2016/01/28

Meidän 2-vuotias mini

Meidän pienin tyyppi täytti tällä viikolla 2-vuotta. Apua! Tuntuu niin hienolta, että  hänestä on kasvamassa pieni poika jolla oma tahto ja oma luonne. Minkälainen se meidän mini sitten on ja mitä hän osaa? Hän on syntymästä asti ollut todella liikkuvainen - sellainen ikiliikkuja sanoisin. Tätä linjaa hän jatkaa vielä. Hän ei koskaan malta kävellä, juokseminen on paljon mieluisampaa. Hän osaa itse tehdä kuperkeikkoja ja vähän jopa pomppia trampoliinilla. Hän syö itse ja yrittää jopa itse levittää voita leivän päälle. Nyt viimeisimpänä uutena asiana hän yrittää myös pukea itse. (todella kiva, etenkin silloin kun on kiire. Hahaa..) Huomaattekin ehkä, että meillä on nyt alkamassa se kuuluisa "minä itse"-vaihe?!


Hän nukahtaa omaan sänkyynsä ja nukkuu heräämättä koko yön. Päiväunia hän tarvitsee vielä  n. kahden tunnin verran päivässä. Hän tykkää kaikista eniten autoista, junista ja lentokoneista. Oikeastaan kaikki missä on moottori kiinnostaa. Hän on sellainen oikein kunnollinen jäbä - mies! Yllättäen hän on myös todella lahjakas palapelien rakentaja vaikkei hän muuten jaksa istua paikallaan kovin pitkään. Muuten hän ei esimerkiksi kovin paljon jaksa (iltasatua lukuunottamatta) keskittyä kirjoihin tai muuhun rauhalliseen puuhaan. Hän vihaa ulkovaatteiden pukemista ja kynsien leikkaamista.

Hän panttaili todella pitkää puhettaan, mutta joulun alla niitä sanoja ja lauseita alkoi tulemaan oikein kunnolla. Etenkin meille perheenjäsenille hän papattaa minkä kerkeää. Välillä saamme kuulla mitä hauskimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Hän laulaa isoveljensä mukana englanninkielisiä lauluja ja osaa selkeästi ilmaista tahtonsa kaikissa tilanteissa. Hän saattaa välillä olla jopa pieni komentelija. Tänään aamulla piti sitten komentaa isoveljeä istumaan, kun pikkuveli tahtoi per heti hänen syliin. Hihii..

Sellainen pieni rakas hän on!

-Såfin

PS. huomaat ehkä näistä kuvista, ettei meidän mini tosiaankaan ole koskaan paikallaan - nämä kuvat ovat kaikki otettu n. 30 sekunnin sisään.. Hahaa..

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana pieni "Minäitse-mies" :D

    VastaaPoista
  2. Ihana ikiliikkuja♥ Meillä kuopus taas rakastaa kynsien leikkaamista. Yrittää joka päivä saada miestä leikkaamaan niitä. Meillä pienin hyväksyy siis kynsien leikkuuseen ja saunaan vain isin. Tai kaikkein parasta olisi saada hoitaa nekin toimet ihan ite :D

    VastaaPoista