2016/04/03

Pieni mies rinteessä

Tiedän, että nyt on aika myöhäistä puhua laskettelemisesta ja muusta talvipuuhasta kun ensimmäisen kukkaset jo puskevat maan läpi tuomaan väriä kevääseen. Päätin silti kirjoittaa meidän 4-vuotiaan laskettelemisesta ja hänen oppikäyrästään, sillä onhan tämä iso juttu!! Me vietimme juuri viikon verran laskettelukeskuksessa Åressa ja olimme tietenkin melkein joka päivä sukset jalassa treenaamassa taitojamme rinteessä. 

Olimme ostaneet ihan täysin uudet laskettelusukset ja monot meidän 4-vuotiaalle. Tällainen sijoitus tietenkin vähän jännitti, sillä emme voineet etukäteen tietää pitääköhän edes laskettelemisesta. Samalla päätimme, että hänen pyöräilykypärä ja muut ulkovarusteet saivat kelvata näin alkuun ja jos hän sitten innostuu hiihtokeskuselämästä niin hankimme muut varusteet myöhemmin. Olimme kuulleet opetteluvaljaista paljon hyvää ja vielä päivää ennen reissulle lähtemistä lähdimme ostoksille hankkimaan lantion ympärille kiinnitettävän hihnan jottei "opettajan" tarvitse olla kumarassa koko laskun ajan.. 

Meidän isimies joka normaalisti laskee laudalla päätti nyt 15 vuoden tauon jälkeen lasketella suksilla, sillä niillä oli huomattavasti paljon helpompi opetella toista laskemaan. Ensimmäisenä päivänä meidän 4-vuotias treenasi pikkuisten mäessä ja oppi kulkemaan telaketju hississä itse. Hän oli heti alusta yllättävän rohkea ja halusi laskea itse (syöksylaskua) mäkeä alas. Häntä ärsytti lähinnä ne hetket kun piti jarruttaa mäessä kun yksi äiti halusi ottaa kuvia hänestä. Hahaa.. Vaikka hän ei kovin pitkään jaksanut kerralla laskea niin hän palasi aina seuraavana päivänä yhtä reippaasti mäkeen, oppi kääntymään, kulkemaan nappulahissillä ja (välillä) jarruttamaan ja viimeisenä päivänä hän sitten oli jo isojen ihmisten mäessä.. Apua. On tämä hurjaa!!

Milloin teidän lapsoset ovat olleet ensimmäistä kertaa rinteessä?

-Såfin

5 kommenttia:

  1. Oi niin ihana ja reipas laskettelija! <3

    VastaaPoista
  2. Vautsi! Ihanan reipas laksettelija <3
    Meidän lapset on olleet aika eri-ikäisinä ekat kerrat mäessä , mutta siinä 3-6vee on nää isoimmat olleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, hieman yllytyshullu ehkä.. <3 Jep. Luulen, että aikalailla riippuu lapsesta milloin tämä lähtee luonnistumaan. En esim. usko, että meidän esikoinen olisi uskaltanut viime vuonna lähteä tähän touhuun.. :)

      Poista
  3. Ihana laskettelija♥ Meillä lapsilla on hinkua mäkeen, mutta miestä ei kiinnosta ja itse vannoin teininä aivotärähdyksen jälkeen (mitä sitä laudalla harjoittelemaan ennen kunnon mäkeen menoa) etten enää rinteeseen mene. Saavat siis lapsoset odottaa vielä vuosia, että pääsevät omin lupineen harjoittelemaan :D

    VastaaPoista