2016/11/27

Meillä on nyt työmaa!

Meidän tontilla alkaa vihdoin ja viimein tapahtumaan asioita kun saimme hyväksynnän meidän rakennusalueelle muutama viikko sitten. (Jee!) Lopullinen rakennuslupa puuttuu vielä mutta koska rakennusalueen hyväksyntä tarkoittaa, että tiedämme jo tarkalleen mihin kohtaa tonttia talomme sijoittuu pystyimme jo määrittelemään mitkä puut tontilla piti kaataa. Käytännössä meidän oli siis kaadettava kaikki puut koko tontilla. Seuraavat kuvat eivät ehkä ole mitään inspiroivia tai valokuvauksellisesti hienoja mutta niihin piileytyy kuitenkin isoja tunteita. Meidän rakennusprojekti on edennyt hiljakseen ja emme ole päässyt ns. "likaamaan käsiämme". Voitte ehkä kuvitella miltä tämä vuoden suunnittelun ja odottelun jälkeen tuntuu kun jotain vihdoin alkaa tapahtumaan?! No ihan järkyttävän hyvältä! 

Kävimme eilen koko porukalla tontilla ihailemassa (siis kauhistelemassa) meidän juuri kaadettua risukasaa. En ollenkaan osannut arvata, että 15 keskikokoista puuta muodostaa noin ison kasan. Me olemme jakaneet puuta haluaville naapureille ja loput siirrämme nyt tulevan viikon aikana kuivumaan polttopuuksi minun vanhempien tontille. Oksista tehdään haketta. Vaikka tässä nyt ei mitään suuria säästöjä synny niin halusimme kuitenkin hyödyntää puut. Siksi tulevalla viikolla meidän tontilla häärää ikionnellinen perhe, lapset rakentaen majoja oksista ja me aikuiset sitten vähän rankemmissa puuhissa.. 

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Jee, kerrassaan mahtavaa!!♥ Muutamastakin puusta tulee yllättävän iso kasa polttopuita :) Ja lapsethan rakastaa puuhailla tuollaisen keskellä! Mukavia hetkiä tontilla♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin mahtavaa! <3 Joo, tuohon kasaan on nyt kaadettu 15 puuta ja siitä riittää kyllä tosiaankin vaikka naapureille jakaa! Lapset ovat olleet aivan innoissaan mukana auttamassa! hihii..

      Poista
  2. Mahtavaa, onnea projektiin 💗

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanaa (ja hurjaa!!) että alatte rakentamaan omaa taloa :) Odotus on varmasti jännittävää, huippua ja kaikkea mahdollista. Täällä kans odotan jo kovasti keväällä koettavaa muuttoa uuteen kotiin. Pienen stressin tietysti aiheuttaa se, että nykyinen on vielä myymättä, mutta onhan tässä onneksi vielä melkein puoli vuotta aikaa. Tai, köh, vähän alle. IIK!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Ennen kaikkea hurjaa :) On tätä odotettukin.. Ihanaa että tekin pääsette pian uuteen kotiin. Sitä on niin ihana suunnitella ja sisustaa! <3

      Poista