2018/02/09

Pari sanaa aidoista arkikuvista

Tiedättekö, että olen aina supertarkka niistä kuvista jotka julkaisen täällä blogissa. Otan melkein kaikki julkaistavat valokuvat minun järkkärillä Nikon D610 kameralla ja lempparilinssini on 50mm/f1.8. (suuri rakkauteni). Järkkäri ei kuitenkaan aina ole mukana ja kuten kaikki muutkin, minä räpsin paljon valokuvia myös kännykällä. Huomaan, että ne kännykällä otetut kuvat ovat enemmän niitä aitoja "hetkessä" otettuja kuvia. Niissä ei voi säätää syvyysterävyyttä tai muutenkaan vaikuttaa rakeisuuteen yms. Rakeinen ja ei niin harkittu kuva on kuitenkin parempi kuin ei kuvaa ollenkaan. Nyt en tarkoita, ettei kännykällä saisi hienoja kuvia otettua, sillä se ei pidä paikkansa. Järjestelmäkameralla on vain enemmän vaihtoehtoja vaikuttaa kuvaan verrattuna kännykkään. Menneen viikon aikana olen ottanut paljon kuvia meidän tavallisesta arjesta myös kännykkäkameralla ja ajattelin poikkeuksellisesti jakaa muutaman niistä teidän kanssanne myös täällä blogissa. Tässä siis pala meidän menneen viikon arkea kuvitettu kännykkäkuvilla..


1. Babyshower toimistolla

Tällä viikolla yksi meidän pienen tiimin jäsenistä jäi pois töistä kohti mammalomaa ja järjestimme hänelle yllätysjuhlat babyshowereiden muodossa. Jokainen leipoi tai toi jotain näihin juhliin. Meillä oli jopa vaippakakku. Erikoista oli, että tällä kertaa babyshower-juhlissa masussa piileskee kaksi pientä tyyppiä. Iiik.

2. Uudet laattalattiat työn alla

Työmaallamme on tapahtunut paljon edistystä viime päivien aikana. Suurin muutos (minun silmin) on se kun ensimmäiset laatat on laitettu paikoilleen. Ensi viikolla odotamme keittiötä saapuvaksi. Odotan jo hurjasti tulevaa muuttoa ja minusta tämä viimeinen rutistus voisi jo pian olla ohi sillä hermo ei enää yhtään kestäisi tätä rakennushommaa.

3. Kotiin ennen auringonlaskua

Muutama päivä sitten ilahduin kun tulin kotiin ja huomasin, että ulkona ei ollut vielä pilkkopimeää. Ai että sitä voi ilahtua pienistä asioista.

4. Päiväunet lasten kanssa.

Viime sunnuntaina otin ihanan pitkät päiväunet lasten kanssa. Vedimme sikeitä melkein kaksi tuntia kaikki samassa sängyssä. Kukin meistä oli sen tarpeessa. Suoritin myös kyselyn siitä miten suuri joukko teistä nukkuu päiväunia viikonloppuisin ja vastaukset näet yllä.

5. Ihana valo kodissa

Ihanan aurinkoiset päivät näkyvät myös sisällä ihanien valoilmiöiden muodossa. Samalla joutui kyllä valitettavasti huomaamaan myös kaikki pölyt ja liat avian uusin silmin.

6. Ulkoilua kirpsakassa pakkasessa

Minä tykkään kovista pakkasista. En koskaan ole ollut se joka haluaa pysytellä sisällä kun ulkona on superkylmä. Niinpä innostuin lähtemään lenkille yhtenä päivänä kun ulkona oli jäätävän kylmä. On kiva haaste onnistua pukeutumaan riittävän lämpimästi tällaisissa säissä.

7. Leivontahetki meidän keittiössä

Tällä viikolla saimme kummipoikamme ja serkkuni perheen meille kylään. Valmistauduimme treffeihin leipomalla chocolatechip-cookies:eja. Lapset olivat ihanan reippaita apureita essut päällä.

Pistän liikkeelle pienen haasteen. Haastan mukaan seuraavat blogit jakamaan menneeltä viikolta 7 kännykkäkuvaa ihan tavallisesta arjesta: Norudemu, Kommammaa, Ihan vaan tavismutsi, Kotiäidin elämää ja Äiti on vähän väsynyt.

-Såfin

PS. Päivitän paljon näistä meidän arkisista hetkistä myös suoraan Instagram Stories-osioon. tervetuloa seuraamaan. (@malin.safin)

8 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta♥ Vastaan siihen heti, kunhan joskus pääsen ilman lisäkäsiä koneelle :D

    VastaaPoista
  2. Apua! Tää on semmoinen haaste mitä olen vähän pelännyt, ehkä noin niinkuin koko blogielämäni ajan! Voit vaan kuvitella kuinka mun ne arkiset kuvat sisältää lähes joka kerta lapsia ja periaatepäätöksen vuoksi en niitä julkaise ;) mutta enköhän mä jokusen löydä, sillä haasteeseen on tartuttava, hahhahhahah. Ihania kuvia sulla <3

    Ps. Mulle tuli vähän stalkkerifiilis, ku näistä kuvista, jos ei jokainen ni ainakin melkein kaikki oli mulle jo tuttuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa Hanna! <3 Oon ihan varma, että sultakin löytyy paljon julkaisukelposia kuvia kun olet niin taitava valokuvaaja.

      Nauroin tuolle sun "stalkkeri"-jutulle. Kai nyt toista saa seurata kun kerran kuvat oon julkaissut. Heh. <3

      Poista
  3. Otan tämän heti työn alle! Kuvaan enää niin harvoin kännykällä joten kiva haaste välillä! :)

    VastaaPoista
  4. Minusta tälläiset kuvat on kivoja! Toki itsekin tahdon niitä hienojakin otoksia, mutta nyt talvella niitä on mahdoton meidän pimeässä kodissa kuvata tällä kalustolla mikä toki harmittaa :/ Valoa odotellessa :)

    VastaaPoista