä normaalia arkea kaikesta huolimatta. Jotta saatte edes pienen kuvan siitä minkälaisesta kiireestä on kyse avaan teille meidän tilannetta hieman: 







MEIDÄN PERHEEN ISI:

- tekee täysipäiväisesti (ja välillä iltaisinkin) työtä yhdessä rahoitusyhtiössä
- opiskelee täysipäiväisesti maisteriksi
- harrastaa rullakiekkoilua ja kaukalopalloa 
- pyörittää yritystä yhdessä kaverinsa kanssa
- toimii huoltomiehenä meidän kodille/autoille/veneelle
... Mutta ennen kaikkea hän on hyvä isä kahdelle pienelle pojalle!

Vaikka olemme jotenkin saaneet tämän palapelin toimimaan se ei aina ole ollut helppoa. Olemme raapustelleet perhekalenterimme täyteen, riidelleet ajankäytöstä, suunnitelmista ja tavallisesta arjesta. Eniten aikaa on varastettu yöunista, eikä sekään ole helpottanut mielentilaa. Täytyy myös myöntää, että kodissamme ei koskaan ole ollut niin sotkuista kuin meillä nyt hetkittäin on ollut. Tiedätte ehkä sen tunteen kun tarpeeksi kauan on kasannut tavaroita "rojulaatikkoon" ja nyt se ei enää mene kiinni..?! Olemme myös nauraneet tilanteelle: meistä on tullut mestareita minuuttiaikatauluissa. Meidän kodissa kuuluu usein lausahduksia kuten "lähtöön 3 minuuttia" tai "sauna ja pyykinkone ajastettu valmistuvaksi 4 tunnin päähän".

Ja nyt tilanne helpottuu! Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan saamme kesän jälkeen nostaa maljaa isille kun hän saa maisteri-opintonsa päätökseen! Silloin tuosta isin listasta katoaa yksi "täysipäiväinen" aikasyöppö. Ymmärrätte varmaan, että odotamme sitä hetkeä enemmän kuin lapsi odottaa karkkipäivää. 

Onko teillä muilla ollut tällaisia super-kiireisiä ajanjaksoja??

-Såfin

PS. Kirjoitin tämän tekstin koska toisin kuin tavallisista blogipostauksista voisi luulla, elämä ei aina ole täynnä kauniita kuvia, ruusuja ja hymyileviä ja rentoutuneita vanhempia. Tulevina päivinä lupaan kuitenkin kevyempää lukemista. Over and out! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti