2017/07/16

Hylätyt vanhemmat

Anteeksi tuo dramaattinen otsikko. Tulin tänne kertomaan vähän meidän päivistä täällä kaupungissa hylättyinä vanhempina. Juu, sitä olemme olleet. Meidän lapset lähtivät nimittäin isovanhempien kanssa Titinalle-risteilylle muutama päivä sitten ja jättivät meidät tänne kaupunkiin tekemmän töitä. Tällainen etappi: "kaksin kaupungissa" on todella outo. Kerronpa miksi. Aina kun vietämme aikaa kahdestaan ilman lapsia siihen on jokin tietty syy. Lähdemme johonkin tiettyyn paikkaan; juhliin, häihin ehkä joskus jopa kahdestaan reissuun. Mutta "kahdestaan kotona" ei ole meille lainkaan tuttu konsepti. Meillä vanhemmilla menee jotenkin pää ihan pyörälle tällaisesta ajatuksesta..

Aloin omalle tavalleni uskollisena suunnittelemaan meille kaikenlaista ohjelmaa. Sellaista jota emme tekisi kun olemme koko perhe koolla. Ensimmäisenä päivänä suuntasimme kaupunkiin leffaan ja Skifferiin pitsalle. Olimme liikkeellä koko illan ja se oli tietenkin hauskaa. Juoksimme sateessa ovelta ovelle ja juttelimme paljon rakennusprojektistamme. Tuli päivä kaksi. Mietin köysikiipeilyratoja, hienossa finedining-ravintolassa käymistä, yhdessä treenaamista tai ehkä jopa veneilyä kahdestaan. Sitten meidän isi-ihminen sanoi minulle jotain pysäyttävää: "voitaisiko vaan olla kotona?". Hetken aikaa olin melko ymmälläni ajatuksesta. Me kaksi, kotona, ei lapsia. Osataankome? Kuulostaa naurettavalta, mutta emme tosiaankaan pian kuuteen vuoteen juuri ollenkaan olla vietetty tällaista aikaa. No niin me päädyimme kuitenkin tekemään. Avasimme viinipullon, grillasimme ja istuimme pihalla. Lopulta aloimme putsaamaan meidän pihaa rikkaruohoista yhdessä, ihan rauhassa ilman kiirettä. Nostimme jopa kaiuttimen ulos ja kuuntelimme leppoisaa musiikkia siinä työn lomassa. Aika chilliä. Ilmeisesti osaamme vielä olla kotona, myös ilman lapsia kahdestaan. Hahaa..

Vietättekö koskaan aikaa kotona ilman lapsia? Vai oletteko aina liikkeellä?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Mä en edes muista milloin oltaisiin oltu kotona ihan vaan kahdestaan! Nyt hetki sitten oli outoa jo sekin, että kotona hääri pelkästään nuorin lapsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis sama juttu täällä.. kuulostaa tosi hassulta mutta niin se vaan on! Ja kyllä yhdenkin lapsen kanssa ajan viettäminen tuntuu erikoiselta.. 😊

      Poista