2018/11/16

Jouluksi ulkomaille

Olen tässä pohtinut meidän reissaamista. Tänä vuonna teimme matkan Åreen laskettelemaan ja olemme käyneet Islannissa ihailemassa luontoa. Lisäksi teimme myös kahdenkeskeisen reissun isi-ihmisen kanssa Budapestiin viime viikolla. Joka kerta kun lähdemme reissuun lapset kysyvät, että onko siellä lämmin ja onko hotellilla pooli ja ranta. Halaan ja suukottelen heidän pieniä poskia ja kerron, että tämä on nyt vähän erilainen reissu. Silti se kysymys jää ilmaan leijumaan. Jos lapset saisi valita he lähtisivät aina rantalomalle. He haaveilevat hotellielämästä ja siitä ihanasta valkosesta rannasta. Niinpä heitimme ilmoille idean lasten isovanhemmille jos harkitsisimme etelänreissuun lähtemistä jouluksi. Surffailtuamme hetken aikaa tarjontaa päädyimme turvalliseen vaihtoehtoon. Lähdemme joulupäivänä viikon mittaiselle reissulle Teneriffalle yhdessä lasten isovanhempien kanssa. Hotellilla on tietenkin poolit ja hiekkarannat ja aurinkokin pitäisi paistaa siellä vaikka onkin keskitalvi. Tulemme ihan varmasti vetämään sortsit jalkaan ja levittämään aurinkovoidetta tällä reissulla. Ihanaa.

Itse en koskaan ole viettänyt joulua ulkomailla. Olen aina halunnut olla kotona, rentoutua ja käpertyä viltin alle nauttimaan vihreistä kuulista ja yhdessäolosta. Tänä jouluna viikonloppu osuu kivasti niin, että joulurauhaa voi hakea jo muutamaa päivää ennen juhlallisuuksia. Joulunvieton voi siis jo aloittaa etuajassa jos niin haluaa. Hihii.. Tänä jouluna sai myös ihan muutalla lomapäivällä kivan pituisen loman. Käytännössä tulemme nyt myös viettämään jouluaattoa aivan normaalisti, mutta seuraavana päivänä lähdemme jo lentokentälle ja matkustamme reilu kuusi tuntia suoraan etelään.

Iiiik. Olen niin innoissan meidän lomamatkasta. Kaipaan aurinkoa ja rentoilua aivan suunnattomasti. Näillä näkymin vietämme uudenvuoden hotellissa gaala-illallisella. Sekin on varmasti ihan kiva ja erilainen kokemus. Pitää vain muistaa pakata juhla-asusteet mukaan.

Oletko sinä joskus viettäny joulua ulkomailla?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Hei tosi kiva 😍
    Silloku olin lapsi niin me oltiin todella useita jouluja etelässä 😊 ja kivaa oli.

    VastaaPoista
  2. Oi! En ole ikinä viettänyt joulua muualla kuin kotona, mutta voisin hyvin kuvitella lähteväni juuri joulupäivänä aurinkoon, aattona ehkä en. Aurinkoon tekisi kyllä mieli, mutta meillä joudutaan odottelemaan vielä tammikuulle...:)

    VastaaPoista
  3. Rekommenderar sol på julen, det är så avkopplande o inga stress med julmat, städning osv. Julgubben hittar säkert också till ert hotell��. Kom ihåg slipstop tossorna, de behövs säkert��

    VastaaPoista
  4. Ni kommer att få det jätte skönt i solen. Inga stress mtp jilmat, städning osv. Troligen hittar även julgubben dit🎅. Glöm inte slipstop tossorna, behövs både på stranden och vid poolen👣

    VastaaPoista
  5. Me vietimme yhden joulun ja uuden vuoden Espanjassa. Ihan ei hellettä ollut, mutta aurinkoa, valoa ja myös shortsikelejä. Mielellään lähtisin jouluksi lämpimään. Nyt kuulostaa siltä, että lapset haluaisivat mieluiten olla kotona. Ja niin meillä on tarkoituksenakin.
    Te pääsette nauttimaan joulusta kotona ja lämmössä. Aika huippua!

    VastaaPoista
  6. Oi, kuulostaa ihanalle♥ Mä oon aina ollut joulut kotona, mutta mieluusti kyllä köllisin auringossa :D

    VastaaPoista