Pari sanaa selfieistä

Minun täytyy myöntää, että en koskaan ole ollut kovin hyvä selfieiden ottamisessa. Tähän on monta syytä. Ensimmäinen on se, että olen ajatellut, että selfieiden ottamisessa on pieni ripaus itsekkyyttä. On eri asia ottaa "selfie-kuvaa" yhdessä kavereiden kanssa - siinä yritetään tallentaa yhteistä hetkeä.  Se on se perinteinen selfie joka hämmentää minua. Tajuan tietenkin, ettei tämä ole koko totuus. Joskus on kiva ottaa selfie esimerkiksi erikoisessa paikassa. Selfien ottaminen Eiffeltornin vieressä on ihan ok. En tarkoita, ettei aika-ajoittain olisi kiva nähdä ihmisten selfie-kuvia, tottakai on. Toinen (ja painavampi) syy on se, että minua todellakin hävettää pysähtyä ottamaan selfietä niin, että joku näkisi tilanteen. En tiedä mitään kiusallisempaa kuin poseerata oman kameran edessä ja etsiskellä täydellistä kuvakulmaa niin, että joku näkisi. Ikäänkuin peilailisi omaa naamaa muiden edessä. Melkein kaikki ottamani selfiet ovat siis otettu "salaa" silloin kun olen ollut yksin. Hullua, ehkä? Vanhanaikaista, kyllä! Ja älkää ymmärtäkö väärin, minusta ei ole noloa tai kummallista poseerata kameran edessä kun valokuvaus tehdään perinteisellä tavalla.

Kun hetki sitten tajusin, että minä melkein puutun kokonaan meidän perheen valokuvista päätin, että jollei muuten, niin selfieiden kautta minun on yritettävä olla mukana edes pienessä osassa meidän kuvista. Olen siksi viime vuoden aikana yrittänyt opetella selfieiden ottamista erilaisissa tilanteissa. En omista selfie-keppiä ja huomaan heti, että sellaisen omistaminen olisi melkein suotavaa jos haluaa tallentaa itsestään muuta kuin puolet naamasta. Heh. Kun viimeksi olimme reissussa minusta tallentui jopa kuva tällaisesta "nolosta" selfie-hetkestä. Huvittavaa. 

Kyselin lapsilta mitä he ovat mieltä selfieiden ottamisesta ja he eivät oikein ymmärtäneet miksi se olisi jotenkin outoa. Meidän vanhempi poitsu vain kohautti hartioita ja sanoi, että on ihan ok ottaa kuvia itsestään. Ehkä tämä on sukupolvikysymys. Ehkä minä jokus vielä opin selfieiden ottamisen niin, etten koe sitä kiusalliseksi. Siihen asti tulen kuitenkin jatkaa käytäntöä siitä, että otan selfiet silloin kun kukaan muu ei näe. Kävelylenkillä aion edelleen odottaa, että olen ohittanut vastaantulevan lenkkeilijän ja tulen edelleen pyytämään jonkun muun ottamaan kuvan juhla-asustani jos se on tallentamisen arvoinen. :)

Osaatko sinä ottaa luontevia selfieitä? Otatko selfieitä myös muiden ihmisten nähden?

-Såfin

Kun housut jäi metsään

Tänä vuonna en ole juurikaan ole kirjoittanut täällä blogissa valokuvausharrastuksestani. Valokuvaaminen on minulle rakas harrastus, mutta kuten moniin muihin taiteellisiin harrastuksiin niin myös tähän tarvitsee rauhaa ja inspiraatiota. En suuremmin tykkää kuvata pakon edessä muutoin kuin silloin kun haluan haastaa itseäni kehittymään paremmaksi valokuvaajaksi. Tänä kesänä minulla oli kuitenkin poikkeuksellisen hyvä fiilis valokuvaamisen suhteen. Joskus kävi jopa niin, että heittäydyin ihan villiksi ja annoin inspiraation virrata. Näin kävi esimerkiksi yhtenä iltapäivänä meidän mökillä kun juuri olimme palanneet pieneltä veneretkeltä läheiseen saaristokahvilaan ja istuimme rannassa odottamassa, että kuopuksemme heräisi päiväunilta. Silloin näin täydellisen valon osuvan lumpeenkukkiin meidän mökkirannassa. Istuin hetken aikaa katsomassa tätä täydellistä rauhaa ja kimalletta vedessä ja lopulta en voinut vastustaa sitä enää. Heitin järkkärin kaulaan, kävelin pienen matkaan metsän halki, heitin housut roikkumaan läheiseen puuhun ja valesin veteen.. 

(Sinipaitainen minä siellä vilkuttamassa ihan muina naisina. Hihii..) 

Siellä minä sitten parhaani mukaan tallensin sitä ihanaa valoa ja niitä kukkia piittaamatta siitä, että lähellä olevalla pursiseuralla oli paljon ihmisiä rannassa nauttimassa hienosta kesäpäivästä. Kuka nyt piittaa puolialastomasta valokuvaajasta joka hyörii keskelle järveä kamera kaulassa. Hahaa.. Näin voi joskus käydä kun oikein innostuu. Omasta mielestäni sain hienoja kuvia kukista ja siitä ihanasta valosta joka kivasti pääsi läpi puiden takaa aina kun pieni tuulenvire raotti oksia. Meidän isi-ihminen innostui myös tietenkin valokuvaamaan, muttei suinkaan kukkia - vaan vaimoaan joka ehkä sillä hetkellä vaikutti hieman hullulta..

Onko inspiraatio joskus yllättänyt sinut?

-Såfin

Haastava kesäloma

Tuntuu oudolta istua taas koneen ääressä melkein kuukauden tauon jälkeen. Osaankohan enää edes kirjoittaa? Heh. Meidän kesäloma lähenee loppuaan ja koko tämän ajan olen tietoisesti välttänyt kaikkia tietokoneita ja blogiaiheisia juttuja. Loma on tehnyt tehtävänsä. Akut on ladattu ja olen täynnä uutta inspiraatiota. Eilen illalla tyhjensin ensimmäistä kertaa kamerani muistikortit jotka kummatkin (kyllä niitä on kaksi, heh) olivat aivan täynnä kuvia meidän kesälomasta. En voinut vastustaa olla selailematta kuvia läpi ja otin välittömästi ne kuvat käsittelyyn jotka minusta olivat erityisen onnistuneita. En päässyt alkuunkaan ennen kuin minun teki mieli alkaa kirjoittamaan ensimmäistä blogikirjoitusta lomamme alun jälkeen. Tuntuu hyvältä olla takaisin. 

Meillä oli kaikkien aikojen haastavin loma edessä. Ei haastava siksi, että meillä olisi ollut kovin paljon tekemistä, vaan päinvastoin. Meidän perheen suurin haaste tänä kesänä nimittäin oli yrittää olla tekemättä mitään. Meidän vahvuus ei siis ole paikalla oleminen mutta meidän oli yksinkertaisesti pakko hiljentää tahtia kevään jälkeen. Niinpä syntyi päätös, että viettäisimme "arkiviikot" poissa kaupungista ja viikonloppuisin tulisimme kotiin tapaamaan ystäviä ja tuttuja. Ja niin myös teimme. Ensimmäisella lomaviikolla karkasimme veneilemään. Etenimme länteen ja pysähdyimme kivoissa paikoissa nauttimassa kesän ensimmäisistä kunnollisista hellepäivistä. Kolme seuraavaa viikkoa menikin sitten meidän omalla mökillä ja piipahdimme aina välillä kaupungissa nautiskelemassa vilskeestä. Ai että tämä loma teki hyvää meidän perheelle. 

En voi lakata ihmettelemästä sitä miten hienoista säistä olemme saaneet nauttia. Kirjoitinkin jonain päivänä instagramiin miten minusta tuntuu, että olisimme saaneet etelänloman ihan ilmaiseksi. Niin huippua meillä on ollut. Olemme kalastaneet, poimineet marjoja, muuttuneet mökkihöperöiksi ja syöneet paljon herkkuja. Olemme tehneet perheen kesken suppailuretkiä ja juhlineet ystäviemme kanssa. Muutaman päivän päästä palaamme töihin ja sekin tuntuu jo oikein mukavalta. Uskaltaisin ehkä kenties jopa väittää että tämä on ollut paras loma ikinä. 

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin

Se on moikka

Tänään tulin lyhyesti moikkaamaan ja kertomaan, että blogini jää muutaman viikon ansaitulle kesälomalle. Samalla kun minun työkoneen muisti herjaa täynnäolevaa muistilevyä ovat myös omat inspiraationystyräni melkoisen ylikierroksilla. Joskus on hyvä ottaa pientä taukoa jotta jaksaa taas palata uudistuneena, innokkaana ja täynnä uutta energiaa bloggaamisen pariin. Tämä on vähän kuin taitolaji. Jokaiseen kirjoitukseen pitää löytää kipinä jostain arkisesta asiasta. Jokaiseen julkaistuun juttuun pitää myös löytää kauniita kuvia tuomaan tunnelmaa tai inspiraatiota katsojalle. Kesällä aion kerätä tätä inspiraatiota ja kipinää jotta jaksan jatkaa hyvällä fiiliksellä tämän harrastuksen parissa.

Ennen kuin nyt laitan läppärini kannen kiinni ennen hengähdystaukoa haluan vielä sanoa miten äärettömän kiitollinen olen kaikista vanhoista ja uusista lukijoista, kivoista kommenteista ja suurista tykkäysmääristä kaikissa blogini kanavissa. ISO kiitos siitä, että juuri sinä olet mukana seuraamassa touhujamme.

Toivottavasti tulevat viikot ovat täynnä villikukkia, pannukahveja, sulanutta jäätelöä lasten poskilla, hiekkaa varpaiden välissä, kevyitä kesäsateita ja aurinkoisen iloisia hetkiä.

Ihanaa kesää sinulle ja kuullaan taas muutaman viikon päästä!

-Såfin

PS. Instagramin-tilini @malin.safin päivittyy myös kesän aikana normaaliin tapaan! :)

Just another happy blogger

Tiedättekö sen tunteen kun kaikki tuntuu loksahtavan kohdallen. Asiat jotka pitkään ovat olleet vähän niin ja näin ovatkin juuri niin kuin niiden pitäisi olla. Sama kuin olisi lähtenyt väärälle polulle mutta saa huokaista helpotuksesta kun polku sittenkin lopulta risteää sen oikean tien kanssa. Juuri nyt minusta tuntuu siltä. Blogimaailmassa käynnissä oleva muutoshenkisyys näkyy myös täällä blogissani. Olen päättänyt irtautua Perheblogeista johon blogini on kuulunut muutaman vuoden. Tähän ei liity sen kummempaa draamaa omalta osaltani, vaan juuri nyt on parempi olla näin. Ystävät jotka olen saanut perheblogien kautta on ja pysyy. (Olette ihania, tiedätte sen). Blogini sisältöön tämä ei tietenkään vaikuta mitenkään dramaattisesti vaan tulen jatkamaan samaan malliin kuin aiemmin. Oikeastaan olen innoissani tulevista kuukausista blogini parissa. Luvassa on vielä kesän kynnyksellä muutama tosi kiva vinkki, pari arvontaa ja muutenkin mielenkiintoista sisältöä. Asiat eivät siis voisi olla paremmin..

(Kuva: Kommammaa-blogin Hanna - Kiitos!)

Bloggaaminen on tosi aikaavievä harrastus. Jatkuvasti kasvava yleisö ja laajempi huomio tuo myös omat paineet tähän hommaan. Kaikella rakkaudella. Vuoden alussa minulla oli niin paljon blogiyhteistöitä jonossa, että menetin yöuneni niiden takia. Ymmärrän nyt, että minun on alettava linjaamaan tarkemmin ajankäyttöäni, sillä vaikka yhteistyöt ovat kivoja tämä ei ole päivätyöni vaan harrastus. Harrastusten takia ei kuulu menettää yöunia. Olen nyt ottanut askeleen taaksepäin ja miettinyt blogiani hieman uudesta näkökulmasta. Blogini tulee jatkossakin olemaan minulle se paikka jonne tulen purkamaan inspiraatiotani, kertomaan projekteistani ja sisustamisesta. Tämä on paikka jossa jaan ajatuksiani ja paikka jonne voin tallentaa omasta mielestäni onnistuneita kuvia. Paikka jonka kautta saan ja jaan vertaistukea ja paikka jossa saan jakaa elämäni onnellisia ja surullisia hetkiä. Toivon mukaan saan jatkossakin sinulta ihania kommentteja ja tukea vaikeina hetkinä. Samalla toivon, että voin jakaa sinulle palan itsestäni niin aitona kuin se suinkaan näin tekstin kautta voi välittyä. Toivon, että jutut (edes joskus, heh) olisi hyödyllisiä, ilahduttavia tai sellaisia joihin myös sinä voit samaistua.

Kiitos kun jaksat lukea ja pysyä mukana muutoksista, aallonpohjista ja välillä tyhjistä ajatuksista huolimatta!

-Såfin

Minä

Viimeisten kuukausien aikana blogiini on eksynyt paljon uusia seuraajia. Kiva kun olet täällä. Tajusin, että en pitkään aikaan (tai ehkä koskaan) ole esittäytynyt kunnolla. Olen 33-vuotias suomenruotsalainen äiti kahdelle pienelle pojalle. Horoskoopiltani olen oinas. Kirjoitan blogia nimellä Såfin joka on johdettu toisesta nimestäni, Sofie. Pienenä tyttönä luulin, että toinen nimeni oli "så fin" (suomeksi: niin hieno). Såfin-nimi on pysynyt mukana elämässäni siitä lähtien ja siksi valitsin sen myös aikoinaan bloggaaja-nimeksi. Työskentelen täysipäiväisesti eräällä isolla teleoperaattorilla  ihan konttorihommissa rahoitusten parissa. Matkustan töihin autolla ja työmatkani kestää n. 22. minuuttia. Tehtävälistallani on myös uuden pyörän ostaminen jolla jatkossa haluaisin kulkea töihin kesäisin. Olen naimisissa mieheni kanssa joka kulkee blogissa nimellä "isi-ihminen". Menimme naimisiin melko nuorena ja pian sen jälkeen syntyi jo meidän esikoinen. Harrastan bloggaamista, valokuvaamista, kuntosalia, joogaa ja satunnaista lenkkeilyä. En osaa rullaluistella, taskuparkkeerata tai vaihtaa lamppua. 

 

Me olemme juuri rakentaneet unelmakotimme Pohjois-Helsinkiin lastemme koulun viereen. Kesäisin vietämme aikaa perheen ja kavereiden kanssa mökillämme Tampereen Näsijärvessä sijaitsevassa saaressa. Toinen lempipaikkani kesäisin on lapsuudenmökki Turun saaristossa. Meillä on myös vene. Tykkään kauniista tavaroista ja välillä minuun iskee ostovimma. Olen tavallaan hieman outo ihminen, sillä seuraavana päivänä minulla saattaa iskeä Kon Mari kohtaus. Valitsen ruokakaupassa luomu-tuotteen, mutta en jätä ostamatta tuotetta vaikka sitä ei ole saatavana ekoloogisesti tai luonnonmukaisesti tuotettuna. Minulla on aina jokin projekti käynnissä. Tällä hetkellä sisustan meidän uutta kotia.

 

Omaa luonnetta on vaikea kuvata mutta sanoisin olevani iloinen ja positiivinen tyyppi. Tai ainakin hymyilen ja nauran usein. Olen myös itselleni (ja välillä muillekin) melko vaativa ja touhotan ja teen asioita jatkuvasti. Istahdan alas sohvalle yleensä vasta lasten mentyä nukkumaan. Pelkään kuollakseni hiiriä ja minulla on siis melko vakava hiirifobia. Pelkään myös kovaa vauhtia esimerkiksi moottoriajoneuvon tai tiettyjen urheilulajien parissa. Rakastan merta, hiekkarantaa, shampanjaa ja korianteria. En tykkää olla yksin vaan hakeudun aina ihmisten seuraan. En koskaan esimerkiksi söisi ravintolassa yksin, mieluummin nääntyisin nälkään. Haaveilen tulevaisuudessa matkustamisesta perheen kanssa ja valokuvauskursseihin osallistumisesta ja ehkä vielä jonain päivänä opin sen taskuparkkeeramisen. Heh.  

 

Siinäpäs minä!

 

-Såfin

Hiljaisuuden merkityksestä

Olen tässä viimeisten päivien aikana tullut miettineeksi paljon hiljaisuutta ja joutilaana olemista ehkä hieman olosuhteiden pakosta. Stressin aiheuttamat rytmihäiriöt joista kerroin aiemmin, saivat minut todella pysähtymään ja miettimän tärkeysjärjestystä elämässä. Luulin aina, että olen henkilö joka jaksaa ihan mitä vain jos niin vain päätän. Kuvittelin aina, että taivas on rajana ja ainoastaan mielen päättäväisyydellä on merkitystä. Asiat eivät mennyt ihan niin. Mieleni ei osannut tehdä päätöstä siitä, että vauhtia pitää hiljentää ennen kuin kehoni viestitti asiasta vakavin oirein. Kai se on niin, että joskus pitää olla tylsää ja hiljaista jotta voi taas iloita vilkkaista ja tapahtumarikkaista hetkistä. On vaikea seistä seinän edessä tiedostaen vain sen asian, ettei eteenpäin enää voi kulkea. Jokin pitää muuttua ja on valittava seuraava käännös elämässä.

Kun elämästä kertaheitolla pitää karsia sisältöä pakon sanelemana joutuu tekemään vaikeita päätöksiä. Minun kalenteri on ollut täynnä kivoja asioita jotka ihan vapaaehtoisesti ja omasta innostuksesta ja tahdosta sinne olen laittanut. Pysähtyminen ja hiljentyminen merkitsee siis minulle luopumista kivoista asioista. Asioista jotka ovat osa minua. Siksi on myös selvää, ettei kaikesta voi luopua jotta jaksaa pysyä positiivisena. Jos saisin säilyttää yhden asian elämässäni, se olisi perhe. Sen pohtimisessa ei mennyt kuin murto-osa sekuntia. En mistään hinnasta luopuisi ajasta lasten kanssa, vaikka se maksaisi minulle terveyteni. Koen myös, että saan hurjasti voimaa muista läheisistä ihmisistä. 

Mistä sitten luopuisi? Priorisoiden ja valikoiden olen päättänyt jättää liikuntaa vähemmälle. Kukaan ei taputa minua olkapäälle sen takia, että olen jaksanut raahata itseni treeneihin kuutena päivänä viikossa. En edes minä itse. Olen myös päättänyt pyytää apua lähestyvään muuttoomme jonka aiemmin luulin hanskaavani ihan itse yhdessä isi-ihmisen kanssa koska me olemme superihmisiä . (Hahaa, tajuan nyt miten absurdia koko tämä ajatus edes oli) Olen päättänyt olla kokematta paineita järjestämättömistä kaveritreffeistä nyt kun meidän elämässä on niin paljon muuta pakollista. Hoidamme muuton ja rakennusprojektimme loppuun. Hyvät ystävät ja perhe ymmärtävät kyllä kun joudun sanoa ei. Sana jota en muuten juuri koskaan käytä. Töistä olen myös viikon lomalla. 

Samalla olen luonnollisesti miettinyt blogiani, niin rakas mutta samalla erittäin aikaavievä harrastus. Olen pohdinnan jälkeen päättänyt ottaa viikon mittaisen hyvin ansaitun loman kirjoittamisesta. Joskus on hyvä olla hiljaa sanomatta mitään niin, että se puhuttu sana myöhemmin on entistä painavampi. Myös hiljaisuudella on merkitys. Vietämme näin seuraavan viikon vain rauhoittuen perheen kesken ja nautimme ulkoilmasta. Ja kyllä: stressaamatta.

-Såfin

Lidl:in pääsiäisrieha ja Lupilu-lastenruokien lanseeraus

Sain viikolla lasten ja muiden bloggaajien kanssa kunnian osallistua Lidl:in järjestämään pääsiäisriehaan joka samalla oli myös Lupilu-merkkisten luomulastenruokien lanseeraustilaisuus. Ihania ruokia täynnä oleva noutopöytä oli katettu tunnelmalliseen Southpark-nimiseen ravintolaan joka sijaitsee Koffin puiston laidalla. Lido-lohikäärme oli ravintolan edustalla lapsia vastassa ja saimme heti kättelyssä haasteen lähteä pääsiäismuna-jahdille. Lapsille olin jo etukäteen kertonut tästä tehtävästä ja pojat olivat niin innoissaan koko touhusta, etteivät melkein malttaneet pysyä housuissaan. Kun he olivat saaneet pussit täyteen pääsiäisyllätysmunia siirryimme ravintolan sisätiloihin. Täytyy sanoa, että kiireisenä perheenäitinä oli aivan ihanaa pitkän työpäivän jälkeen astua lämminhenkiseen tilaan jossa meidät toivotti tervetulleeksi hymyilevä Lidl:in väki ja muu henkilökunta. Lapset houkuteltiin kasvomaalauspisteeseen ja pääsiäisvitsojen askartelun pariin kun taas äideille ja iseille työnnettiin tuoli pepun alle ja käskettiin rentoutua hyvän ruuan ja juoman parissa. (noin kuvaannollisesti ainakin). Täydellistä.

Valokuvat ovat valokuvaaja Nelli Kivisen ottamia. (@nellikuvaa, kiitos!) 

Tilaisuudessa esiintyi kolmen pienen lapsen äiti Marja Hintikka, joka puhui omasta kokemuksesta kiireisten vanhempien elämästä ja siitä miten meidän pitäisi antaa itsellemme enemmän armoa ja kokea vähemmän huonoa omatuntoa oman vapaa-ajan ottamisesta. Minä istuin siinä ja nyökyttelin hänen puheenvuorolle. Olin täysin samaa mieltä. Saimme myöhemmin kuulla kokin Merituuli Väntsin, puhuvan ruuanlaitosta ja hän paljasti samalla, että hänen ammatistaan huolimatta myös hän tarjoilee lapselleen valmisruokia. Tämä oli tärkeä muistutus myös minulle. Kaikki me olemme ihmisiä, eikä vanhemmuus tee meistä mitään super-olentoja. 

Tilaisuuden keskiössä oli Lidl:in uudet Lupilu-merkkiset uudet luomulastenruuat. Luomulastenruuat ovat yleisesti tietenkin tunnettuja siitä, että ne sisältävät puhtaita raaka-aineita ja ovat terveellisiä pienille lapsille. Valitettavasti ne myös yleensä erottautuvat hintansa puolesta epäedukseen. Lupilu-tuoteperhe poikkeaa hinnoittelun ja laajan valikoimansa suhteen valtavirrasta. Lidl:issä shoppailevat vanhemmat voivat nyt testata Lupilu- smoothieita, lastenruokia, puuroja ja välipaloja jotka ovat hintansa puolesta edullisia mutta yhtälailla tehty puhtaista raaka-aineista. Todella tervetullut lisäys luomulastenruokien valikoimaan sanon minä. Vaikka meidän lapset ovat jo yli taaperoikäisiä, täytyy myöntää, että me edelleen käytämme lasten- ja vauvojen smoothieita ja välipalakeksejä ihan päivittäin niiden terveellisyyden ja kätevyyden takia. Niin ja pienenä tarkennuksena: en tunne siitä huonoa omatuntoa. Hihii.

Kaiken kaikkiaan meillä oli huippuhauska ilta ja saimme monta uutta vinkkiä ja kivaa pääsiäisfiilistä koko perheelle. Kiitos Lidl:ille (ja Lido-lohikäärmeelle) todella mukavasta illasta.

-Såfin

PS. Lupilu-tuotelinjastoon kuuluu myös muitakin uutuustuotteita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja ja pesuaineita. Kannattaa siis pistäytyä Lidlissä..