2019/11/01

Loppuvuoden haaveet

En voi uskoa sitä todeksi, että tätä vuotta on vain kaksi kuukautta jäljellä. Kun alkusyksystä ostin ensimmäiset joululahjat ajattelin olevani ajoissa, silti joulu ja vuodenvaihde lähestyy nopeammin kuin uskalsin aavistaa. Huomaan, että viikonloput ovat täynnä ohjelmaa ja kaikki ovat käynnistäneet sellaisen loppukirin maaliviivaa kohden. Mitä lähempänä vuoden loppu on, sen nopeammin juostaan. Tämä ilmiö joka aiemmin oli nähtävissä ainoastaan myyntiorganisaatiossa vuoden myyntitavoitteiden saavuttamiseksi on nyt eksynyt myös ihmisten yksityiselämään. Koska elämässä on niin paljon asoita joita "pitäisi keretä tekemään". Minä haluaisin loppuvuoden keskittyä enemmän tärkeisiin asioihin kuten yhdessä tekemiseen - haluan pyrkiä pois siitä suorituskeskeisestä maailmasta jossa tällä hetkellä elämme. Vaikka meidän loppuvuoden haaveisiin ja todo-listaan liittyy paljon tekemistä haluamme pääosin panostaa ihmissuhteisiin, kulttuuriin ja hyvinvointiin.. 

Meidän perhe aikoo vielä tänä vuonna..

Leipoa pipareita ja rakentaa piparkakkutalot. Olemme itseasiassa jo ottaneet varaslähdön ja juoneet ensimmäiset glögit, mutta leivontatuokiot ovat aina lasten mielestä ihan parasta joulun odotuksessa. Hihii..

Testata kankaiden värjäämistä luonnollisilla väriaineilla. Tämä on sellainen juttu josta olen haaveillut jo jonkin aikaa, mutta en vaan saanut aikaiseksi. Nyt kun joulu lähestyy tästä voisi vaikka saada jotain kivoja lahjoja aikaiseksi. 

Olla läsnä hetkessä. Minulle tämä tarkoittaa läsnä olemisen harjoittelua sekä hot flow yoga:ssa ja mielenharjoituksia joita teemme erityisherkkyys-kurssilla jossa käyn aina keskiviikkoiltaisin. Lapsilla läsnäolo onnistuu helpommin ihan vain rentojen koti-iltojen kautta.

Lahjoittaa leluja hyväntekeväisyyteen. Joka vuosi haluamme tehdä jotain hyvää. Olemme lahjoittaneet lentopisteitä, osallistuneet joulukeräyksiin ja lahjoittaneet tavaroita sellaisille jotka tarvitsee niitä enemmän kuin me. Tänä vuonna lapset (ja me aikuiset) haluamme lahjoittaa leluja.

Viettää monta iltaa pelaten Uno:a, Muuttuvaa Labyrinttiä ja Afrikan Tähteä perheen kesken.

Viettää ainakin kymmenet pikkjoulut kavereiden ja perheen kanssa. On perheen pikkujoulut, suvun pikkujoulut, kaveripikkujoulut, omat pikkujoulut, työpaikan pikkujoulut, naisten skumppa-pikkujoulut, isi-ihmisen firman pikkujoulut jne. Hahaa.. Kuulostaapa juhlantäyteiseltä ajanjaksolta. Mutta parasta tässä koko touhussa on tietenkin IHMISET!

Maalata kiviä. Kuten monen muun lapsiperheen talon portailla, myös meillä on kokoelma kiviä, käpyjä ja muita aarteita. Ajattelimme lasten kanssa maalata kivet kivoilla jouluteemaisilla aiheilla.

Käydä katsomassa Pieni Merenneito-musikaalin Helsingin kaupunginteatterissa. 

Yrittää olla siivoamatta koko kotia ennen joulua. Joudun aina tsemppaamaan itseäni tämän asian suhteen. Joulu tulee silti, vaikka en hössöttäisi siivouksen parissa monta päivää (lue: viikkoa). Siivota voi yhtä hyvin myös vaikka välipäivinä.

Nähdä miten sisustuspalaset loksahtaa kohdilleen kodissamme. Me veimme hetki sitten yhden hyvin tärkeän tuolin uudelleen verhoiltavaksi ja saamme sen loppuvuodesta meidän olohuoneeseen. Lisäksi aion vihdoin hankkia erään artekin hienon penkin josta olen haaveillut jo monta kuukautta.

Käydä luistelemassa ulkojäällä koko perhe. Tämä on meidän esikoisen suurin haave tällä hetkellä. Mieluiten hän tekisi tätä joka päivä. 

Matkustaa ystäväpariskunnan kanssa Hampuriin viikonlopuksi. Jee. Matkan syyksi merkkasimme kalentereihimme "joulutorilla käyminen" mutta todellisuudessa odotamme eniten toistemme seuraa ja kahta hauskaa iltaa yhdessä. 

Mitä sinä aiot tehdä loppuvuonna?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti