On se hurjaa miten aika kuluu. Muistan elävästi miten olin ensimmäisten joukossa ryntäämässä sairaalaan nähdäkseni siskoni ja hänen miehensä esikoisen heti hänen synnyttyä. Poskilleni valui onnenkyyneliä kun näin heidän pienen nyytin ensimmäistä kertaa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siitä on jo v-u-o-s-i kun minusta tuli täti ensimmäistä kertaa. Tämä myös tarkoittaa, että tämä pieni nyytti täytti juuri 1-vuotta. Kun saimme kutsun tulla viettämään hänen 1-vee synttärijuhlia ihmettelin todella minne tämä aika on kadonnut. Pohdimme kaikenlaisia lahjaideoita, mutta lopulta minun sisko sai ihan huippu-idean. Tavaran sijaan he toivoivat meiltä lahjaksi 1-vuotisvalokuvat. Minusta tämä oli aivan loistava idea. Kaikki on tietenkin heti hukuttamassa pientä tyyppiä lelulahjoihin, mutta meidän lahja olisi tällä kertaa erilainen. Se olisi valokuva joka myöhemmin toimisi muistona. Niinpä aloin miettimään erilaisia paikkoja valokuvaukselle. Koska elämme keskikesää oli selvä, että kuvat otetaan ulkona luonnossa. Lopulta päädyin ehdottamaan siskolleni Tuomarinkylän kartanoa valokuvauspaikaksi. Siellä on kauniita erilaisia paikkoja kuvien ottamiseen ja alue on muutenkin idyllinen..
Täytyy sanoa, että koin hieman paineita näiden kuvien ottamisesta. Olen valokuvannut melko paljon ja tykkään valokuvaamisesta - en silti ole mikään pro. Ja sitten tässä oli tietenkin sekin juttu, että halusin onnistua näissä kuvissa hyvin, koska tämä pieni mies on minulle erityisen tärkeä. Katselin ensin yhdessä kummipojan kanssa kameraa ja kuuntelimme minkälaista ääntä se pitää kun se räpsähtää. Leikin hetken kukkuu-leikkiä kameran takaa, jottei se olisi mikään pelottava musta möhkäle jonka taakse kummitäti aina katoaa. Heh. Pienen hetken jälkeen kaikki alkoi sujumaan. Sää oli superhyvä valokuvien ottamiseen - pilvinen mutta silti valoisa. Löysimme kartanon läheisyydestä kivoja paikkoja kuvien ottamiseen. Meidän kummipoika onkin varsinainen hurmuri ja osaa näyttää parhaimmat puolensa kameran edessä. Hän jaksoi hymyillä ja katsoa kameraan uudestaan ja uudestaan. Jotta homma pysyisi mielenkiintoisena vaihdoimme valokuvauspaikkaa melko usein. Ja täytyy sanoa, että jännitin turhaan - kuvista tuli ihan huippuhyvät, ainakin omasta mielestäni!
On ilo antaa nämä lahjaksi meidän pienelle kummipojalle - Onneksi olkoon vielä kerran!
Mitä mieltä sinä olet tällaisesta valokuvalahjasta?
-Såfin
Ihania kuvia ja niin ihana lahja <3
VastaaPoista