Tänään on haikea päivä. Olen vuosien mittaan huomannut miten vaikeaa on luopua minulle tärkeistä ihmisistä. Samaa piirrettä huomaan nyt myös lapsissani. He ovat kummatkin tosi herkkiä tällaisen tilanteen edessä. Tänään veimme kuopuksemme viimeistä kertaa päivähoitoon ja tulevana syksynä hän astuu jo sisään eri rakennuksen ovista eskarilaisena. Miettikää. Se on hienoa aloittaa eskarissa mutta samalla tämä tarkoittaa meidän perheen osalta suurta muutosta. Suljemme tänä iltapäivänä viimeistä kertaa oven meidän ihanan perhepäivähoitajan luona. Hän on ollut yksi tärkeimmistä ihmisistä meidän elämässä menneiden 8 vuoden ajan. Hän on avannut ovensa meidän perheelle ja pitänyt huolta meidän kummastakin pojasta näinä vuosina. He ovat saaneet viettää päivänsä pienissä turvallisissa piireissä päivisin kun me olemme olleet töissä. Meidän perhepäivähoitajan lapset ja itseasiassa koko perhe on yhtälailla ollut tärkeässä roolissa meidän lasten elämässä. Voisi kai sanoa, että meidän perhepäivähoitaja on ollut vähän niin kuin varaäiti meidän lapsille ja hänen koti on ollut varakoti.
Äitini sanoi minulle viisaasti kun kerroin tunteisani tämän muutoksen lähestyessä. Hän sanoi: "Älä tunne haikeutta vaan tunne kiitollisuutta siitä, mitä teillä on ollut." Vaikka kovasti yritän miettiä näin, en silti voi karistaa haikeuden tunnetta. Tietenkin olen myös äärimmäisen kiitollinen. Nyt meidän kuopuskin lentää pesästä ja kohtaa isomman maailman ja hänellä on siihen parhaimmat mahdolliset eväät. Olemme pitäneet lapsiamme pienessä lintukodossa niin pitkään kun olemme pystyneet. Perhepäivähoidossa tämä on ollut ihanteellista, koska siellä on aina ollut vain 4 lasta hoidossa yhtä aikaa. Eskarissa tulee olemaan 24 lasta ja samassa pihapiirissä leikkii myös koululaiset - eli yli 200 oppilasta. Se on iso muutos.
Meidän pojat ovat saaneet mukaansa perhepäivähoitajamme luota myös elinikäiset kaverisuhteet. Kun ryhmässä on vain neljä lasta jotka viettävät valtaosan arkipäivistä yhdessä, muodostuu tiiviit sisarussuhteita muistuttavat siteet muihin hoitolapsiin. Tämäkin on ollut kultaakin arvokkaampaa. Kummallakin meidän pojilla on ollut hyvä ystävä jonka kanssa he ovat siirtyneet eskariin päivähoidosta. Hyvä ystävä on ehkä aliarvoitu termi. "Paras kaveri, veli tai sisko" ehkä kuvaa tilannetta paremmin. Vaikka tämä ystävyyssuhde saa uuden muodon kun ryhmäkoko on suurempi ovat nämä tyypit silti toisilleen todella tärkeitä. Kaikesta tästä olemme niin kiitollisia.
Haikein tuntein sanon siis nyt: Kiitos maailman ihanimmalle perhepäivähoitajalle siitä, että sinä olet ollut juuri sinä. Kiitos että sinä olet pitänyt huolta, välittänyt, pitänyt sylissä, kannustanut, komentanut, kokkaillut, järjestänyt ja viihdyttänyt. Kiitos kaikista näistä vuosista.
"Kuinka onnekkaita olemmekaan, että meillä on ollut jotakin sellaista joka tekee hyvästien jättämisestä niin vaikeaa"
- Nalle Puh
- Nalle Puh
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti