Eilen meillä hypittiin ja tanssittiin ilosta. Se talo jota alettiin suunnittelemaan 7 vuotta sitten, johon hankittiin tontti 4 vuotta sitten, jota toden teolla alettiin rakentamaan 3 vuotta sitten ja johon muutimme 2 vuotta sitten (silloin hieman keskeneräisenä) on nyt vihdoin valmis. Eilen saimme siis viimeisen hyväksynnän paperiin Helsingin rakennusvalvontavirastosta lopputarkastuksen jälkeen. Vanhempi herra kävi kiertämässä talon kulmat ja totesi, että näyttää siltä, että olemme noudattaneet suunnitelmia ja toteuttaneet piirustuksissa olevan talon juuri niin kuin pitikin. Hän otti leimasimen ja sinikynän esille ja kuittasi meidän loppukatselmuksen. Meidän taloprojekti on nyt vihdoin tullut päätökseen. Tätä hetkeä on odotettu ja jännitetty pitkään. Se talo jonka joskus kahdestaan iltamyöhään piirrettiin ruutupaperille yhdessä unelmoiden on nyt vihdoin virallisesti totta. Tässä se on, meidän unelmiemme talo. Juuri sellaisena kuin me sen toivoimme olevan. Ja mikä matka tämä on ollut. Tuntuu hassulta ajatella, että kaiken tämän ajan jälkeen seisomme omassa olohuoneessa vailla suurta keskeneräisät projektia. Olo on tyytyväinen, iloinen ja kevyt.. ja ehkä kenties vähän oudon tyhjä.
Rakennusprojektiajoilta meille jää mieleen monta asiaa. Meidän isi-ihminen muistaa ne loputtomat illat rakennustyömaalla. Kaikki ne puhelinsoitot, suunnitelmat ja rautakauppakäynnit. Minä muistan miten viikkotolkulla viihdytin meidän pikkupoikia yksin sillä aikaa kun isi-ihminen oli tontilla ahertamassa. Muistan miten toimme isille ruokaa. Muistan miten ajettiin myrskyllä suojaamaan rakennusmateriaaleja lentämästä pihalta. Muistan miten valvoimme öitä miettien budjettia - joskus epätoivoisenakin. Muistan kun ylpeinä ja väsyneinä kutsuimme perheen ja ystävät kasaan ja vietimme harjakaisia meidän juuri nousseen talon kylmällä betoniterassilla. Muistan miten monta läheltä piti tilannetta kohtasimme. Viimeinen ihan loppumetreillä kun sahatessa betonimetalliverkkoa koko talo meinasi syttyä tuleen yhdestä epäonnen kipinästä. Kaikesta selvittiin.
Tämä on ja tulee olemaan suurin toteuttamamme projekti. Kun isi-ihminen eilen kuohuvan ääressä vitsaili että "eikun uutta rakennuslupaa vetämään" niin minun vastaus oli jyrkkä EI - ja noh, taisin minä vähän nauraakin. Vaikka en todellakaan halua enää koskaan rakentaa itsellemme taloa niin olen hurjan ylpeä tästä talosta ja jokaisesta kulkemastamme metristä. Meidän tavoitteena oli rakentaa loppuelämän koti (tai ainakin hyvin pitkäaikainen sellainen) ja sen me myös teimme. Kaikki valinnat olemme tehneet kestävyys, energiatehokkuus ja käytännöllisyys edellä. Ja edelleen seisomme valintojemme takana. Siitä tuli juuri täydellinen meille - unelmiemme talo.
Kippis meidän talolle!-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti