Skeittipuistossa

Olen pitkään ajatellut, että skeittipuistot ovat teini-ikäistä nuorisoa varten. Viime aikoina olen kuitenkin lisääntyvissä määrissä nähnyt sosiaalisessa mediassa kuvia nuoremmasta väestä potkulaudoilla ja skeittilaudoilla harjoittelemassa vastaavanlaisissa puistoissa. Koska meidän pojat ovat todella kiinnostuneita kaikista tempuista sekä pyörien ja potkulautojen kanssa päätin, että heidät voisi viedä tällaiselle temppuilualueelle. (Silläkin uhkalla, että tapaturmien mahdollisuus on erittäin suuri juuri tällaisissa puuhissa). Kun kerroimme pojille siitä, että menisimme tällaiseen puistoon he eivät uskoneet meitä. Kun vakuuttelimme, että nyt on tosi kyseessä kummankin naamalle nousi leveä hymy. Epävakaisen sään takia jouduimme odottamaan kotona hetken aikaa jotta tiet olisivat vähän kuivemmat sadekuuron jäljiltä. Liukkaat skeittirampit eivät nimittäin ole mitään mitä haluaisimme testata. Pienen ajan kuluttua pakkasimme suojavarusteet ja potkulaudat autoon ja suuntasimme Suutarilassa sijaitsevaan skeittipuistoon. Puiston porttiin oli kiinnitetty varoituslappu. Vain 10 henkilöä saisi olla puistossa samaan aikaan siitäkin huolimatta, että puisto on iso. Myös 2 metrin turvaväli oli pidettävä. Säännöt ovat sääntöjä. Laskimme skeittajat: ja kyllä (huh) meidän perhe mahtuu juuri ja juuri sekaan...

Vaikka olemme asuneet alueella jo yli 10 vuotta, en koskaan ollut käynyt tässä kyseisessä skeittipuistossa. Sen ympäröivät seinät ja ramppien sivut olivat maalattu täyteen hienoja graffiteja - niin kuin henkeen kuuluu. Tämä puisto oli todella täydellinen meidän pojille. Siellä oli loivia mäkiä ja vähän jyrkempiä mutkia testattavaksi. Suurimmat rampit olivat vielä vähän liian haasteelliset, mutta oli kivaa nähdä miten meidän pojat ihailevin katsein pysähtyivät katsomaan isompia ja taitavimpia skeittaajia heidän temppuillessaan puistossa. Meidän pojat kokeilivat myös omia temppujaan ja olivat innoissaan testaamassa saisivatko he potkulaudan ilmaan kesken vauhdin. Minua nämä temput tietenkin vähän hirvitti, mutta onneksi isi-ihminen oli paikalla kannustamassa poikia iseille tyypilliseen tapaan. Skeittipuisto oli tosi kiva arki-illan retkikohde. 

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :)

-Såfin

Titanic kakku

Meidän perheessä ollaan jo monta vuotta fiilistelty Titanic:ia. Kun meidän kuopus ensimmäistä kertaa kuuli Titanicista hän oli myyty. Sen jälkeen vielä näin vuosien päästä meillä puhutaan Titanicista ja siitä miten se upposi jäävuoreen osuttua. Pojat ovat saaneet katsoa pätkiä Titanic-elokuvasta ja uusin toive on päästä Belfastiin Titanic-museoon. Meillä rakennetaan Titanic-laivoja legoista, väritetään Titanic-laivoja ja muovaillaan laivan muotoisia rakennelmia. Minusta on liikkistä, että meidän pojat ovat hurahtajia. He innostuvat yhdestä aiheesta ja sen jälkeen he etsivät kaiken saatavilla olevan tiedon tähän liittyen. Me olemme oppineet tästä Titanic-hurahduksesta paljon. Olemme opiskelleet selviytyjien nimet ja iät. Olemme saaneet tietää, että Titanic:illa on myös sisaralus, Britanic, joka ulkomuodoltaan on samanlainen kuin onnettomuuteen joutunut alkuperäinen laiva. Nyt pääsiäisenä pojilla oli tähän innostukseensa liittyen yksi toive. He halusivat nimittäin leipoa Titanic-kakun. Heh. Ei mikään pieni toive, etenkin kun kumpikaan meistä vanhemmista ei ole mikään mestarileipojia. Meidän koulutus tällä alalla on se että olemme joskus katsoneet hömppäsarjaa jossa leivotaan hurjan hienoja ja erikoisia kakkuja. Hahaa. Silti meidän isi-ihminen oli valmis tarttumaan tähän haasteeseen. Päätimme että kokemuksen puutteesta huolimatta yrittäisimme leipoa Titanic-kakun poikien kanssa.

Onneksi kaupasta saa ostettua valmiita erivärisiä sokerimassoja, joten sen suhteen ei tarvinnut keksiä pyörää uudelleen. Kakussa oli kuitenkin paljon muita vaikeimpiakin haasteita. Ensin oli ratkottava se miten saisimme laivasta oikean muotoisen. Nostimme poikien rakentaman lego-titanic-laivan keittiöpöydälle malliksi ja aloitimme kostutetun kakkupohjan muotoilemisen siitä. Pojat halusivat nimenomaan, että myös jäävuori olisi mukana kuvioissa. Onhan se tärkeä osa koko tarinaa. Meidän isi-ihminen taiteili, leikkasi ja muotoili osia yli kaksi tuntia yhdessä meidän pikkupoikien kanssa. Savupiiput olivat ainoat osat joissa ei ollut kakkutäytettä. Olimme ensin ajatelleet että savupiiput voisivat olla lakusta tehtyjä, mutta ostamamme lakut osoittautuivat liian isoksi. Lapsia ei tosin yhtään harmittanut että he saivat syödä ylijääneet herkut.

Siitä  se sitten pikkuhiljaa muodostui. Muiden kotona herkuteltiin pääsiäisenä mämmillä ja pashalla, meillä syötiin Titanic-kakkua. Hihii.. Tämä oli todella kiva projekti ja kerrankin inspiraatiolle oli ylimääräistä aikaa. 

-Såfin

Pääsiäinen

Olin suunnitellut, että pääsiäinen vietettäisi keittiössä antaumuksella kokaten ja ulkona kunnostaen meidän pihaa kevätkuntoon talven jäljiltä. Mikään näistä ei toteutunut. En löytänyt inspiraatiota ruuanlaitosta ollenkaan, eikä omalla pihalla pyöriminen innostanut ketään meidän perheestä. Hauskaa sinänsä. Jälkiviisaana ymmärrän itseäni ja meidän koko perhettä. Olemme viettäneet viimeiset neljä viikkoa laittaen esille ruokaa aamiaisella, lounaalla, välipalalla, illallisella ja iltapalalla. Ravintolassakaan ei ole voinut syödä. Omaa pihaa on koluttu ja kuljettu joka arkipäivä koulupäivän ja työpäivän jälkeen. Ei ihme, että neljän päivän loman aikana haluaa tehdä jotain muuta. Niinpä me olemme keskittyneet ihan erilaisin asioihin kuin normaalisti olisimme pääsiäisenä. Lapset läväyttivät esimerkiksi toiveen siitä, että haluaisivat tehdä Titanic-kakun. Hymähdimme ensin heidän toiveelle, mutta päätimme lopulta toteuttaa heidän vision - koska miksi ei?! Tämä ja moni muu hauska puuha täytti meidän pääsiäisen..

Tänä pääsiäisenä me..

.. Teimme pyöräilyretken Pirunkallioille. 

.. Levitimme picnic-viltin ja eväät ja avasimme skumppapullon luonnossa. 

.. Kokosimme 1000 palan palapelin jonka teema oli enemmän kuin ärsyttävä. Heh. 

.. Maalasimme munia pastelliväreillä. 

.. Söimme suklaamunia. 

.. Teimme jääkiekkojoukkueen voimisteluharjoituksen. 

.. Itkimme kun kuuntelimme Andrea Boccellin laulua autiosta Duomon di Milano-kirkosta.

.. Ajoimme Uudenmaan rajalle ja kävelimme siellä melko rankan Kukuljärven kierroksen. 

.. Näimme etäältä poliisin ylläpitämät tiesulut. 

.. Pesimme pyykkiä.

.. Leivoimme ja koristelimme Titanic-kakun lasten kanssa. 

.. Pesimme ikkunoita joita varten jouduimme mm. kokoamaan rakennustelineet porraskuiluun.

.. Söimme riisiä ja kanaa kaksi kertaa.

.. Katsoimme Jurassic Park 5:sen (ja minä nukahdin sohvalle).

.. Kastelimme pääsiäisruohoa.

.. Söimme äitini tekemää lammasta.

.. Pompittiin trampoliinilla.

.. Muovailimme hahmoja muovailuvahasta.

.. Kävimme kävelyllä Seurasaaressa ja näimme siellä sattumalta työkaverini ja hänen vauvansa. (turvavälit pidimme tietenkin!)

.. Nukuimme päiväunet. 

.. Hulahulasimme painovanteella.

.. Tilasimme take-away ruokaa Fafa:ksesta.

.. Katsoimme isi-ihmisen kanssa ennätysmäärä sarjoja ja söimme yhtenä iltana sipsiä telkkarin ääressä.

Tältä meidän pääsiäinen näytti. Olemme tyytyväisiä rentouttavaan lomaan. Mitä sinä teitä pääsiäisenä?

-Såfin

Kotikoulua kolmen viikon kokemuksella

Kolme viikkoa sitten meidän perheen arkeen tuli iso muutos. Siinä vaiheessa kun koulut suljettiin hallituksen päätöksellä olimme jo viikon verran työskennelleet kotona isi-ihmisen kanssa. Se tarkoitti meille sitä, että meidän kanssa samaan aikaan kotona olisi myös meidän 8-vuotias 2. luokkalainen. Ja yhtäkkiä meidän vastuulle tipahti myös 100% etätöihin totuttelun lisäksi kotikoulusta vastaaminen. Olimme kauhuissamme. Meidän työpäivät ovat tällä hetkellä todella kiireisiä koronan takia, sillä työskentelemme kummatkin tahollamme yritysrahoitusten parissa. Nyt meidän piti työn ohessa myös vastata pienen lapsen tukemisesta opiskeluissaan. Vaikka opettajat tietenkin tekevät nyt ison työn oppimateriaalin, etätyöskentelyn ja oppilaiden kontaktoinnin parissa myös iso osa päivittäisten tehtävien auttamisessa siirtyy vanhemmille. Näin on etenkin silloin kun lapsi on vielä pieni. Ja kyse ei ole vain opiskelusta. On myös ruokailu, liikunta, ulkoilu, kaverisuhteet ja iltapäivätoiminta. Jonkun pitää auttaa myös niiden kanssa. Tämä joku on vanhempi. Ensimmäinen asia mitä teimme oli se, että määritimme meidän esikoiselle työskentelypaikan. Hän sai olohuoneen "omakseen" opiskeluiden ajaksi. Nostimme hänelle pienen tuolin sohvapöydän ääreen, testasimme tietokoneet, verkkoyhteydet, latasimme vastamelukuulokkeet ja teams-kokousta varten vaadittavat puhekuulokkeet hänelle käyttöön. Koulukirjoille teimme tilaa lipaston päältä. 

Ensimmäiset päivät meni pitkälti totuttelussa. Olen pitänyt kiinni siitä, että annamme aina vain yhden tunnin ohjeistuksen kerrallaan. En halua, että meidän tyyppi alkaisi kokea stressiä työmääristä. Ohjeistamme siksi aina vain seuraavan tunnin verran kerrallaan. Se on toiminut hyvin. Olemme myös päättäneet yhdessä esikoisemme kanssa, että hän yrittää pärjätä itsekseen ohjeistuksen jälkeen ja tunnin lopuksi hän kysyy sitten kaikki kysymyksensä kerralla. Näin saamme työrauhaa, edes pätkissä. Tiettyjen tuntien kanssa meitä vanhempia on tietenkin tarvittu enemmän. Liikuntaa ja ulkoilua ei ole kiva harrastaa yksin ja toisaalta tehtävät jotka vaativat, että pitäisi liikkua yksin ulkona tuntuu vielä vähän vaikeilta. En halua päästää meidän esikoista liikenteeseen vielä yksin, ainakaan pitkäksi aikaa. Niinpä olemme kulkeneet mukana metsäretkillä ja ulkona keräämässä materiaalia askartelutehtäviin. Meidän isi-ihminen puolestaan on vastannut liikuntatunneista. Olemme pitäneet lyhyempiä pätkiä kuntoilua myös niinä päivinä kuin hänellä ei ole virallisesti ollut liikuntaa. 

Piirrustus ja askartelutehtävissä hän on ehkä tarvinnut eniten tukea. Olemme (kuten kuvassa) virittäneet valolähteitä varjojen muodostamiseksi, jotta varjot muodostuisi terävinä paperille. Olemme auttaneet kotisoittimien löytämisessä ja kattiloiden kantamisessa jotta hän sai kotikutoisen rumpusetin musiikkitunnille jne. Kaiken lomassa yritämme tietenkin myös mahdollisimman hyvin tehdä töitä. Tähän mennessä olemme onnistuneet aloittamaan työpäivät jo n. 7.30 aikoihin ja lopettaneet 16.30 paikkeilla. Siinä välissä toki olemme ottaneet taukoja töistä ohjeistaaksemme ja auttaaksemme meidän esikoista. Kaikki yrittää parhaansa, myös hän. Liikuttavinta on minusta ollut se kun lapset yhdessä puhelimen kaiuttimen kautta ovat istuneet tekemässä matikantehtäviä ja muita koulujuttuja yhdessä. Se on minusta todella tärkeää. Lisäksi esikoisellamme on nyt 3 kertaa viikossa myös teams-kokous luokan kanssa, jolloin opettaja käy erilaisia ohjeistuksia läpi videoyhteyden välityksellä. 

Kaikki toimii, kaikki venyvät ja yrittävät parhaansa, mutta rehellisesti sanottuna odotan kyllä kovasti sitä aikaa, että pääsisimme palamaan normaaliin arkeen ja että koulut taas avaisivat ovensa. 

Miten kotikoulu sujuu teillä?

-Såfin

35-vuotias minä

En olisi uskonut että juhlimme 35-vuotisjuhliani vain oman perheen kesken, mahdollisimman paljon muita ihmisiä välttäen. Mutta niin se vaan nyt on. Vaikka kuinka paljon rakastan juhlien järjestämistä ja olin ajatellut järjestää "puolipyöreiden" ikävuosien kunniaksi pienet kemut, niin ne saa nyt jäädä myöhempään ajankohtaan. Nyt kun toisaalta on aikaa pohtimiselle on hyvä miettiä miten pitkälle elämässä on päässyt. Minkälainen minusta on tullut tämän 35 vuoden aikana?! (paitsi että rakastan juhlien järjestämistä). Monessa mielessä minusta tuntuu, että 35 vuotta on keski-iän raja. Silti olen se sama tyyppi jonka olin 15 vuotta sitten. Olen kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana alkanut nauttimaan erilaisista asioista kuin ennen. Jos viikonloppuaamuisin ennen vanhaan nautin myöhäisistä heräämisistä niin nyt tunnen olevani virkeimpänä ja tehokkaimpana juuri aamuisin. Nautin siitä, että herään aikaisin ja saan asioita aikaiseksi. Olen kaupungin vilskeen sijaan alkanut nauttimaan suunnattomasti luonnossa vietetystä ajasta. Rakastan vesistöjä ja viihdyn parhaiten merellä tai sen ääressä. Pidän yhtälailla kuin ennenkin ihmisiä todella tärkeinä. Ihmiset, niin sukulaiset kuin ystävätkin, ovat minulle se ykkösvoimalähde. Olen enemmän ja enemmän alkanut pitämään ruuanlaitosta  ja oikeastaan olen sen suhteen melko utelias. Se missä aiemmin halusin päästä helpolla, haluan nyt kokeilla uutta. Pidän omaa kotiani todella tärkeänä paikkana. Koti on linnoitukseni - niin sanotusti. Kaikkea muuta tärkeämpänä pidän lapsiani ja meidän omaa pikku perhettä. Perheen kanssa yhdessä vietetty aika on aina ykkösprioriteettini ja tunnen suurta ylpeyttä siitä, kun näen että omat lapset oppivat uutta ja siitä kun näen miten aidosti ja myötätuntoisesti he kohtelevat muita kanssaihmisiä. 

Olen tietyssä mielessä ihminen joka rakastaa suuria käänteitä elämässä mutta samalla olen pakkomielteinen suunnittelija. Heikot puolet puoleni taitavat edelleen olla samat kuin ne olivat reilu parikymppisenä. Kontrolli ja järjestyksen tunne on minulle todella tärkeitä. Sovittua aikataulua en järkkymättä pysty muuttamaan. Lisäksi olen tiettyyn pisteeseen myös riippuvainen muiden ihmisten seurasta. En edelleenkään tänä päivänä näin aikuisena tykkää yksinolemisesta liian pitkissä pätkissä. Minusta myöskään mitään asiaa ei ole kiva kokea yksin. Painajaiseni olisi lähteä yksin reissuun tai syödä ulkona ravintolassa yksin. Mieluummin jättäisin asioita tekemättä jos en löydä kaveria kenen kanssa jakaisin niitä. Tänä päivänä tiedostan kuitenkin heikkouteni eri tavalla kuin aiemmin. Tiedän miksi tietyt asiat ahdistavat minua. 

Monet miettivät ikää täyttäessä saavutuksiaan. Minä en ole näiden suhteen enää kovin kriittinen. Minulla oli joskus 30-vuoden ikäkriisi. Silloin pohdin paljon sitä mitä olen saavuttanut ja olinko onnistunut asettamissani tavoitteissa. Sen jälkeen tuntui siltä, ettei mitään sen suurempia tavoitteita ollut näkyvissä. Osittain tavoitteiden puuttuminen oli se mikä sai minut silloin kriiseilemään. Myöhemmin tajusin, että onkin tarkoitus höllätä ja yrittää nauttia elämästä ja jokaisesta päivästä mahdollisimman paljon. Vaikka olenkin projekteja rakastava henkilö niin olen oivaltanut, että projektien ei tarvitse olla valtavia kokonaisuuksia joka kerta. Jokaisen nurkan takana ei tarvitse olla odottamassa uusi opiskelukokonaisuus tai uusi taloprojekti. On myös kivaa suunnitella pienempiä juttuja kuten uutta reissua, sisustaa terassia tai opiskella uusia ruuanlaittotaitoja. Ehkä voisi sanoa, että minusta on tullut suvaitsevampi ja lempeämpi itseäni kohtaan näin keski-iän kynnyksellä. On ihan ok hidastaa kierroksia ja nauttia elämästä.

Jännää nähdä miltä seuraavat 35-vuotta näyttävät! 

-Såfin

PS. Syntymäpäiväni vietimme metsässä perheen kanssa. Kun tulimme kotiin sain ystäväni tilaamaan oopperalaulajan privaattiesityksen videopuhelulla. Myöhemmin illalla grillasimme hampurilaisia ja avasimme jälkiruuaksi samppanjapullon. Omalla tavalla tämä juhlapäivä oli siis juuri täydellinen, myös ilman suuria juhlia!

Virvikin jättiläinen

Reilu viikko sitten teimme jännittävän metsäretken Peikkometsään. Viikoittaiset metsäretket ovat olleet meidän perheen henkireikä nyt kun pääosin muuten vietämme päiviä kotona työskennellen ja etäkouluhommia tehdessä. Tällä viikolla päätimme jälleen suunnata metsään. Löysimme hauskan kohteen pienen etsinnän jälkeen. Reitin varrella oli luvassa myös jännittävä nähtävyys. Nimittäin valtavan kokoinen jättikivi keskellä metsää. Kivi, joka tunnetaan Virvikin jättiläisenä, on aikoinaan kulkeutunut jään mukana ja nököttää nyt keskellä metsää. Tämä ei ole mikä tahansa kivi, vaan kivi on ajan saatossa haljennut keskeltä ja muodostunut kuilu tai luola on riittävän suuri, jotta sinne mahtuu sisään. Mainio retkikohde lapsille siis. Kivi sijaitsee Virvikin golf-kentän vierestä lähtevän luontopolun varrella. Polku on n. 3 kilometrin mittainen, mutta jos lähtee luontopolulta poikkeaville "pistokkaille" katsomaan nähtävyyksiä, reitti on hieman pidempi. Luontopolku on haastava eikä sovi kuljettavaksi huonoilla polvilla, rattailla tai ihan pienten lasten kanssa.

Tämän reitin varrella ei myöskään ole grillauspaikkaa tai laavua, mutta osittain kallioisella reitillä löytyy monta hyvää kuivaa paikkaa jossa voi syödä eväitä. Jos kiipeää metsän korkeimmalle kohdalle voi nähdä hienot maisemat meren yli. Virvikin luontopolun varrella on erilaisia kylttejä jossa kerrotaan luonnosta ja sen eri alueista. Osa kylteistä oli kuitenkin niin vanhoja, että niistä oli hieman vaikeaa saada selvää. Reitti oli kuitenkin erittäin vaihteleva ja hauska. Siellä oli metsää, kalliota, isoja kiviä ja suo-alueita. Lasten mielestä jännittävintä Virvikin jättiläisen jälkeen oli se, että näimme hurjan paljon sitruunaperhosia. Sää oli aurinkoinen ja perhoset olivat varmasti kuoriutuneet siinä uskossa, että kevät olisi paljon pidemmällä kuin se oikeasti oli. Lapset olivat innoissaan, he juoksivat perhosten perässä ja hihkui innosta. He kutsuivat itseään perhoskuiskaajiksi. Hihii.. 

Virvikin luontopolku oli oivallinen retkikohde näinä aikoina. Parkkipaikkoja oli golf-kentän äärellä ja väkeä ei ollut kovin paljon. Virvikin kiven ja kallion lähettyvillä oli muutamia perheitä mutta muuten saimme olla aika rauhassa. Tämä oli todella hauska päiväretkikohde. Ainut iso miinus oli vessojen (ulkohuussien) puuttuminen. 

Onko sinulla antaa jotain hyviä vinkkejä kivoista metsäreiteistä Uudellamaalla?

-Såfin

Lisää murtuneita luita

En olisi halunnut kirjoittaa tällaista otsikkoa tänne blogiin enää koskaan. Meillä oli minusta jo tämän vuoden tapaturmakiintiö täynnä sen jälkeen kun kuopukseltamme murtui kummatkin olkapäät luisteluonnettomuudessa aiemmin tänä vuonna. Juuri kun olkapäät olivat käyttökunnossa meitä koetellaan taas. Ja syytän tästä koronaa. Kyllä vain. Sen sijaan, että pojat olisivat ulkona purkamassa energiaa kavereiden kanssa pelaten tai harrastuksissa kuntoilemassa he ovat nyt toistensa kimpussa. Leikit muuttuvat rajummiksi joka päivä - tämä vaikka kuinka yritämme toimia ohjelmatoimistona ja keksiä ajanvietettä ja keinoja purkaa energiaa muulla tavalla. He ovat nyt saaneet tarpeekseen toisistaan. Kävi siis niin, että puolileikkimielinen painimatsi päättyi itkuun. Pikkuveli oli jäänyt alakynteen. Tai tarkemmin sanottuna hänen pikkurilli oli jäänyt esikoisemme polven alle huonossa asennossa. Mitä ymmärsimme hysteerisistä selityksistä, sormi oli mitä ilmeisimmin taittunut vauhdissa suoraan taaksepäin. Kuulimme heti itkun äänestä, ettei kyseessä ollut mikään pieni naarmu. Se hetki muuttui myöhemmin päivystyssoittoon ja lääkärin ajanvaraukseen..

Lääkärissä saimme ensin kuulla, että kyseessä olisi paha revähdys. Sormi oli turvonnut ja haalean lilan värinen. Olimme helpottuneita diagnoosista, revähdys paranee muutamassa päivässä tai viimeistään viikon kuluessa. Se helpotus muuttui parin tunnin päästä kun saimme soiton lääkäriasemalta. Röntgenlääkäri oli lausunut kuvat ja sittenkin löytänyt murtuman sormen juuresta. Epäilymme osoittautui siis oikeaksi. Meillä on nyt edessä kahden viikon hoitojakso. Onneksi kättä ei tarvinnut kipsata. Murtuma on suotuisassa paikassa, joten se luutuu itsestään oikein. Me teippaamme murtuneen sormen yhteen viereiseen sormeen niin kauan kun murtuneen sormen taittaminen tuntuu ikävältä. Särkylääkettäkin saa antaa jos tilanne vaikuttaa siltä. 

Sormen murtuma ei tietenkään ole mikään maailman vakavin juttu. Mutta tässä tilanteessa kun tekemiset ja sallitut aktiviteetit kahden vilkkaan pojan kanssa muutenkin jo on rajoitettu koronan takia meiltä viedään vielä mahdollisuus pyöräillä, potkulautailla ja pelata salibandya. Ei tunnu kivalta. Ei sitten alkuunkaan. 

Nyt tämän perheen tapaturmakiintiö saisi olla täynnä! (kop-kop)

-Såfin