2016/01/12

Helsinki Lux: kun pakkanen puri!

Helsingissä on jo monena vuonna peräkkäin järjestetty valoshow nimeltä Helsinki Lux. Tänä vuonna yhtenä valoshown kohteena oli lasten suosikkipaikka Annantalo, johon oli kerätty useampi lapsiystävällinen valotaideteos sisätiloihin. Lisäksi ulkosuunnistusreitin varrella oli monia hienoja valaistuja kohteita, taideteoksia ja rakennuksia. Me sitten ajateltiin, että viis veisaa pakkasesta jota sinä päivänä oli n. 25 ja puettiin päälle paksuimmat vaatteemme ja suunnattiin Helsingin keskustaan. Okei, myönnettäköön, että se vähän hullua lähteä liikkeelle lasten kanssa niin kylmällä säällä. (Joistain kuvista ehkä pääset kiinni oikein kunnon pakkastunnelmaan kun valojen tuottama lämpö oikein "hyörystyy" ja muuttuu jäähileiksi ilmassa..)

Lapset viihtyivät parhaiten Annantalossa ja he pitivät todella kovasti sen pimeistä huoneista, joissa oli erinäisiä valoyksityiskohtia. Lisäksi oli jännää kun valoja sai katsella eriväristen lasien läpi ja poseerata hassunhauskoissa kuvissa. Me aikuiset taas ihmettelimme mistä valotaiteilijat ovat keksineet niin erikoisia ja hienoja ideoita. Itse pidin ehkä eniten ulkona olevasta isosta "pilvestä" joka oli koottu hehkulampuista ja valoja sai sammuttaa tai laittaa päälle vetämällä naruista pilven alla. Ulkona hyvä fiilis oli myös ruttopuistossa, jossa oli esillä pieniä valotaideteoksia. Kaiken kaikkeaan Helsinki Lux oli minusta tänä vuonna todella onnistunut ja oli kivaa, että lapsillekin löytyi hauskaa ja aktivoivaa puuhaa..

Kävikö joku muu Luxissa "paleltumassa"?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Kolmas kuva, Vau!! Ihanaa talven mystiikkaa, love it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuossa pakkasessa oli kyllä todellista mystiikkaa.. :D

      Poista
  2. Oi, tuo oli varmasti pakkasesta huolimatta ihana elämys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli! Ja välillä on kiva uhmata pakkasta :D

      Poista
  3. Aivan upeita kuvia ja varmasti hieno tapahtuma! Lapset niin söpösiä nuo lasit päässään :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Ja lapset olivat kyllä innoissaan, niin kuin aina silloin jos pääsee kuvattavaksi. Hihii <3

      Poista