2017/09/21

Pari sanaa etäpäivien merkityksestä

Etäpäivät ovat yleistymässä hurjaa vauhtia ja ymmärrän myös miksi. Koen etäpäivien olevan yksi tärkeimmistä osatekijöistä siihen miksi meidän arki pyörii niin hyvin kuin se nyt pyörii. Monen asenne etäpäiviä kohtaan on hyvin kielteinen. Minä taas olen etäpäivien puolesta ja nostan kummatkin kädet pystyyn antaakseni tuplaäänet etäilylle. Meidän perhe asuu Pohjois-Helsingissä ja me kummatkin vanhemmat työskentelemme lähellä ydinkeskustaa. Lapsemme ovat hoidossa eri osoitteissa. Vietämme siis joka päivä ruuhkassa aivan liikaa aikaa. Tämä on suurin syy siihen miksi etäpäivät ovat tärkeitä - ruuhkassa istuminen on niin turhaa ja etäpäivinä ruuhkassa ei tarvitse istua lainkaan. Säästetty aika 65 minuuttia.

Kummatkin meistä tekee konttorityötä ja etenkin meidän isi-ihminen juoksee myös paljon asiakaspalavereissa. Tähän liittyy myös seuraava syy miksi minä pidän etäpäivistä. Laittautumiseen, paidan silittämiseen tai tukan föönaamiseen ei mene ylimääräistä aikaa niinä päivinä kun tekee töitä kotoa. On ihan hyväksyttävää istua mukavissa kotivaatteissa tekemässä töitä kun korkeintaan osallistuu puhelinpalavereihin päivän aikana. Säästetty aika on nyt yhteensä 100 minuuttia.  Lisäksi tässä koko kotikonttorihommassa on se hyvä puoli, että pystyy keskittymään täysin tekemään tarkkaa työtä joka sujuu huomattavasti paljon nopeammin ilman keskeytyksiä joita väistämättä työpaikan konttorilla tulisi. Työn tekee tehokkaammin ja aikaa säästyy entistä enemmän. Säästetty aika on nyt yhteensä vähintään 130 minuuttia. (Se on aika paljon se!)

Käytönnössä etäpäivän tekeminen tarkoittaa meillä sitä, että se joka jää kotiin tekemään töitä auttaa aamulla toisen liikkeelle lasten kanssa. Nukumme myös yleensä etäpäivinä puoli tuntia pidempään ja olemme silti saaneet varaslähdön työpäivän alkuun. Kätevää. Etäpäivinä minä teen lisäksi yleensä keskimäärin töitä puoli tuntia pidempään kuin niinä päivinä kun olen konttorilla. 

Minä teen yhden etäpäivän viikossa ja meidän isi-ihminen pyrkii tekemään kaksi. Emme kuitenkaan koskaan tee etäpäivää samaan aikaan ihan vain siksi, ettemme häiritsisi toisiamme. Tällä hetkellä meillä ei ole erillistä työhuonetta kotonamme, mutta uuden rakenteilla olevan kotimme piirrustuksissa on huone josta kaavailemme työhuonetta. Odotan kieltämättä sitä, että saisimme kunnollisen työpöydän ja ergonomisen tuolin. Nyt istun yleensä sohvalla läppäri sylissä. (Big no no!)

Olemme onnekkaita, että meillä on mahdollisuus tällaiseen järjestelyyn etäyhteyksien ja työnantajien joustavuuden takia. Lopuksi haluan kuitenkin sanoa, että vaikka etäpäivät ovat meidän arjen sujuvuuden kannalta todella kivat en kuitenkaan haluaisi tehdä etäpäiviä loputtomiin. Myös työkaverit ja yhteinen sparrailu naamatusten on todella tärkeää ja siitä en koskaan haluaisi luopua.

Onko sinulla mahdollisuus etäpäiviin? Kuinka usein teet töitä kotoa?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Meillä ei tällä hetkellä kumpikaan tee etätyötä, Samulin työssä se ei edes olisi mahdollista. Omalla kohdallani etätyöt ovat kovasti puheissa ja uskon, että ensi vuoden aikana olemme työpaikalla jo teknisestikin lähellä sen toteutumista. Se toisi niin paljon helpotusta arkeen ja joustavuutta! Kiva, että teillä on molemmilla siihen mahdollisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa puhua etäpäivien puoltamisesta työnantajan kanssa. Yllättävän monessa paikoissa ei kuitenkaan luoteta työntekijään riittävästi joka tuntuu hassulta - eihän sellaisia tyyppejä alunperinkään kannattaisi palkata. Luin muuten myös jostain että etäpäivät lisäävät onnellisuutta. Se on varmasti totta sillä samalla se myös vähentää kiireen tuntua. <3

      Poista
  2. Olisi ihanaa tehdä etäpäiviä! Mulla menee joka päivä työmatkoihin tunti. Ja se on mulle ihan liikaa. (Täälläpäin jos työpaikka on keskustassa, ja itse asuu kaupungin laidalla, työmatkaan menee viisi minuuttia. Pienen paikan etuja :D ) Mun ammatissa etätyötä ei vain voi tehdä. Mulle tosin riittäisi, että tuon työmatkan saisi pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmatka on kyllä monella kärkipäässä aikasyöppö-listalla. Teillähän auttaisi sitten melkein muutto lähemmäksi työpaikkaa - siinä jo säästäisi hurjan paljon aikaa! <3

      Poista