2017/07/23

Äiti sä et osaa leikkiä!

Minä olen koko kesän kamppaillut tunteideni kanssa ja olen pikkuhiljaa oppinut olemaan sinut uuden roolini kanssa isomman lapsen äitinä. Minulla on nyt pieni pian 6-vuotias tyyppi joka tietoisesti ottaa etäisyyttä ja haluaa kasvaa itsenäiseksi pieneksi olennoksi. Hän ei enää kaipaa syliä, mutta olen silti satunnaisesti saanut pelata pelejä hänen kanssa, leikkiä legoilla ja toimia sparrauskaverina kun hän sitä on tarvinnut. Mutta huomaan nyt, että tähänkin on tulossa muutos. Hän haluaa mielummin leikkiä itsekseen tai omien kavereiden kanssa. Hän luo itsensä ympärille yhä hienompia leikkejä, rakentaa suuria legorakennelmia tai leikki veljensä kanssa hirviöleikkejä. Ystävien kanssa hän potkii palloa, kerää aarteita metsästä ja kiipeilee puissa. Mutta minä en enää kelpaa leikkikaveriksi.. Yyyh. 

Kävimme aiemmin viikolla lasten kanssa lelukaupassa ostoksilla. Tämä lelukauppavisiitti on asia jota lapset ovat odottaneet koko alkukesän. Meidän 6-vuotias valitsi itselleen "kesäleluksi" minecraft-legopakkauksen jolla hän nyt on leikkinyt monta päivää. Minä menin sitten tässä yksi päivä muina äiteinä ja otin yhden lego-örkin käteen ja yritin päästä leikkiin mukaan. Meidän esikoinen pysäyttää oman leikin siihen hetkeen, nostaa toista kulmakarvaa ja katsoo minua vakavasti ja sanoo: "Äiti, sä et osaa leikkiä minecraftia!" jonka jälkeen hän ojentaa käden minua kohti pyytääkseen legoörkkiä takaisin. Tajusin, että tämä on hänen juttunsa johon ei kannata sekaantua. Huomaan nyt, että minun pitää nähdä vähän ekstra vaivaa yhteisten juttujen löytämiseksi, enkä vaan voi istahtaa hänen viereen lattialla viettäkseni aikaa hänen kanssaan niin kuin pienen taaperon viereen voi. Älkää ymmärtäkö väärin, hän ei siis ole kiukkuinen tai mitenkään sisäänpäin suuntautunut lapsi. Päinvastoin. Hän kyllä hymyilee ja leikkii iloisesti mutta haluaa tehdä sitä itsenäisesti luoden samalla itsensä ympärille oman reviirin..

Sain onneksi tässä viikolla myös pienen ahaa-elämyksen. Yksi asia jolla saan hänet vielä houkuteltua viettämään kaksinkeskeistä aikaa kanssani on yhteiset askartelu- ja rakentamisprojektit. Nyt kesällä onneksi on hurjan paljon juttuja joita voi puuhastella yhdessä luonnossa. Tällä oivalluksella ehkä sentään selviän kesän yli..

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Ihana! Niin ne vaan kasvaa ja mä en ennen tätä kirjoitustasi ollut tullut edes ajatelleeksi ettei sitä enää samalla tavalla tosiaan kelpaa tuon kuusivuotiaan leikkikaveriksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta! Ja vaikka tiedän, että tämä kuuluu asiaan niin silti nämä muutokset tuntuvat haikeilta.. <3

      Poista
  2. Nopeasti ne lapset loppupeleissä kasvavat! Onneksi aina löytyy kuitenkin niitäkin puuhia, joihin vanhemmat vielä kelpuutetaan mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy vain suunnitella ja miettiä näitä hetkiä hieman eri näkökulmasta kuin aiemmin.. <3

      Poista
  3. Niin haikeaa! Ja pakko parin pojan äitinä sanoa etten tajua minecrafteja kyllä yhtään 😅 -E-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! <3 Haha.. noi minecraftit on kyllä ihan mysteeri :D..

      Poista
  4. Tuttu tunne! Meillä lapset jo vähän vanhempia, teen pikku hiljaa päässäni töitä jotta napanuoran venyminen onnistuu. Tänään kirjoittelinkin siitä. Haikeaa, mutta ihanaa huomata että siivet kantaa. Onneksi eivät vielä ole kotoa muuttamisiässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista - täytyy käydä lukemassa myös sinun kirjoitus aiheesta. <3 Napanuoran venymistä tämä todellakin on. Kyllä tähän äitiyteen saa kasvaa ihan samaa vauhtia kun lapsi kasvaa. Välillä tosiaankin vauhti ja etäisyys hirvittää! Enkä halua edes ajatella sitä hetkeä kun muuttavat pois kotoa!

      Poista