2016/01/17

Pojan mukavat juhlavaatteet

Meillä on aina ristiriitaiset tunteet pelissä kun olemme lähdössä juhliin. Kaikista eniten meidän lapset haluasivat pukeutua naamiaisasuihin. Kaikkiin juhliin ei tietty voi tulla pukeutuneena merirosvona tai monsterina ja silloin pitääkin ottaa esille ne siistimmät vaatteet kaapin perukoilta. Siistimpiin vaatteisiin ei siis lukeudu trikoohousut tai nyhjyiset t-paidat jotka ovat päivittäisessä käytössä. No sitten päästään siihen suureen ongelmaan. Tällaiset siistimmät vaatteet eivät tietenkään ole yhtä mukavat kuin ne pehmeät trikoohousut. Mikäs sitten ratkaisuksi?

College paita (Bobo Choses), Joustavat farkut (H&M), Kauluspaita (Mayoral)

Meillä pitää aina käydä (piii-itkä) neuvottelu. Ei niinkään vaatteiden ulkonäöstä, mutta vaatteiden mukavuudesta. Yleensä meidän "siistimpään" synttärilookkiin kuuluu jokin juhlavampi vaatekappale yhdistettynä johonkin mukavaan vaatteeseen. Harvoin saan siis pojat pukeutumaan kauluspaitoihin ja suoriin housuihin. Hahaa.. Onneksi lasten synttärikutsuille voi kuitenkin pukeutua vähän rennommin! Tällä kertaa me päädyimme joustotrikoofarkkuihin, kauluspaitaan ja sitten yhteen sellaiseen nyhjyiseen ja ryppyiseen lempparipaitaan jota ilman emme voisi elää. Tämä Bobo Choses-merkkinen paita on sellainen jota "ei saa" silittää. Se on myös ilmeisesti niin mukava, että sen kaveriksi voi helposti valita jonkun vähän istuvamman vaatteen.. 

Ollaanko teillä tarkkoja vaatteiden mukavuudesta ja istuvuudesta? ja onko teillä tällaista lempparivaatetta?

-Såfin

10 kommenttia:

  1. Komea juhlija! Meillä isompi pojista rakastaa farkkuja, mutta vihaa kauluspaitoja. Pienempi painos taas on hyvin tarkka juurikin siitä miltä vaatteet tuntuvat päällä. Neiti taas ei välitä miltä vaate tuntuu kunhan se on kaunis silmälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.. <3 Lapset ovat niin laidasta laitaan tämän asian suhteen, joku välittää ainoastaan siitä miltä vaatteet tuntuu ja joku miltä ne näyttää päällä. Pitää vaan aina muistaa huomioida jokainen lapsi yksilönä.. :)

      Poista
  2. Söpö juhla-poika <3 Toistaiseksi meillä rakastetaan juhlapukeutumista. Pienimmästäkin syystä kaivellaan rusettia ja liiviä kauluspaidan kaveriksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3<3 Oi, kivaa että saat pukea pojat juhlavasti ilman "taisteluja"..! Rusetit ja kaikkea. Ihanaa!

      Poista
  3. Muistan miten paljon minua lapsena ketutti kun äiti pakotti laittamaan mekon juhliin. Vihasin mekkoja ja ylipäätään juhlavaatteita. Olo niissä oli kuin tärkätyllä ketulla :D

    Omat muksuni laittavat ihan mielellään juhlakamppeet päälle. 6v Viialla on yliherkkä tuntoaisti joten hänen juhlavaatteet on valittu niin että ovat kuitenkin erityisen mukavat päällä. Esim. H&M kimallesukkikset suoralla sukkaosan saumalla ei siis tulee kuuloonkaan. En kyllä itsekään ymmärrä kuka niitä voi käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mä oon itse ollut toista äärilaitaa pienenä. Puin salaa kaikki mekot ja äitin korut päälle. joskus jopa kävin varastamassa vähän huulipunaa.. Hahaa.. :D

      Meilläkin pitää tosi tarkkaan miettiä mitenpäin saumat vaatteissa on ja juuri sukissa se on todella tarkkaa. Sauma ei saa olla yhtään vinossa. Paremmin olisi jos saumaa ei olisi ollenkaan. Välillä tämä koettelee hermoja, mutta nyttemmin olen ymmärtänyt ettei tämä ole mikään tapa yrittää saada huomiota - vaan tämä on yksinkertaisesti nimenomaan herkistynyt tuntoaisti.. :)

      Poista
  4. Hihhi <3 Ihana juhlapoitsu <3
    Meillä pojat eivät haluis kirveelläkään(no pitää myöntää, en oo kkokeillu, haha) farkkuja päälle, mutta kauluspaidat on ihan jees :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä minustakin melko komia mies! :D Farkut on siis tosiaankin vähän haasteelliset meilläkin. Sellaiset joustofarkut käy - tavisfarkut on jo lähtökohtaisesti poissuljettu.. Hihii <3

      Poista
  5. Meillä pojat käyty kotonakin kauluspaitoja välillä :) farkut on yleensä muutenkin ja collareita tosi vähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vaau!! Minäkin haluaisin, että meidän pojat haluaisivat vapaaehtoisesti pukeutua kauluspaitoihin.. :D

      Poista