2016/01/16

Oi pulkkamäki sentään!

Meillä on viimeisten viikkojen aikana tiputellut lunta aina muutama sentti kerrallaan ja lopulta lunta tuli oikein urakalla. Tajusimme yhtäkkiä, että ulkonahan on ihan kelpoiset pulkkailukelit. Olemme aikaisemmin tänä talvena käyneet pulkalla vain lähipuistossa ja lapset olivat puiston pienenkin nyppylän laskemisesta aivan täpinöissä. Tottakai. Meidän vanhempi poika sai kaiken lisäksi joululahjaksi uuden vihreän "pulkkalautasen", jota hän kovasti on halunnut päästä kokeilemaan. Ja jos totta puhutaan, niin niin halusi meidän isi-ihminenkin.. Hihii..

Yksi aamu auringon noustessa päätimme lähteä ulos kävelylle ja pysähtyä mäkeen jota pitkin meidän isi-ihminenkin on laskenut kun hän oli pieni. Ja voi jumaleissön miten rankkaa se pulkkaileminen on. Siis ei tuollaisen 4-vuotiaan kanssa, mutta se 2-vuotias. Håhååå.. Hän joka ei jaksa kävellä pulkkamäkeä ylös itse. Noh, ei siinä sitten muu auta kuin että äiti ja isi vetää vuorotellen herra vilkkaan, pulkan kyydistä hyppäävään hulivilin ylös pulkkamäkeä. Kyllä kävi treenistä!

Pahoittelen kuva-aineiston puuttumista meidän nuorimmaisesta, mutta olkoon tuo yksi tyhjä pulkka todistus siitä, että jokunen toinenkin pikkuhahmo oli mukana tällä reissulla. Hahaa..

Oletteko te käyneet jo paljon pulkkailemassa?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Oi mitä riemua! Pulkkamäki kuulostaisikin aivan mahtavalle! Meillä on tässä kodin lähellä vaan aivan liian loiva mäki, joka ei käytännössä kulje mihinkään. Kunon mäki täytyisi siis itse rakentaa eli suojasäätä ja lisää lunta odotellessa :) Ollaan sitten tyydytty tuohon hikijumppaan eli lasten vetämiseen pulkalla. Keskimmäinen jo kyseli miksi koirat ei voisi vetää, kun ne menis ainakin kovempaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. koirat vaan vetämään! :D Tuo pulkalla vetäminen käy oikeasti treenistä. Ja niin käy muuten varmaan tuo pulkkamäen rakentaminenkin.. Hihi.. Tai sitten teidän täytyy ottaa auto alle ja lähteä metsästämään vähän jyrkempää mäkeä jostain..?!

      Poista
  2. Ihanaa :) Mäkin haluan tuollaisen "pulkkalautasenmikälie" :D Aku on kova laskemaan mutta tänään kun olin Iivon kanssa kahdestaan mäessä se taisi olla niin että äiti oli innokkaampi laskemaan ja poika yritti hypätä kyydistä kesken laskun ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Se oli kyllä aika makea mutta sen ohjaamisen opetteluun meni hetki.. :) Tuo vauhdista hyppääminen on meilläkin joku juttu nyt. Vähän sellaista "kamikaze"-henkeä.. Hahaa..

      Poista