2016/11/20

Tiemme johti Tulivuorelle

Paljastin aiemmin eräässä blogikirjoituksessa meidän perheen olevan uusien elämysten metsästäjäporukka joka innostuu uusista kokemuksista enemmän kuin ehkä on sallittu. Heh. Hetki sitten kävimme ainutlaatuisella matkalla etelässä ja saimme siellä osallistua sukellusmatkaan atlantille josta kerroin täällä. Se ei ollut ainut mieleenpainuva kokemus samalla reissulla, sillä toinen retkemme johti meidät atlantin pohjalta korkealle ylös puoli-aktiivisen tulivuoren luokse. Kävimme paikassa jossa hiekka kenkäpohjien alla poltti ja kuiva heinä syttyi tuleen pelkästä lämmöstä. Tämä tulivuori sylki reilu vuosisata sitten ulos materian joka myöhemin toimi mm. Apinoiden planeetan kuvauspaikkana ja muodostaa nykyään Timanfayan kuumaisemaa muistuttavan kansallispuiston Lanzarotella.

Tulivuoren huipulla saimme koittaa pitää 600 asteisia kiviä käsissä (jaiks, en pystynyt) jotka vasta äsken oli kaivettu muutaman metrin syvyydestä jalkojemme alta. Paikassa sijaitsee myös maailman suurin "luonnongrilli". Kiva ohjelmanumero oli kun saimme nähdä mitä vedelle tapahtuu kun sen kaataa pieneen reikään tulivuoren huipulla. (Jep, kuului vain "pof" ja vesi oli höyrystynyt ja kadonnut ilmoihin). Etenkin meidän vanhempi poika oli todella kiinnostunut oppimaan maapallosta ja sen eri maanalaisista kerroksista ja tietenkin tulivuorten laavasta. Tulivuorimuseolla jossa vierailimme samana päivänä pääsimme selittämään hänelle tarkemmin mitä tapahtuu kun tulivuori purkautuu. Vaikka tulivuorella käyminen tavallaan pelotti, tämä oli kuitenkin aivan mahtava ja mielenkiintoinen kokemus.

-Såfin

PS. Jos joskus suunnittelet käyväsi tällaisella tulivuorella haluan kuitenkin varoittaa sinua siitä, että siellä on oikeasti KUUMA! Heh.

8 kommenttia:

  1. Vau! Varmaan ihan mielettömän mageeta!

    VastaaPoista
  2. Varmasti todella hieno kokemus! Itsekin tykkään reissulla kokea ja tehdä sellaisia asioita, mitä Suomessa ei oikein voi, joten täydellinen reissutärppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdottomasti! <3 Meillä on ihan sama filosofia - yritämme valita ne paikat retkikohteeksi jossa voimme kokea jotain ainutlaatuista ja uutta :)

      Poista
  3. Vautsi! Tuo on varmasti mahtava kohde ja kuinka jännittävä sekä opettava retki lapsillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja kyllä meidän esikoinen taisi oppia yhtä sun toista tulivuorista <3

      Poista