2018/11/23

Muistot lapsuudesta - miks' ei aina voi olla perjantai?

Selailin eilen illalla kuvia minun lapsuudesta 80-luvun loppupuolelta ja 90-luvun alusta. Tarkoituksena oli löytää jouluaiheisia kuvia niiltä vuosilta kun minä olin saman ikäinen kun meidän pojat ovat nyt. Löysin tietenkin tällaisia kuvia, mutta uppoiduin samalla selaamaan valokuva-albumeja pidemmäksi aikaa. Löysin onnellisia kuvia minusta ja siskoistani ja tajusin minkälaisena muistan oman lapsuuteni. Kuljimme vaaleanpunaisessa hattarapilvessä ja aurinko paistoi aina. Olimme aina onnellisia ja vietimme paljon aikaa yhdessä perheen kanssa. Parasta oli silloin kun koko suku oli kokoontuneena ja silloin kun olimme mökillä. Ihan näin hienoa arki ei varmasti ollut, sillä näiden hienojen päivien väliin mahtuu myös tietenkin esimerkiksi sairaspäiviä. Silti mieli on jännä, koska se pitää kiinni onnellisuudesta ja unohtaa kaiken muun. Muistan vain ne iloiset ja ihanat asiat ja olen vuorannut oman lapsuuteni idylliseen kuoreen..

Kun katselin näitä kuvia, minulle nousi yksi hauska muisto mieleen joka juuri sopivasti liittyy perjantaihin. Muistat ehkä sen rallatuksen jossa laulettiin "miks ei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantai..". Se oli Radio City:n perjantaiohjelman tunnus niihin aikoihin. Tällä laululla on erityinen merkitys minulle ja siskoilleni. Oli nimittän niin, että kun olimme pieniä meillä oli karkkipäivä aina perjantaisin. Silloin karkkipäivä tarkoitti pientä mukillista karkkeja tai karkkiaskia ja tikkaria. Meidän äitillä oli tapana sanoa meille, että meidän piti istua kiltisti sohvalla odottamassa sillä aikaa kun hän valmisteli yllätystä. Hän rapisteli keittiössä ja me hykertelimme jännityksestä ja ilosta sohvalla sillä tiesimme aina mitä tuleman pitää. Sitten hän ilmeistyi keittiöoven aukkoon ja lauloi tuota laulua. "Miksi ei aina voi olla perjantai" ja ojensi meille pienet punaiset muovimukit täynnä karkkia. Ai, että.. tämä oli aina viikon kohokohta. Siinä saimme istua karkkimukiemme kanssa katsomassa lastenohjelmaa tai pelaamassa lautapelejä. Ihana muisto. 

Tämän myötä on hyvä toivottaa kaikille oikein hyvää perjantaita!

Tuleeko sinulle mieleen jotain vastaavia hyvänmielen lapsuudenmuistoja?

-Såfin

1 kommentti:

  1. Vanhoja valokuvia on kyllä hauska katsella! Niistä jotenkin huomaa myös kuinka aika on muuttunut. Toisinaan tuntuu, kuin aikaa olisi kulunut kauemminkin tai sitten kuvat tuovat vain mieleen ne lapsuuden onnen, täydelliset vuodenajat jne. :)

    VastaaPoista