2018/10/05

Taaperotiistain antia: 4 vinkkiä kiireiselle lapsiperheelle

Kävimme yhdessä meidän 4-vuotiaan kanssa bongaamassa vinkkejä kiireiseen lapsiperhearkeen Taaperotiistaissa Jumbo:ssa. Taaperotiistai on vaunukansan oma tapahtumakiertue joka kiertää suurimpia ostoskeskuksia. Taaperotiistaissa on paljon puuhaa sekä pienille lapsille ja samalla myös vanhemmat voivat kerätä talteen viimeisimmät vinkit oman arjen parantamiseksi. Meidän pieni tyyppi viihtyi Jamkids:in muskarituokiossa, temppuradoilla ja piirrustuspisteillä. Oivalsin tapahtuman pisteitä kiertäessä, että minä olen erityisen kiinnostunut sellaisista palveluista ja tuotteista jotka helpottavat minun arkea. Helppous myy koska siinä kaikki voittaa. Tällä kertaa minä bongasin muutaman suosikin jolla meidän kiireinen aikataulu muuttuu ehkä astetta helpommaksi. 

1. Nopeaa apua lastenhoitoon - hälytä apua vaikka lapsen sairaspäivän aamuna!
Kuka ei olisi aamulla harmitellut sitä miten juuri tärkeänä päivänä ei pääse lähtemään töihin kun lapsi on kuumeessa. Minä en ollut tiennyt, että Stella tarjoaa esimerkiksi lastenhoitopalveluita myös tällaisiin tilanteisiin ja apua voi soittaa vaikka samana aamuna. Lisäksi heillä on myös "lääkäri kotiin"-palvelu niihin tilanteisiin kun lasta ei halua lähteä viemään terveyskeskukseen. Minä otin kiltisti käyntikortin vastaan ja todellakin aion käyttää kun tilanne tulee eteen.

2. Nopea välipala kiireiselle ja liikkuvalle lapsiperheelle
Nyt tilanne on niin, että meidän perhe kiirehtii todella usein paikasta toiseen ja harrastusten välissä ei aina ole aikaa kunnolliselle ruualle. Meidät pelastaa todella usein lasten smoothiet. Taaperotiistaissa Muuti oli esittäytymässä ja he kertoivat, että ovat nyt uudelleenlanseeranneet smoothie-valikoimansa. Nämä smoothiet ovat luomuja ja niihin ei ole lisätty sokeria lainkaan. Pakkauskokoa on suurennettu ja makuyhdistelmiä hieman viilattu. Jos et kerro kenellekään niin voin tässä myöntää, että minulla on aina autossa varasto tällaisia smoothieita kiireisen hetken varalle. (joskus hörppään sellaisen myös itse. Heh).

3. Ruoka ja reseptit niille joiden arkiruokailuideat ovat lopussa
Ruokaboksi on tuonut markkinoille helposti lähestyttävän ruokatoimituksen jossa on sekä ruoka-ainekset että reseptit toimitettuna kotiovelle yhdessä paketissa. Valittavissa on erilaisia vaihtoehtoja oman perheen koon ja makumieltymyksen mukaan. Toimitus tapahtuu joka maanantai ja sillä saa kivasti potkaistua monipuolisen ja terveellisen viikkoarkiruokailun käyntiin. Minä en itse koskaan ole uskaltautunut testaamaan tällaista palvelua mutta alan olemaan entistä vakuuttuneempi siitä, että tämä voisi olla meidän perheelle tosi hyvä vaihtoehto.

4. Vaatteiden nimikoinnit helposti ilman ompelemista
Monet ovatkin ehkä jo kuulleet Tarramonsterista, sillä sana leviää - tämä todellakin toimii. Tarramonsteri:n verkkosivuilla lapsi voi itse suunnitella oman näköisensä tarran jolla helposti voi nimikoida omat tarha- ja kouluvaatteet yksinkertaisesti liimaamalla tarran esimerkiksi vaatteen pesulappuun. Tämän helpommaksi nimikointi ei voi muuttua. Tarra-arkkia on kätevää pitää eteisessä ja nimikointitarran voi liimata vaikka juuri ennen kuin pukee lapselle ulkovaatteet aamulla. Niin helppoa. Näitä tarroja voi myös käyttää esimerkiksi vesipullon tai muun tavaran merkitsemiseen. Olemme vannoutuneita käyttäjiä. 

Mukana Taaperotiistaissa myös:

Touhula-päiväkodit joka on Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju. Touhula luo yhdessä lasten ja lasten vanhempien kanssa parhaat mahdolliset lähtökohdat meidän pienille tyypeille jotta ne voi kasvaa ja oppia uutta leikin kautta. Touhulan eri päiväkotipisteillä on kaikilla oma teema joka toimii lähtökohtana lapsen varhaiskasvatuksessa. Eri teemat ovat Seikkalu, Liikunta, Taide & Kulttuuri sekä Kieli.

Hammaskeiju on tuonut markkinoille kotimaisen täysksylitolipastillin. Hammaskeijun pastillit ovat lasten makuun ja ne myös valmistetaan Suomessa, Riihimäellä. Hammaskeijun verkkosivuilla on erilaisia tuotevaihtoehtoja ja joukosta löytyy myös meidän lasten suosikki: Luomumustikka.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinullekin hyötyä!

-Såfin

PS. Vielä ehdit mukaan. Käythän seuraamassa Taaperotiistain facebook-sivuja ja bongaa sieltä kiertueen aikataulu. Tapahtumia järjestetään vielä mm. Sellossa ja Kaaressa.

/Yhteistyössä Kidsfactory Oy/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti