2017/12/27

Perhekalenteri kaaoksen hallintaan (sis. Arvonta!)

Joitakin vuosia sitten uskoin ruuhkavuosien olevan täyttä tarua. Termi "ruuhka" ei minusta mitenkään voinut ollut hyvä sana kuvaamaan lapsiperheen arkea. Nyt tiedän paremmin. Jokaiselle päivälle on ruuhkaksi asti erilaisia tapahtumia, tilaisuuksia ja harrastuksia. Se kenen tehtäväksi jää hallinoida koko palettia riittää työsarkaa. Meidän perheessä minä olen se joka pitää huolta koko perheen aikatauluista. En suinkaan tarkoita, että minä hoidan kaiken logistiikan ja työn vaan minä pidän huolta siitä, että tiedämme missä kunkin pitää olla jokaisella hetkellä. Vaikka meidän perheessä on vain neljä jäsentä, tästä tehtävästä on mahdoton selvitä ilman muistiinpanoja. Olemme vuosien mittaan käyttäneet tähän erilaisia apuvälineitä. Nyt kun myös meidän vanhempi poika osaa lukea halusimme ehdottomasti löytää seinälle ripustettavan perhekalenterin johon voisimme kirjoittaa koko perheen menot kaikille nähtäväksi.

Meidän perheen keittiönseinältä löytyy nyt Yours Mine Design-merkkinen kaunis ja yksinkertainen seinäkalenteri. Tämän kalenterin idea on se, että siinä on hyvin tilaa kirjoittaa ja ulkoasu on hyvin pelkistetty ilman kuvia tai lisätekstejä. Erikoisuus tässä kalenterissa on se, että sen sivuille voi liimata hauskoja tarroja oman maun mukaan. Tarrat ovat siirrettäviä ja niitä voi siksi käyttää uudestaan kuukaudesta kuukauteen niin kuin itse haluaa. Sivut ovat tehty mahdollisimman kestävästä paperista, eli lapsetkin voivat olla mukana koristelemassa perheen aikatauluja. Nyt meidän perheen kaikki menot ovat kätevästi esillä jokaisen luettavana. Aika hienoa sanoisin minä.

ARVONTA: Haluatko sinäkin itsellesi Yours Mine Designin perhekalenterin? Kerro alla olevassa kommenttikentässä kuka hallinnoi teidän perheen aikatauluja. Muista myös kommentissasi antaa toimiva sähköpostiosoite. Arvontaan voi osallistua 1.1.2018 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

-Såfin

/Yhteistyössä Yours Mine Design/

17 kommenttia:

  1. Minä itse :D minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se taitaa olla minä,eli perheen äiti,joka hallinnoi tätä kolmen lapsen harrastus,hammaslääkäri,koulu,tarha- kaaosta:)Osallistun arvontaan!
    -hessuli31@gmail.com-

    VastaaPoista
  3. Minä huolehdin :) toki kaikki saisivat lisäillä omiaan! Tällainen kalenteri olisi vuoden 2018 organisoinnin pelastus <3
    Osallistun arvontaan: iina.kuulto@gmail.com
    Kiitos kaunis.

    VastaaPoista
  4. Minä hallinnoin! Tämä kalenteri vaikuttaa kätevältä! -Anne wingsi@nic.fi

    VastaaPoista
  5. Minä itte ;) Mukaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  6. Minähän se yleensä :)
    Mukana arvonnassa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Minä yritän hallinnoida parhaani mukaan :D annemari.aalto (at) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihania nuo tarrat! Meillä hallinnointi menee kyllä aikalailla puoliksi.
    minnakn@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Minä hallinnoin ja muistutan muita menoistaan :D
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  10. No minä:) ja hallinnoimista kyllä löytyy!!!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Minä, tosin aikataulut menevät jatkuvasti uusiksi, koska mies matkustaa töiden takia ja välillä reissut tulevat yllättäen. paivit14@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kyllä se minä taidan olla :D
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Kyllä se minä olen joka ainakin joten kuten koittaa muistaa nämä! :D

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Minä, enkä aina kovin hyvin :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Minä ja mieheni sulassa sovussa!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  16. MINÄ :D

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Yhdessä monesti mietitään ja suunnitellaan! harkonentaina1@gmail.com

    VastaaPoista