2017/11/10

Helpot peltipurkki-lyhdyt

Meillä on tänä syksynä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen poltettu paljon kynttilöitä kotona. Aiempina vuosina meillä on ollut pikkuinen taapero joka vaistomaisesti ryömii tulta kohti ja jos ei ole ollut taaperoa niin on ollut lentäviä pehmoleluja. Heh. Nyt kun meidän nuorempi poitsu jo on 3-vuotias hän on hieman oppinut kunnioittamaan tulta. Ei siis niin, että uskaltaisin jättää kynttilät vielä valvomatta lasten läheisyyteen, mutta kumminkin. Pikkuhiljaa kynttiläjalat ja lyhdyt ovat siis löytäneet takaisin meidän sisustukseen ja näin syksyn pimeinä iltoina on tosi kivaa piristää itsensä tällaisilla pienillä valopilkuilla. Hetki sitten ystäviemme 30-vuotisjuhlilla näin tosi hauskan idean jossa olivat koristelleet puutarhan hauskoilla peltipurkki-lyhdyillä. Olen pantannut ideaa aina tähän päivään asti ja pääsin vihdoin toteuttamaan lyhdyt lempi peltipurkkeihini..



Tällaisia lyhtyjä voi tehdä hyvin pienellä rahalla ja niillä saa kivan tunnelman luotua myös isoihin tiloihin. Peltipurkit porataan ensin täyteen reikiä pienellä tai keskisuurella poraterällä. Purkit voi koristella tai spray-maalata tai miksi ei jättää vain sellaisiksi jos purkki jo itsessään on kaunis. Peltipurkki voi kuumentua hieman tuikkujen lämmöstä joten nämä soveltuvat parhaiten esimerkiksi ulkoportaille tai pientä lämpöä kestävälle keraamiselle alustalle sisätiloihin. Tällaisista saisi myös kivan pienen DIY-joululahjan jos purkit koristelisi tai maalaisi esimerkiksi yhdessä lasten kanssa.

Poltetaanko teillä kynttilöitä? Oletko sinä joskus askarrellut lyhtyjä?

-Såfin

PS. Nämä kauniit mutti-merkkiset purkit toimisivat kyllä vaikka ihan sellaisenaan koristeena keittiössä tai vaikka kukkaruukkuna..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti