En olisi uskonut että juhlimme 35-vuotisjuhliani vain oman perheen kesken, mahdollisimman paljon muita ihmisiä välttäen. Mutta niin se vaan nyt on. Vaikka kuinka paljon rakastan juhlien järjestämistä ja olin ajatellut järjestää "puolipyöreiden" ikävuosien kunniaksi pienet kemut, niin ne saa nyt jäädä myöhempään ajankohtaan. Nyt kun toisaalta on aikaa pohtimiselle on hyvä miettiä miten pitkälle elämässä on päässyt. Minkälainen minusta on tullut tämän 35 vuoden aikana?! (paitsi että rakastan juhlien järjestämistä). Monessa mielessä minusta tuntuu, että 35 vuotta on keski-iän raja. Silti olen se sama tyyppi jonka olin 15 vuotta sitten. Olen kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana alkanut nauttimaan erilaisista asioista kuin ennen. Jos viikonloppuaamuisin ennen vanhaan nautin myöhäisistä heräämisistä niin nyt tunnen olevani virkeimpänä ja tehokkaimpana juuri aamuisin. Nautin siitä, että herään aikaisin ja saan asioita aikaiseksi. Olen kaupungin vilskeen sijaan alkanut nauttimaan suunnattomasti luonnossa vietetystä ajasta. Rakastan vesistöjä ja viihdyn parhaiten merellä tai sen ääressä. Pidän yhtälailla kuin ennenkin ihmisiä todella tärkeinä. Ihmiset, niin sukulaiset kuin ystävätkin, ovat minulle se ykkösvoimalähde. Olen enemmän ja enemmän alkanut pitämään ruuanlaitosta ja oikeastaan olen sen suhteen melko utelias. Se missä aiemmin halusin päästä helpolla, haluan nyt kokeilla uutta. Pidän omaa kotiani todella tärkeänä paikkana. Koti on linnoitukseni - niin sanotusti. Kaikkea muuta tärkeämpänä pidän lapsiani ja meidän omaa pikku perhettä. Perheen kanssa yhdessä vietetty aika on aina ykkösprioriteettini ja tunnen suurta ylpeyttä siitä, kun näen että omat lapset oppivat uutta ja siitä kun näen miten aidosti ja myötätuntoisesti he kohtelevat muita kanssaihmisiä.
Olen tietyssä mielessä ihminen joka rakastaa suuria käänteitä elämässä mutta samalla olen pakkomielteinen suunnittelija. Heikot puolet puoleni taitavat edelleen olla samat kuin ne olivat reilu parikymppisenä. Kontrolli ja järjestyksen tunne on minulle todella tärkeitä. Sovittua aikataulua en järkkymättä pysty muuttamaan. Lisäksi olen tiettyyn pisteeseen myös riippuvainen muiden ihmisten seurasta. En edelleenkään tänä päivänä näin aikuisena tykkää yksinolemisesta liian pitkissä pätkissä. Minusta myöskään mitään asiaa ei ole kiva kokea yksin. Painajaiseni olisi lähteä yksin reissuun tai syödä ulkona ravintolassa yksin. Mieluummin jättäisin asioita tekemättä jos en löydä kaveria kenen kanssa jakaisin niitä. Tänä päivänä tiedostan kuitenkin heikkouteni eri tavalla kuin aiemmin. Tiedän miksi tietyt asiat ahdistavat minua.
Monet miettivät ikää täyttäessä saavutuksiaan. Minä en ole näiden suhteen enää kovin kriittinen. Minulla oli joskus 30-vuoden ikäkriisi. Silloin pohdin paljon sitä mitä olen saavuttanut ja olinko onnistunut asettamissani tavoitteissa. Sen jälkeen tuntui siltä, ettei mitään sen suurempia tavoitteita ollut näkyvissä. Osittain tavoitteiden puuttuminen oli se mikä sai minut silloin kriiseilemään. Myöhemmin tajusin, että onkin tarkoitus höllätä ja yrittää nauttia elämästä ja jokaisesta päivästä mahdollisimman paljon. Vaikka olenkin projekteja rakastava henkilö niin olen oivaltanut, että projektien ei tarvitse olla valtavia kokonaisuuksia joka kerta. Jokaisen nurkan takana ei tarvitse olla odottamassa uusi opiskelukokonaisuus tai uusi taloprojekti. On myös kivaa suunnitella pienempiä juttuja kuten uutta reissua, sisustaa terassia tai opiskella uusia ruuanlaittotaitoja. Ehkä voisi sanoa, että minusta on tullut suvaitsevampi ja lempeämpi itseäni kohtaan näin keski-iän kynnyksellä. On ihan ok hidastaa kierroksia ja nauttia elämästä.
Jännää nähdä miltä seuraavat 35-vuotta näyttävät!
-Såfin
PS. Syntymäpäiväni vietimme metsässä perheen kanssa. Kun tulimme kotiin sain ystäväni tilaamaan oopperalaulajan privaattiesityksen videopuhelulla. Myöhemmin illalla grillasimme hampurilaisia ja avasimme jälkiruuaksi samppanjapullon. Omalla tavalla tämä juhlapäivä oli siis juuri täydellinen, myös ilman suuria juhlia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti