2020/06/29

Kesämuistoja luomassa

Kesäviikot vilisevät ohi ja huomaan istuvani vähemmän ja vähemmän tietokoneen ja blogiaiheiden ääressä. Sen sijaan aiheet joista haluaisin kirjoittaa vaikuttavat kasaantuvan pitenevään listaan omaan päähäni. Sama pätee kotitöihin ja muihin velvollisuuksiin. Nyt nautitaan kesästä oikein kunnolla ja keskitytään muihin asioihin sitten myöhemmin. Hihii.. Kuulostaako tutulta?! Vaikka en varmaan koskaan saa kaikkia ajatuksiani kirjattua blogiin niin tällä viikolla olen ottanut tavoitteeksi kertoa teille ainakin ihanan raikkaasta ja vähän erilaisesta kesäsalaatista ja meidän huikeasta ensimmäisestä telttailuretkestä koskaan. Menneet viikot olemme siis viettäneet pääosin ulkona. Olemme veneilleet, kalastaneet, nähneet kavereita ja sukulaisia. Juhannuksena saimme viettää huippu ihanan viikonlopun yhdessä kaveriporukan kanssa meidän mökillä. En muista aiempaa juhannusta kun olisimme saaneet näin hienot säät. Ihan kuin olisimme olleet pitkän viikonlopun ulkomailla meidän kavereiden kanssa. Vaikka juhannuskokko jäi polttamatta se ei yhtään haitannut kun aurinko helli meitä ja lapset saivat uida lämpöisessä vedessä niin paljon kuin suinkaan vaan jaksoivat..

Eniten tässä kesässä olen löytänyt iloa kauniista auringonlaskuista, ihanasta ja huolettomasta olosta sekä perheestä ja ystävistä jota niin olen kaivannut koronakeväänä. Nyt on ihanaa kun voi viettää aikaa ulkona ja olla stressaamatta niin paljon tautitilanteesta. Näin jälkeenpäin huomaa miten paljon kaikki kevään huoli on painanut harteilla. Nyt meidän perhe on kuitenkin ollut poikkeuksellisen hyvällä tuulella ja lapsetkin ovat olleet paljon iloisempia kun ovat voineet leikkiä myös muiden kanssa. 

Meidän lapset ovat todellakin olleet ihan eri tavalla sovussa nyt kun he ovat saaneet olla myös kavereiden kanssa ja keskinäisiä riitoja on paljon vähemmän. Tämän huomattuamme päätimme, että uskaltautuisimme jäädä mökille etätöihin yhdessä lasten kanssa viikoksi juhannuksen jälkeen. He jaksoivat hienosti leikkiä keskenään ilman meitä vanhempia sillä aikaa kun teimme töitä. (olin oikeasti melko yllättynyt, ettei suurempia ongelmia syntynyt) Olimme tietenkin sopineet tarkoista säännöistä, ettei rantaan tai laiturille mennä ilman aikuisia ja yllättävää kylläkin he tottelivat meitä. Yhtenä päivänä tulin ulos mökistä palaverin jälkeen ja huomasin, että kaikki sohvatyynyt ja terassikalusteet olivat isossa kasassa keskellä kulkuväylää. Kun menin lähemmäs tajusin, että se oli maja. Siellä nämä kaksi sankaria makoili lukemassa isinsä vanhoja Aku Ankkoja. Niin liikkistä. Kunnon kesämiehet. 

Vaikka säät nyt näyttää viilenevän, toivon että saadaan lisää tällaisia huolettomia kesähetkiä! Meillä on vielä kaksi työviikkoa jäljellä varsinaiseen lomaan. Mutta kesäfiilis on jo löytynyt :)

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti