2016/09/08

Helppoutta keittiöön

Olen aina hulluna metsästämässä niitä pieniä asioita jotka helpottavat meidän arkea. Pienlapsiperheen arjen pyörittäminen ei ole helppoa ja jokainen säästetty minuutti on kultaakin kalliimpi. Kriittisimmät hetket meidän aikataulussa ovat ehdottomasti aamut ja kotiinsaapuminen ruokarumban parissa. Kun sain kutsun testata sitä miten paljon aikaa voisin säästää keittiössä Apetit Tuorekset-tuotteilla* olin heti käärimässä hihat ja ryhtymässä hommiin. Nämä  kätevät vihannekset tulevat siis valmiiksi pakattuina sopivissa pakkauksissa, valmiiksi pestyinä ja pilkottuna. Kaiken lisäksi palojen suuruus on optimoitu niin, että ne kypsyvät kaikki samaan aikaan. Niin helppoa!

Me olemme nyt viikon verran käyttäneet Tuoreksia aktiivisesti ja olen super-iloinen tästä löydöstä. Teimme mm. yhtenä päivänä lasten kanssa wokkia, seuravana päivänä paistoimme tuorekset sellaisenaan lihan lisukkeeksi. Myöhemmin testasimme mm. näitä vihanneksia myös munakkaassa. Toimii! Koska käytämme kasviksia jokaisessa ateriassa jossain muodossa väittäisin, että säästän näitä käytäämällä melko paljon aikaa. Lisäksi arvostan oikeasti sitä, ettei aina tarvitse heilua vetsi kädessä keittiössä kun pienin mies roikkuu helmoissa.. Hihii..

Pieni vinkki: Sinä voit osallistua Tuorekset Instagramkilpailuun postaamalla kuvan tägillä #tuorekset. Lisäinfoa kilpailusta ja palkinnoista löydät täältä

Oletko sinä jo nähnyt Tuoreksia kaupoissa?

-Såfin

*Tuotteet saatu

2016/09/07

Pohjanoteeraukset äitinä

Tällä hetkellä äitinä oleminen tuntuu helpolta ja ihanalta. Meidän arki sujuu ja tuntuu siltä, että kaikki ymmärrämme toisiamme enemmän kuin hyvin. Puhallamme samaan hiileen. Aina se ei kuitenkaan ollut näin. Äitiyteni aikana olen vajonnut aallonpohjalle useamman kerran. Olen taistellut jotain vastaan tai en ehkä ole ymmärtänyt miten erilaisissa tilanteissa tulisi toimia. Pohdin pitkään julkaisisinko näin henkilökohtaisen tekstin, ja päätin sen olevan yksi osa tätä kasvuprosessia. Sillä yksi on varma, äitiyteen ei totu yhdessä yössä vaan tähän rooliin kasvaa pikkuhiljaa.

Oivalsin, että voin olla väärässä ja kannattaa kuunnella kokeneempaa. Meidän esikoisen ollessa muutaman viikon ikäinen imetin häntä aina istualteen, myös öisin. En osannut muuta, tai en oikeastaan edes halunnut oppia. Koska kyllähän minä tiesin mikä meillä toimii. Imetystuokiot venyivät pitkiksi keskellä yötä ja istuin hereillä pimeässä huoneessa yksin ja valvoin. Itkin ja valvoin. Uuvuin. En saanut unta imetysistuntojen välissä. Tätä jatkui kunnes meidän lasten mummo joka tekee töitä vastasyntyneiden kanssa tuli kertomaan että nyt se on kuules niin, että testaamme makuulteen imettämistä. Ja me opimme. Unirytmi palautui hiljalleen. Kannatti kuunnella.

Oivalsin, että ei kannata olla liian itsepäinen. Olin joskus ennen äidiksi tulemista päättänyt, että minusta ei tule sitä äitiä joka tallustaa naapurustomme katuja väsyneenä, meikittömänä haamuna. Asetin itselleni kriteerejä. Minnekkään ei lähdetä verkkareissa tukkaa kampaamatta. Kynnys lähteä liikkeelle kasvoi. Otin paineita itselleni näinkin tyhmästä asiasta siihen pisteeseen asti, etten liian lyhyellä varoitusajalla edes lähtenyt liikkeelle vaikka mieli olisi tehnyt. Kunnes tajusin eräässä vauvamuskarissa varhain aamulla kun katselin ympärilleni, että olisi ihan ok tulla sinne verkkareissa väsyneen näköisenä. Niin näytti kaikki muutkin tekevän. Miksi en siis minäkin.

Oivalsin, ettei uhmaa kannata uhmata. Monella tavalla koen, että meidän esikoinen on ollut meidän "harjoituskappale". Poden siitä huonoa omatuntoa. Kun hänen uhmaikä alkoi en ollenkaan halunnut ymmärtää tai hyväksyä miksi hän kiukutteli. Olinhan minä lukenut uhmasta kaiken jo etukäteen mutta en ajatellut, että se osuisi meidän kohdalle. Pelkäsin aamuja, en halunnut lähteä minnekään tai aloittaa uutta leikkiä. Uhmasin takaisin. Olin ankara. "Minä olen oikeassa rakas lapseni ja sinä väärässä." Se oli typerää. Muistan vielä tänä päivänä kun silloin luin yhdestä lehdestä minulle käänteen tekevän lauseen uhmasta. "Lapsi kohdistaa uhman siihen henkilöön johon hän luottaa. Se on luottamuksen osoitus" Tämä lause muutti kaiken. Opin vihdoin monen kuukauden jälkeen hyväksymään uhman. Tilanne rauhottui ja vaikka me nyt toistamiseen olemme uhman kanssa kasvotusten, se ei ollenkaan tunnu niin pahalta.

Oivalsin, etten voi olla täydellinen kaikessa. Perheeseemme syntyi toinen pieni tyyppi. Syliäni tarvittiin enemmän kuin koskaan. Halusin samalla olla täydellinen. Asua siistissä kodissa, tehdä lapsilleni kotona tehtyä luomuruokaa, kuntoilla viisi kertaa viikossa, kirjoittaa blogia, nähdä ystäviä, suoda lapsilleni erilasia kokemuksia. Romahdin kaiken alle. En pystynyt. Sain oikealla hetkelle pelastavan ohjeen joka loksahti kohdalleen juuri silloin: "Valitse ne muutamat tärkeät asiat johon haluat panostaa. Kaikkea ei voi tehdä. Kukaan ei voi." Tein niin. Opin hyväksymään epätäydellisyyteni. Vaikka se oli kivuliasta oli se samalla myös elintärkeää.

Tässä oli muutama minun aallonpohjista äitinä. Jokaisesta on noustu ja jokaisesta vastoinkäymisesta olen oppinut jotain äitiydestä ja etenkin itsestäni..

-Såfin

2016/09/06

Koko perheen rapujuhlat

Meillä on ollut tapana järjestää rapujuhlat joka vuosi meidän mökillä. Se on kiva syy kokoontua ja istua pöydän ympärillä pitkän kaavan mukaan. Tänä vuonna meillä on tiedossa kahdet rapujuhlat joista toiset vietettiin viime viikonloppuna. Paikalla oli meidän pienen perheen lisäksi lasten kummatkin isovanhemmat ja minun siskot perheineen. Rapupöydässämme istui siis kaikki vauvasta vaariin. (kirjaimellisesti) Tykkään rapujuhlista monesta eri syystä. Yksi niistä on se, että nämä juhlat ovat ihanan värikkäät ja ensimmäisiä juhlia johon ehdottomasti kuuluu erilaiset valot ja kynttilät. Me viritämme yleensä syksyllä näitä juhlia varten valtavan teltan meidän mökkimme terassille jonka metallirunkoiseen kattoon kiinnitämme erivärisiä valoja ja pöydälle sytytämme kynttilät. Jos sää sen sallii jätämme teltan seinät kiinnittämättä ja nautimme viimeisistä illoista ulkona ennen kylmien säiden saapumista..

Tällä kertaa meillä kävi hyvä tuuri. Vaikka taivaalta välillä tihkui vettä meidän saaressa ei tuullut yhtään ja istuimme tämän seinättömän telttarakennuksen alla koko illan. Söimme kanttarellikeittoa ja rapuja ja taisi siinä jokunen iloinen laulukin tulla laulettua. Meidän lapset kuorivat (tai siis tutkiskelivat) rapuja ja esiintyivät myöhemmin omalla ekstempore-ohjelmanumerolla; laululla jonka olivat oppineet päiväkodissa. Rapujen kaverina meillä oli muutama ruokaisampi salaatti, leipää ja lämminsavulohta. Jälkkäriksi söimme vielä kakkua marjoilla ja kuorimme jäljellä olevat ravut yhteisvoimin. Illan hämärtyessä kannoimme syntikan ulos ja musisointi jatkui iltamyöhään. Lapset tanssahtivat musiikin tahtiin ja nautti saamastaan huomiosta. Kun pöytä oli siistitty oli saunomisen ja paljuilun vuoro. Ihana ilta, ihanien tyyppien kanssa.

Minkälaisiin rapujuhliin sinä olet osallistunut?

-Såfin 

2016/09/05

Mitä tekisi puolukoista?

Meillä on pieni positiivinen ongelma. Meidän perheen isi-ihminen osti kesän alussa kaksi 10 litran "tavoiteämpäriä". Ne oli tarkoitus täyttää marjoilla kesän loppuun mennessä. Olemme toki poimineet mustikoita pienempiin rasioihin pitkin kesää, mutta nyt pistettiin viime viikonloppuna hihat heilumaan oikein kunnolla. Kaivoimme esille ämpärit ja poimimme lähimetsät meidän mökin ympäristössä aivan tyhjäksi. Täytimme kuin täytimmekin meidän tavoiteämpärit. Jee. Toiseen ämpäriin keräsimme 10 litraa puolukoita ja toiseen 10 litraa mustikoita. Olimme innoissamme ja hieman jopa ylpeitä tästä marjasaaliista. Ja sitten tulimme kotiin ja tajusimme, että 20 litraa marjoja vie törkeesti aika paljon tilaa. Hahaa.. Siitä syntyi sitten pieni positiivinen ongelma. 

Meillä on tänä iltana edessä pieni projekti. Marjojen putsaus ja niiden kohtalon sinetöiminen. Mitä näistä marjoista tekisi? Mustikat meillä kuluu varmasti ihan sellaisenaan, piiraissa, smoothieissa jne. mutta puolukoista pitäisi loihtia jotain hyvää. Keitän osasta hilloa ja ehkä myös vispipuuroa. Nyt kaipaisin kuitenkin vinkkejä...

Mitä muuta valtavasta määrästä puolukoita voisi tehdä?

-Såfin 

2016/09/03

Seikkailu veden alla

Saimme meidän 5-vuotiaan kanssa kutsun* erittäin jännittävään Veden alla-näytelmään jossa seikkailtiin veden maailmassa sekä maan päällä, että syvällä veden pinnan alla pimeissä vesissä. Näytelmä oli Teatteri Tuikkeen esittämä ja se oli ehdottomasti sopiva ihan myös perheen pienimmille. Katsomossa sai kivasti istua rennosti valtavien tyynyjen ja mattojen päällä ja pienille lapsille oli tällä tavalla annettu hyvin tilaa "levottomille jaloille". Hihii.. Me uskaltauduimme ihan ensimmäiseen tyynyriiviin istumaan ja kun sateen ropina täytti äänellään teatterisalin alkoi jännittävä seikkailu veden maailmaan..

Saimme seurata sadetakkisen tytön seikkailuja ja opimme miten vesi käyttäytyy maan päällä ja miten eri ihmiset reagoivat sateessa. Jotkut hyppivät vesilätäköissä ja jotkut taas suojautuvat sateelta hienosti sateenvarjojen alle. Seikkailu jatkui veden alle jossa pääsimme näkemään erilaisia kaloja leikeissään. Pääsimme lopulta ihan sinne pikipimeään veteen asti. Syvälle, syvälle merten pohjalle. Valot sammuivat ja yleisöön liiteli hohtavia maneetteja. Pienet katsojat huokasivat ihmetystään ja katseli suurilla silmillä näytelmää. Hetken päästä hohtavat syvävesikalat valoineen temppuilivat salissa yleisön seassa. Tarinassa näytettiin samalla myös miten roskaaminen ja saastuttaminen vaikuttaa vesiin ja sen kaloihin. Jännittävä ja opettavainen seikkailu. Me tykkäsimme!

Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Veden alla-näytelmää. Esityksiä on seuraavina ajankohtina: 3.9. klo: 15.00, 8.9. klo 18.00, 10.9. klo: 15.00, 11.9. klo: 15.00, 17.9. klo: 15.00 ja 18.9. klo: 15.00. Esityksen kesto oli n. 40 minuuttia.

-Såfin

*Liput saatu blogin kautta

2016/09/02

Uunissa tehdyt porkkanasipsit

Meillä on takapihallamme kasvimaa. Tai oikeastaan sellainen koko varaston seinän mittainen valtava istutuslaatikko. Citykasvimaa. Siihen istutimme alkukesästä salaattia, herneitä, porkkanoita ja muita kesäherkkuja. Herneet söimme jo aikoja sitten ja salaattia saamme edelleen jokaisen aterian kaveriksi. Nyt ajattelimme vihdoin nostaa myös loput meidän kasvattamista porkkanoista. Porkkana on ihan hyvä sellaisenaan mutta kaipasimme jotain uutta. Ajattelimme siksi perjantaiprojektiksi toteuttaa meidän versio porkkanasipseistä ja samalla teeskennellä, että ne olisi edes vähän terveellisimpiä kuin tavalliset perunalastut.. Hihii..

Porkkanasipsit uunissa
Porkkanoita
Öljyä
Sormisuolaa
Maizenaa
Dipiksi esim. avocadotahna, hummusta tai kermaviilipohjaista maustedippiä.

Tee näin: Kuori ja viipaloi porkkanat ohuiksi siivuiksi. Mitä ohuempia siivuja, sen parempi. (Itse käytin hieman tylsää juustohöylää).  Liota viipaleet n. 1 tunnin verran vedessä jossa on teelusikalleinen Maizenaa. Esilämmitä uuni 225 asteeseen. Kuivaa porkkanasiivut paperilla tai pyyhkeellä kuivaksi. Pyöräytä porkkanasiivut oliiviöljyssä ja levitä uuniritilälle. Paista porkkanasiivut 13-14 minuuttia uunissa keksitasolla. Vinkki: laita uunipelti ritilän alle keräämään  porkkanoista tippuvan nesteen. Ole tarkkana kellonajan kanssa. Porkkanat palaa helposti, mutta liian lyhyeksi jäänyt paistoaika jättää lastut pehmeiksi. Meidän paksuimmat viipaleet jäivät hieman pehmeiksi 13 minuutin paistoajan jälkeen, mutta ohuet oli jo rapsakat. Ripottele lopuksi suolaa lastujen päälle.. Nam.

Ihanaa viikonloppua kaikille.

-Såfin

2016/09/01

Oikea- vai vasenkätinen?

Oletko sinä joskus miettinyt sitä minkä kätinen lapsesi tulee olemaan isona? Me olemme. Pienellä lapsellahan ei vielä ole selkeää preferenssiä kumpaankaan "kätisyyteen". Meillä piirrustukset on hienosti tehty ihan kummalla kädellä vaan. Heiluteltu kahta kynää paperin yläpuolella. (jotkut kutsuisi sitä sottaamiseksi. Hahaa..) Mutta kun taidot kehittyvät, toinen käsi erikoistuu hienomotoriikkaan ja lapsi käyttää tätä kättä jatkossa tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Meidän poikien ollessa pieniä emme ole mitenkään erikoisesti kannustanut jomman kumman käden käyttämiseen. Lusikka on ojennettu lapsen eteen ja lapsi tarttuu siihen sitten valitsemallaan kädellä. Meillä tämä käsi oli alkuun usein vasen.. 

Muutamia vuosia sitten meillä käytettiin ennemminkin satunnaisesti oikeaa kättä ja pääosin vasempaa. Kului vähän aikaa ja taas käytettiin kumpaakin kättä. Hetken aikaa täällä oltiin siis sujuvasti molempikätisiä. Tämän jälkeen en ole kiinnittänyt tähän juurikaan huomiota. Koska, noh.. ei kai sillä niin väliä ole - kunhan lapsi osaa toimia itsenäisesti. Eilen havahduin taas tähän asiaan kun yhtäkkiä huomasin, että hän ei osaakaan enää käyttää vasenta yhtä taitavasti kuin oikeaa. Oikeasta kädestä on tullut se tärkeämpi. Näyttää siis siltä, että kaiken tämän ajan jälkeen hänestä tuli kuitenkin oikeakätinen. Vasen, sekä-että ja lopulta oikea käsi. Tosi selkeää. Hahaa..

Ollaanko teidän perheessä oikea- tai vasenkätisiä ja onko tämä vaihdellut lapsen ollessa pieni?

-Såfin