2016/12/18

Jouluvalmisteluja

Eilen aamulla meidät herätettiin aivan liian aikaisin. Tästä on jo tullut tapa lähiviikkoina. Kaksi pientä poikaa juoksee innoissaan kohti olohuoneessa sijaitsevaa pakettijoulukalenteria avatakseen päivän pakettia. Sieltä paljastui tänä aamuna monsteri-sormukset. Innoissaan nämä tyypit sitten juoksevat meidän vanhempien luokse näyttämään meille uusia sormuksiaan. Matkalla he läväyttävät kotimme kaikki valot päälle. Huokaisemme syvään - on aika nousta uuteen päivään! Vaikka meillä ei ole mitään lukkoon lyötyä aikataulua tälle viikonlopulle, meillä on silti paljon tekemistä. Suunnitelmissa on leipoa piparkakkutalo, hakea joulukuusi, joulusiivota ja pestä pyykkiä sekä hoitaa loput joulukoristelut kuntoon. Joistain meidän hankkimista ja paketoimista lahjoista puuttuu myös kortti..

Meidän viikonloppuun kuuluu kiireestä huolimatta myös päiväunet ja rauhallisia hetkiä. Tunnemme ansaitsevamme sen. Olemme menneellä viikolla taistelleet monen työasian parissa ja arki-iltaisin meidän olohuoneesta on löytynyt kaksi aivan järkyttävän väsynyttä vanhempaa (välillä työkone sylissä) ja kaksi aivan järkyttävän energistä pikkupoikaa. Heh. Ei välttämättä optimaalisin yhdistelmä. Jouluvalmistelut ovat siis tarkoituksella jääneet myöhemmälle. Stressiä tästä emme ole ottaneet, mutta joulutunnelma on vielä hakusessa. Viikolla kuulin kun eräs henkilö sanoi, että hän ehkä jo tunsi hieman joulufiilistä mutta sitten se tunne katosi taas. Tiedän tarkalleen mitä hän tarkoitti. Minulle joulufiilis ei ole mikään taattu juttu, mutta joka vuosi haluaisin antaa sille mahdollisuuden. Tänä vuonna toivon, että tilanne kummankin töissä rahoittuisi niin paljon, että joulufiilis kerkeäisi vallata myös meidän mielen. Yksi on ainakin varma ja se on, että meidän pikkupojat nauttivat näistä jouluvalmisteluista ja he ovat jo täysin joulutunnelmissa. Onneksi on lapset.

Tunnetko sinä jo joulufiiliksen hiipivän?

-Såfin

PS. Kuten kuvasta näkyy saimme eilen haettua hienon joulukuusen ja se on nyt "sulamassa" meidän lasikuistilla. Ilman joulukuusta joulu ei olisi joulu!

4 kommenttia:

  1. Kyllä se joulufiilis sieltä hiljaa hiipii tännekin. :)
    Lapset kun soitattaa joululauluja ja hyppii tonttulalit päässä koko tulevan viikon, niin on ihme jos siltä välttyy. :D Näin meillä, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olette joulutunnelmissa! <3 minä haluan toivoa että se löytää myös tänne meidän perheeseen! :)

      Poista
  2. Meillä lapset on jo kauan olleet ihan joulufiiliksissä, mutta me vanhemmat ollaan enemmänkin ryvetty väsymyksessä. Täällä sitä joulufiilistä on kuitenkin sen verran ilmassa, että koitan lähettää sinne teillekin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sinä - kiitos <3 Kyllä pitäisi jollain tavalla rauhoittua niin paljon että saisi hengähdettyä. Ainut mikä lohduttaa tässä vaiheessa on että lahjat ovat suurilta osin täysin valmiita! Huoh! :D

      Poista