2016/08/22

Perheseikkailu Tampereen Vapriikkiin

Meidän kesämökki sijaitsee Tampereen lähellä Näsijärvessä, saaressa. Ajamme usein Tampereen läpi matkalla mökki-saareen mutta harvoin pysähdymme pidemmäksi aikaa esimerkiksi museoon tai kauppoihin. Tällä kertaa teimme kuitenkin poikkeuksen. Päätimme viettää päivän Tampereen keskustassa lasten kanssa. Yksi suunnitelluista pysähdyksistä oli Vapriikki, jossa minä en itse koskaan ollut vielä vieraillut puhumattakaan meidän lapsista. Vapriikki on museokeskus jossa on erilaisia näyttelyitä: osa pysyviä ja osa vaihtuvia. Meitä kiinnosti erityisesti Nukkenäyttely, Jääkiekkomuseo ja tietenkin Jääkausinäyttely.


Meidän pojat olivat innostuneella tuulleella kun saavuimme paikalle. Onneksi katseltavaa oli PALJON sillä he juoksivat paikasta toiseen ja olivat nopeasti tutkimassa nähtävyyksiä. Aina ei kuitenkaan voi ennakoida mikä lapsia kiinnostaa eniten. Heidän lemppareiksi valikoitui nukkenäyttely jossa myös oli pieni leikkimökki jossa sai tehdä ruokaa, hoitaa pihaa ja muuten vain temmeltää. Lisäksi jääkiekkomuseon simulaattori oli myös todella kovassa suosiossa. Meinasi jo tulla hieman kilpailu kenen vuoro oli lämätä seuraavaksi. Hihii.. Meidät yllätti kuitenkin erityisesti se miten kiinnostuneita lapset olivat sota-ajan museosta. Meillä ei usein kotona olla puhuttu sodasta. Nyt kuitenkin saimme oivan tilaisuuden puhua vakavista asioista ja museo auttoi havainnollistamaan sen miltä sota-aikana täällä Suomessa on näyttänyt.

Kaikin puolin vierailemisen arvoinen paikka sekä isoille että vähän pienemmillekin vieraille..!

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa mukavalle paikalle! Meillä isompi pojista varmaan majoittuisi tuohon simulaattoriin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo simulaattori oli kyllä ihan huippu ja onneksi museossa ei ollut kovin paljon tunkua, niin saimme viettää rauhassa aikaa lämäyskopissa.. Hihii.. :)

      Poista