Vanhankaupunginkosken kalapolulla

Joskus voi tulla sellainen olo, että on pakko päästä ulos. Pois neljän seinän sisältä. Niin kävi minulle eilen aamulla kun olimme kahden 5-vuotis synttärikutsujen välissä. Siivoamassa pois edellistä juhlaa ja kattamassa esille seuraavaa. Ei siis, etten tykkäisi juhlista. Rakastan niitä. Mutta ulkona paistoi aurinko ja meillä oli pienenpieni rako aikataulussa. Ajattelin, että me kaikki olisimme parempaa seuraa vierailemme jos saisimme pienen tauon hattarakoneen tahriman lattian siivoamisesta ja uusien ruokien kokkailuista. Nappasimme siis nopeasti lasten polkupyörät takakonttiin ja suuntasimme automme kohti lähintä merenrantaa. Pysäytimme automme paikkaan jossa emme aiemmin olleet käyneet lasten kanssa, nimittäin Vanhankaupunginkosken (joo se kirjoitetaan yhteen) Kalapolulle Arabianrannan tuntumassa.. 

Voi vitsi mikä paikka. Kosken huminaa, vanhoja konkarikalastajia rannat täynnä, rakkauslukkoja, iloisia ulkoilijoita, museoita, vanha sähkölaitos, valokuvaajia, patsaita, vettä, maaginen valo vanhoissa puissa, pihlajanmarjat. Henki kulkee taas. Lapset nauttivat ympäristöstä. Tutkivat kalapatsaita, kalatauluja ja ihmettelevät koskessa valuvaa vettä. Paikka on jotenkin maaginen. Pyöräilimme ja kävelimme reilun tunnin näissä ihanissa maisemissa. Retkemme päättyi lounaspaikkaan jossa söimme ihanaa kermaista lohikeittoa. Nyt olimme ladanneet akkuja juuri sopivasti seuraavaa juhlaa varten..

Minne sinä menet hengittämään?

-Såfin

PS. Huomenna on luvassa meidän 5-vuotiaan superhauskoista synttäreistä oikein kunnon kuvapläjäys!