2018/06/05

Kodin myyminen - tekisinkö sen itse?

Viime aikoina olen pohtinut melko paljon meidän perheen päätöksiä jotka liittyvät kodin rakentamiseen, muuttoon ja kodin myymiseen. On sanomattakin selvää, että me olemme siinä mielessä hyvin perinteisiä, että olemme halunneet pitää ohjat omissa käsissä näissä asioissa. Mehän teemme itse, piste. Heh. Silti olemme monessa tilanteessa joutuneet vaivaamaan ystäviä, tuttuja ja sukulaisia kun olemme tarvinneet asiantuntijan neuvoja. Kodin myymisessä on monia asioita jotka itse koin olevan täysin meidän mukavuusalueella. Valokuvaus ja myyntipuheiden pitäminen on asioita jotka hanskaamme itse. Toisaalta meillä ei ollut mahdollisuutta luoda itse kodistamme 3D esittelyä ja kauppakirjojen sekä muiden asuntokauppaan liittyvien dokumenttien tekeminen tuntui isolta ja pelottavalta asialta. Viime viikolla törmäsin uudenlaiseen verkkosivustoon: www.brokerit.fi jossa asunnon myymiseen liittyviä palveluita on yhdistetty aivan uudella tavalla. Palvelun pohjalla ideana on se, että kukin myy itse oman kotinsa, mutta tarvitsee taidoista tai tilanteesta riippuen erilaista tukea prosessin eri vaiheissa..

Brokerit.fi tarjoaa asiakkailleen helposti lähestyttävän palvelun jossa riippuen omasta tarpeesta voi valita asunnon myymiseen liittyviä palvelupaketteja myyntiprosessin tueksi. Myynnin jokainen hoitaa itse, mutta lisäpalvelut ja tarvittava tuki löytyy kätevästi samasta paikasta. Kattavimpaan broker.fi-palvelupakettiin kuuluu paljon hyödyllisiä asioita kuten ammattilaisen ottamat valokuvat, 3D virtuaaliesittely, maksettu some-markkinointi, myynti-ilmoitukset, lakimiehen laatima valmis kauppakirja ja sähköinen tarjouskeskustelumahdollisuus. Kattavimman asunto-osakkeen myymiseen liittyvän paketin kokonaishinta on 990€. Palveluista voi myös karsia ja valita palvelupaketti joka sopii parhaiten omaan tarpeeseen.

Sivustolla on myös ennakkoon hinnoiteltuja edullisia paketteja mikäli esimerkiksi tuntuu siltä, että tulee tarvitsemaan kiinteistövälittäjän tukea asuntomyynnin aikana. Kyseiseen lisäpakettiin kuuluu esimerkiksi tuki asunnon hinnan määrittelemiseksi, tarvittavien dokumenttien hankkiminen ja varainsiirtoveroon liittyvää konsultaatiota. Kaiken kaikkeaan minusta tällaiset palvelukokonaisuudet ovat todella hyvät. Me suomalaiset kun olemme sellaista (itsepäistä) kansaa, että haluamme pärjätä kaikissa tilanteissa itse. Käyttämällä broker.fi:n palvelukonseptia kukin voi myydä asuntonsa itse, mutta samalla saa edulliseen ja ennalta määritettyyn hintaan tukea niissä asioissa jotka tuntuu hankalalilta.


Kannattaa käydä tutustumassa uuteen palveluun osoitteessa: https://www.brokerit.fi/

Oletko sinä myynyt asuntosi itse vai oletko kenties käyttänyt asiantuntija-apua?

-Såfin

/Kaupallinen yhteistyö: Brokerit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti