2017/05/30

Testissä: Oittaan Angry Birds-puisto

Harvoin olen törmännyt retkeilypaikkaan joissa on ihan koko palvelupaketti kasassa lapsiperheen näkökulmasta. Täytyy myöntää, että olen itse melko vaativa mitä tulee retkikohteen arvioimiseen. Toivon, että paikassa on eri-ikäisille lapsille aktiviteetteja ja siellä tulee olla keskitasoa parempi ruokala josta saa vaihtelevaa kunnon kotiruokaa joka ei lukeudu nakki/nugetti/ranskalais-kategoriaan. Toivon myös, että omia eväitä saisi syödä jos sellaiset on kerennyt pakkaamaan mukaan. Lisäksi on plussaa jos auton saa lähelle parkkiin ja pysäköimiselle on varattu riittävästi tilaa. Malttamattiomien lasten kanssa en halua lähteä ylimääräiselle seikkailulle etsiskelemään pysäköintipaikkaa. Viime viikolla löysin täyden kympin paikan. Ei, sanotaan kymppi plus. Oittaan Angry Birds-puisto, ravintola, ulkoilualue ja hiekkaranta..

Minun vanhemmat löysivät vuosi sitten muutettuaan uudelle alueelle tämän ulkoilualueen josta arvelivat meidän olevan kiinnostuneita. Ja olivat oikeassa. Lähdimme yhdessä äitini, eli lasten Momin kanssa testaamaan meille uutta tuttavuutta Pohjois-Espoossa, Oittaalla. Talvisin tältä alueelta lähtee hiihtolatuja ja nyt kesäisin siellä on Angry Birds-leikkipuiston lisäksi isot nurmi- ja palloilukentät sekä erityisesti lämpien kesäpäivien vetonaula: hiekkaranta. Leikkipuistoalue oli aivan loistava. Siellä oli kaksi eri aluetta, toinen merirosvolaiva hieman isoimmille lapsille ja toinen aidattu alue perheen pienimmille. Puistossa oli paljon hälinää ja syystä. Siellä oli tarjolla niin paljon erilaisia kiipeily-, pomppimis-, liukumis- ja temppuilu-vaihtoehtoa, että jo pelkästään senkin takia jokaisen lapsiperheen kannattaisi vierailla tässä maksuttomassa leikkipaikassa. Optimaalisin ikä itse leikkipuistoaluelle on oman arvioni mukaan n. 2-8 vuotta. Muun ikäisille lapsille on kuitenkin paljon muutakin touhua alueella.

Omat eväät voi syödä isoilla nurmikentillä tai vaihtoehtoisesti käydä kohtuuhintaisella mutta laadukkaalla kotiruokalounaalla vieressä sijaitsevassa lounaskahvilassa. Me päätimme retkipäivämme hiekkarannalle. Siellä riisuimme kengät ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja kävelimme paljain jaloin pitkin rantaa. Koska olin poikkeuksellisen hyvällä tuulella tämän paikan löytämisestä myönnyin ja annoin lasten kastaa varpaat Bodom-järven veteen. Ja ennen kuin arvasinkaan miedän pieni mies oli sitten vaatteineen kaikkineen lits-läts märkä. Siihen oli sitten hyvä päättää jännittävä seikkailu. Hihii.. 

Oletko sinä koskaan käynyt Oittaan ulkoilualueella ja Angry Birds-leikkipuistossa?

-Såfin

3 kommenttia:

  1. Meillä Porissa on Kirjurinluodossa Angry Birds-leikkipuisto sekä torilla vähän pienempi leikkipaikka. Kirjurissa on iso leikkipuisto lapsille josta tuo AB on pieni osa. Ihana paikka kesäpäivien viettoon :) Ehdottomasti meidän perheen suosikkeja.
    Meillä kans pojat v.2011 ja 2014 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai meillä on samanikäiset pojat! :) Ei siis ihme, että viihdymme samantyyppisissä paikoissa. Minusta on aivan huippua, että kaupungit panostavat tällaisiin leikkipaikkoihin <3

      Poista
  2. Oittaan Angry Birds -puisto ja uimaranta on kyllä kiva. Paikan huono puoli on, että se on kesällä tosi paahteinen ja ruuhkainen. Kahvilan antimistakaan, varsinkaan salaattipuolesta en ole aina ollut ihan vakuuttunut. Tykkään paikasta ehkä enemmän talvisaikaan ja viileinä syyspäivinä.

    Kahvilan takaa lähtee myös sympaattinen pieni luontopolku http://muurahaistenpoluilla.blogspot.fi/2017/03/oittaan-luontopolun-rauhaa.html

    VastaaPoista