2018/01/10

Testissä: koko perheen ihonhoitotuotteet

Menneen kuukauden aikana meidän poikien iho on kuivahtanut reilusti niin kuin talvisin yleensä käy. Pojilla on aina ollut herkät ihot ja kylmät säät eivät tietenkään edesauta tilannetta. Vauva-aikoina meillä oli ihan reseptillä määrätyt perusvoiteet apteekista joita olemme kuluttaneet litrakaupalla. Poikien kasvaessa olemme kuitenkin pikkuhiljaa päässeet eroon aamuisesta ja iltaisesta rasvaamisesta. Käytän itse rasvaa aina suihkun jälkeen ja näin talvisin poikienkin iho kaipaa rasvaamista satunnaisesti. Suihkun jälkeen on sopiva hetki levittää rasvaa heidän puhtaalle iholle. Viime kuussa meidän perhe on ollut jo täydessä vauhdissa testaamassa Oriflamen Loving Care tuoteperhettä, josta on saatavilla mm. erilaisia rasvoja, suihku- sekä käsipesuun tarkoitettua pesuaineita. Tuotteet ovat hellävaraisia iholle ja tehty mm. mantelimaidosta ja kurpitsansiemenöljystä ja nämä hellävaraiset tuotteet ovat suunnattu koko perheelle.

Itse olen todella rakastunut näiden rasvojen paksuun koostumukseen ja ihanaan tuoksuun. Olen aina tykännyt mantelimaidon makeasta tuoksusta rasvoissa. Lisäksi nämä rasvat ja imeytyvät tehokkaasti jättäen kevyen tuoksun iholle. Tuoksu ei kuitenkaan ole liian vahva, ja siksi nämä soveltuvat myös lapsille (3-vuotiaasta lähtien). Rasvat ja saippuat ovat dermatologisesti testattuja ja ph-tasapainotettuja. Meidän lapset käyttävät myös näitä rasvoja oikein mielellään ja heidänkin mielestä on kivaa, että rasvat tuoksuvat niin hyvälle.

Olen etenkin ihastunut kyseisen sarjan suihkuvoiteeseen, joka minusta toimii rasvana jo itsessään. Pesun aikana suihkusaippuan tapaan toimivan voiteen kosteus imeytyy ihoon ja olen pärjännyt ilman ihon ylimääräistä rasvaamista suihkun jälkeen. Minun arjessa tällainen pienikin ajansäästävä juttu on tervetullut. Aamuisin en ole enää käyttänyt aikaa ihon rasvaamiseen suihkun jälkeen enkä joudu odottamaan, että rasva imeytyisi ihooni ennen kuin voin pukea vaatteet päälle. Tämän suihkusaippuan otan ehdottomasti meidän perheen vakiokäyttöön.

Mitä ihonhoitotuotteita teillä käytetään?

-Såfin

/Yhteistyössä Oriflame:n kanssa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti