2016/11/10

Miten viettää stressitön joulu?

Olen jouluhullu. En fiilistelijä, joulusta innostunut äiti tai pelkkä jouluharrastaja.. vaan yksinkertaisesti HULLU. Rakastan kaikkea jouluaiheista ja joudun usein hillitsemään itseäni ettei innostus ihan riistäytyisi käsistä. Joulukuussa on normaalia fiilistellä joulua, mutta kun ostelee joululahjoja jo syyskuussa se on jo vähän outoa. Heh. Huomenna kerron teille jo meidän ensimmäisestä jouluaiheisesta askartelusta mutta tähän väliin sain kuitenkin sopiva blogihaasteen Kommamma-blogista ja Norudemu-blogista joka liittyy juuri jouluun, nimittäin miten viettää stressitön joulu?


Tähän on olemassa yksi helpo ratkaisu: Listat! Pidän itse vuodesta toiseen listoja excelissä ja ehkä arvaatte, että jokaiselle vuodelle on oma välilehti jotta voin muistella mitä minäkin jouluna tapahtui. Nämä listat ovat mm.  Joulukorttilista, Joululahjalista ja Joulutekemistä-lista.

Koska listat ovat usein valitettavan pitkät, pitää oppia karsimaan. Etenkin tämä osuus on ollut minulle vaikea, mutta olen äidiksi tulemisen jälkeen oppinut "hölläämään" vähän. Kaiken ei ole pakko olla täydellistä tai itsetehtyä. Haluan keskittyä elämyksiin ja yhdessäoloon ennemminkin kuin keittiössä seisomiseen. Vaikka koen näistä huonoa omatuntoa niin voin tässä suoraan myöntää tekeväni seuraavia asioita:

1. Palkkaan siivojan tekemään suursiivouksen ennen joulua
2. Piparkakkutaikinan ostan valmiina kaupasta. Lapset nauttii leipomisesta kuitenkin.
3. Piparkakkutalon osat ostan valmiina.
4. Käytän usein paketoimiseen valmiita paperikasseja tai pusseja. Näitä saa suuremmissa pakkauksissa hyvin edukkasti verkkokaupoista.
5. Juuressoseet ostan valmiissa pakkauksissa - eli itsetehtynä vain vähän autettuna.
6. Ostan joululahjoja ympäri vuoden. Marraskuussa valtaosa kaikesta on jo hankittu.
7. Suurimmalla osalla haudoista käymme muina päivinä kuin joulu-aattona.
8. Emme (ainakaan toistaiseksi) käydä aattona joulusaúnassa. Saunoa kerkee myöhemminkin.
9. Joulutunnelmaa saa helposti myös koristelematta paljon. Joulumusiikki, pari kynttilää ja glögi riittää hyvin alkuun.
10. Vaikka haluaisin olla ennemmän myös muiden tarvitsevien avuksi minun aika ei valitettavasti riitä. Onneksi joulun alla on paljon hyviä keräyksiä joihin voi lahjoittaa myös nettisivujen kautta.

Haasteen laski liikkeelle Oranssia blogin Veera ja nyt haastan mukaan Kiljusten blogin, MoMo-bloginÄiti ja Melukylän lapset sekä Café Maman kertomaan mikä tekee sinun joulusta stressittömän?

-Såfin

14 kommenttia:

  1. Ihanan järjestelmällistä ♥ Siivoojaa en ole koskaan vielä palkannut, paitsi viime muutossa joka oli melko nopea tempoinen.. Mutta koska olen vielä kotona aikaa on erilailla kuin töissä käydessä, siinä vaiheessa varmaan minäkin kokeilen siivoojaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Listat ovat aivan parhaita työvälineitä! <3 Siivooja on ihan huippu (etenkin kun kummatkin käy töissä.) Meidän siivoojahan käy muutenkin säännöllisesti joten tuntuu helpolta käyttää häntä myös tällaisissa tilanteissa. Suosittelen :)

      Poista
  2. Mä en voisi laittaa ketään muuta siivoamaan :D Tosin emmä tarvii suursiivoustakaan, normisiivous on ihan jees ja teen sen mielelläni. Aika monen kohdan sun listalta voisin allekirjoittaa, mutta laatikot teen itse alusta lähtien. Ihan vaan koska mä haluan joskus onnistua siinä perunalaatikossa ja saada siitä sellaista kun sen kuuluu olla. Olenkohan kolmena vuonna yrittänyt ja epäonnistunut :D Mutta stressiä siitä en ota, se on enemmänkin mun joulun komediapilkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oikeanlaisen siivoojan löytäminen voi olla haasteellista. Siihen yhdistyy moni asia: luottamus, hinta, laatu jne. :) Ymmärrän kyllä tosin hyvin, ettei pysty antaa siivousta toisen henkilön tehtäväksi. Itsellänikin teki alkuun tiukkaa. Hahaa.. se on hyvä että tuosta perunalaatikon tekemisestä on tullut hauska "ohjelmanumero" :)

      Poista
  3. Meilläkään ei aattona käydä välttämättä yhdelläkään haudalla vaan hoidellaan niitä käyntejä aatonaatosta joulupäivään sen mukaan missä liikutaan tai mikä hyvälle tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa asioita hoidellen - näin tulee mukava ja rauhallinen joulu! <3

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Pitääkin pohtia asiaa ja kirjoittaa postaus. Stressitöntä marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva, kyllä tämä on "pohtimisen" arvoinen asia! <3 Samoin sinne :)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta :) Täytyykin tarttua aiheeseen! Vaikka olen täysin kykenemätön stressaamaan, joten stressitön tästäkin joulusta tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Haluaisin oppia sinulta taidon stressittömämpään elämään :) Ehkä voit kirjoituksessasi paljastaa miten sen teet..?? <3

      Poista
  6. Kiva, että lähdit mukaan haasteeseen! :) Mekään ei muuten käydä aattona saunassa. En ymmärrä, mihin ihmeen väliin se pitäisi tunkea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hieno haaste - kiva että laitoit aluille :) Ja tuon saunan kanssa ihan samat ajatukset, olisi kyllä kivaa mutta ei vaan millään sovi aikatauluihin <3

      Poista