2017/08/16

Kokemuksia Legolandista ja Legoland Hotellista

Varhain keväällä minä kerroin lapsille yhdestä minun pitkäaikaisista haaveista: halusin viedä heidät Legolandiin. Lapset innostuivat tietenkin heti ja puhuivat ystävilleen ja sukulaisille meidän tulevasta matkasta. Kesän kynnyksellä tein haun ja aloin tutkimaan hintoja. Legoland Hotelli jossa olin ajatellut, että asuisimme veloitti yli 600 euroa per yö. Kyllä, luit oikein. Apua. Tiesin, että tällaisella matkalla Legolandissa pitäisi viettä ainakin kaksi kokonaista päivää (kun sinne kerran lähtee). Vaihtoehtoja yöpymiselle toki oli. Halvempia ja hienoja hotelleja oli yllättävän paljon tarjolla. Puhuimme pitkään isi-ihmisen kanssa ja päädyimme lopulta kuitenkin ratkaisuun, että panostaisimme tähän kesälomamatkaan niin, että voisimme yöpyä yhden yön tässä virallisessa Legoland hotellissa. Hinta sisälsi onneksi kahden päivän liput Legolandiin koko perheelle, eli jotain hyötyä siitä oli. Toisin kuin alunperin olin suunnitellut, teimme kuitenkin kompromissin ja vietimme alkuloman Kööpenhaminassa. Kerroinkin aiemmin meidän kokemuksistamme Köpiksestä. (klik!)

Legoland Hotel. Asenteeni tätä hotellia vastaan oli hurjan hinnan takia hieman vääristynyt. Olin varma, että pettyisin. Eihän mikään hotelli voi olla yli 600 euron arvoinen. Mutta leukani loksahti auki kun näin meidän huoneen. Se oli lattiasta kattoon sisustettu Ninjago-teemalla. Huoneen eteisessä oli legolaatikoita joilla sai leikkiä ja seinälläkin oli labyrinttipeli lapsille. Pojat löysivät nopeasti omille sängyille jätetyt lego-lahjat jotka olivat siellä hotellin puolesta. Vau. Myös koko hotelli oli rakennettu lapsille. Esimerkiksi respassa oli portaat lapsia varten, jotta he pääsisivät samalle tasolle aikuisen kanssa ja tiskin alle oli tehty lapsille legomaisemat viihdyttämään jonossa tylsistyneitä lapsia. Joka kerroksessa oli erilaista viihdykettä, legorakennuspistettä, lego-leffaa jne. Hotelli itsessään oli aivan mieletön kokemus. Olimme oikein tyytyväisiä päätökseemme panostaa suuren osan meidän matkakassasta hotelliin.

Legoland. Legolandissa on sitä jotain erityistä ja täällä oli puuhaa pienille ja suurille. Keskellä aluetta on Lego-miniatyyrikoossa rakennettuja kyliä, kaupunkialueita, lentokenttiä jne. Nämä muistan nähneeni jo omassa lapsuudessa. Meidän 3-vuotias vietti tällä alueella eniten aikaa. Hän siis RAKASTUI kaikkiin pieniin liikkuviin Lego-autoihin ja tuijotti niitä tuntikaupalla. Loput alueesta oli jaoteltu eri teemoihin, oli merirosvo-aluetta, ninjago-aluetta, seikkailu-aluetta, ritari ja prinsessa-aluetta jne. Perheen pienimmät saivat olla aikuisten seurassa mukana hieman rauhallisemmissa laitteissa kun taas jo meidän 5-vuotias halusi hurjistella suurissa ja nopeissa laitteissa. Optimaalinen ikä Legolandiin on ehkä 4-9 vuotta, mutta toki pienemmille ja isommillekin riittää ihmeteltävää. Legolandissa hurahtaa ainakin kaksi päivää, ja silti jää vielä näkemättä ja kokematta. Aivan ihana paikka!

Ruokailu ja muut vinkit. Legoland Hotellissa oli muutamia kivoja ravintoloita jossa söimme. Itse Legoland-alueella taas ruokailu oli pääosin hieman roskaruokapainotteista, kuten hodaria, hampurilaista, nacholautasia jne. Monet söivät siellä myös omia eväitä. Mitään gourme-ruokaa ei kuitenkaan oikein missään ollut tarjolla. Aika tavallista huvipuistomeininkiä siis sen suhteen. Muuten Legoland Hotellista oli oma sisäänkäynti Legolandiin jota kannattaa hyödyntää. Lisäksi Legolandissa oli mahdollisuus ostaa "jonon-ohi" lippuja ekstra-hintaan. Jos alueella viettäisi vain esimerkiksi yhden päivän niin suosittelen tätä vaihtoehtoa. Jonot olivat melko pitkät tiettyihin laitteisiin.

Oletko sinä käynyt tai suunnitellut matkustavasi Legolandiin?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Kyllä onollut ajatuksissa, että joskus tuttäreni kanssa mentäisiin käymään. Kiitos hyvästä postauksesta. Tällaiseen matkaan onkin hyvä alkaa säästämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä käymisen arvoinen paikka! Tästä syntyy lapsille kiva muisto joka ehkä muistuu mieleen vielä aikuisiällä! :)

      Poista
  2. Meidän pojat haluaisivat kovasti tuonne kanssa. Ei ole vielä päästy vaan matkaan. Ehkä joskus. Kivoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä oli kyllä ihan huippukiva paikka. Tämän jälkeen omat legot kotona olivat ihan uudenlaisessa suosiossa.. <3

      Poista
  3. Meidän piti tehdä reissu tänä kesänä, mutta siirrettiin suosiolla ainakin vuosi eteenpäin. Meillä etenkin pojat rakastaa Legoja, joten tuolla on kyllä oikeasti päästävä käymään!

    VastaaPoista
  4. Me olimme viime kesänä kesäkuun alun viikonloppuna. Alueelle mahtui hyvin, mutta suosituimpiin laitteisiin sai jonottaa. Osa parkkialueista ei tuolloin ollut käytössä, osaan vain kuvitella minkälainen ruuhka on heinä-elokuussa, kun kaikkia parkkipaikkoja tarvitaan.

    Me yövyimme viidentoista kilometrin päässä olevassa maatilamajoituksessa, oli kyllä ihana sinnekin vetäytyä kuumien ja ohjelmantäytteisten päivien jälkeen.

    VastaaPoista