2017/06/05

Viikonloppu ja läheltä piti tilanne

Meidän viikonloppu loppui jo ennen kuin se alkoi. Siltä se ainakin tuntui. Hih. Meillä on ollut kova vauhti päällä alusta loppuun asti ja nyt sunnuntai-iltana kun istun ja kirjoitan tätä tekstiä kone sylissä meidän isi-ihminen tekee vielä töitä. Jokainen minuutti lasketaan, eikö niin?! Meidän viikonloppuun on kuulunut vaikka mitä jännää. Yksi erityisen jännä mutta ei niin kiva "läheltä piti"-tilanne sattui meidän rakennustyömaalla johon rakennamme meidän tulevaa kotia. Lasten Vaari ja Isi-ihminen olivat valvomassa ja auttamassa maatöissä. Kun tulimme paikalle pikkupoikien kanssa moikkaamaan työmiehiä Vaari lähti kulkemaan meitä kohti työssä olevan kaivurikoneen ohi. Kaivurikoneen kauha lähti yllättäen kääntymään vaihtaakseen suuntaa ja kauha kulki kovaa vauhtia muutaman sentin ohi meidän Vaarin päästä. Sillä hetkellä pidätimme kaikki henkeä. Ajankulku pysähtyi hetkeksi. Huh. Onneksi ei käynyt mitään..


Tämän lisäksi ainakin joku meistä on tänä viikonloppuna:
.. valvonut ja edistänyt meidän rakennusprojektia
.. tehnyt kardemumma-mustikka sorbettia itse
.. käynyt jännällä pyöräilyretkellä luontopolulla Villa Elfvikin läheisyydessä
.. grillannut ystäviemme kanssa varhaiskaali-lohkoja ja lohta
.. katsonut nuijapäiden menoa pienessä lammikossa
.. juhlinut meidän pikkuisten ystävien 2- ja 4-vuotisjuhlia
.. saanut tikun sormeen
.. etsinyt hiirien pesiä kaislikossa
.. istunut minun vanhempien puutarhassa isossa porukassa syöden paahtopaistia ja salaattia
.. paininut nurmikolla
.. nähnyt meidän ystäviä leikkipuistossa leikkitreffeillä
.. pomppinut trampoliinilla
.. herännyt kello 7 ja leikkinyt nukkuvansa kello 8.30 asti
.. potkinut jalkapalloa
.. syönyt karkkia
.. katsonut Suits-sarjan toisen tuotantokauden loppuun
.. kompastunut ja saanut haavan käteen
.. rakentanut ison laivan legoista
.. viettänyt tyttöjeniltaa siskojen kanssa naureskellen myöhään yöhön
.. ihaillut ja valokuvannut ihania kukkia luonnossa
.. syönyt erinomaisen hyvät hampurilaiset ystäviemme kanssa Wandas-ravintolassa.
.. nauranut kyyneleet silmissä
.. surrut muuttuneita kesälomasuunnitelmia
.. pessyt pyykkiä
.. polttanut naaman auringossa

Mitä sinun viikonloppuun kuului?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Huh, teillä on touhua piisannut! Onneksi ei käynyt kuinkaan 😊

    VastaaPoista
  2. Hui kauhistus! Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään ♥ Noiden koneiden kanssa saa kyllä olla todella tarkkana.

    Teillä onkin ollut paljon mukavia juttuja viikonloppuna! Me juostiin juhlista toisiin ja iltaisin hieman grillailtiin sekä herkuteltiin kesäloman kunniaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis noissa koneissa on kyläl niin paljon voimaa, ettei sitä ymmärräkään miten vaarallisia ne voivat olla.. :O

      Nyt olikin muuten oikein kiva viikonloppu juhlia koulunpäättäjäisiä ja mikäs sen parempi tapa kuin herkutellen grilliruualla <3

      Poista