Voiko olla liian ankara äiti? Olenko minä liian ankara lapsilleni? Tulin tässä pohtineeksi ominaisuuksiani ätinä ja yksi asia joka nousi mieleeni oli ankaruus. Olen lapsilleni joskus ankara. Joskus ehkä liian ankara. Vaadin heiltä paljon, pyydän, esitän toiveita ja odotan, että he käyttäytyvät meidän kodissa ja sen ulkopuolella sääntöjen mukaisesti. Joskus olen myös ehdoton, on asioita joista en neuvottele. Kuulostaa hirveältä. Samalla kun nämä ovat osa luonnettani ja asioita joita voisin työstää toiseen suuntaan koen kuitenkin, että tietty ankaruus on välttämättömyys ja tärkeä osa hyvää vanhemmuutta. Kolikolla on myös kääntöpuoli. Ilman sääntöjä ja normeja lasta ei voi kasvattaa.
Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat huomaan, että ajattelen kriittisesti toimintatapojani ja kasvatusmenetelmiäni. Se on varma, että olen ja tulen aina olemaan ankara ja ehdoton tietyissä asioissa. Näihin lukeutuvat mm. kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ja tai tilanteet jossa lapsi satuttaa toista lasta tahallaan. Sellaista en hyväksy. Olen myös ankara tilanteissa kun olen kieltänyt jotain, mutta kieltoa ei uskota. Ei on ei. Sitten on taas tilanteita joissa voisin kuvitella toimivani hieman vapaammin. Olla ohjaamatta liikaa ja antaa lasten itse ratkaista ongelma - voisin yrittää olla puuttumatta tilanteisiin. Voisin antaa heidän syödä välillä vapaammin tai sotkea huonettaan enemmän - voisin "höllätä" vähän.
Tiedostan sen, että minussa asuu sellainen tyyppi joka haluaa kontrolloida kaikkea. Haluan päättää, tietää kaiken ja olla se joka ohjailee kaikkea toimintaa. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat minun pitää kuitenkin antaa heille enemmän päätäntävaltaa, enemmän tilaa kehittyä omaan suuntaan eikä siihen suuntaan mihin minä haluaisin heidän kehittyvän. Ajatus tuntuu aika pelottavalta. En olekaan aina heidän apuna ja tukena.
Kauhun tasapaino.
-Såfin
Joskus mietin samaa, että oonko liian ankara. Mutta toisaalta eikö sitä sanota, että rajat on rakkautta lasta kohtaan. Toki yritän joustaakin, mutta joissakin asioissa olen aika ehdoton.
VastaaPoistaYritän samoin kuin sinä ajatella että tiettyyn pisteeseen asti teen tätä rakkaudesta! Se helpottaa vähän ns. "huonoa omatuntoa" jota kyllä useasti poden tästä asiasta. <3
PoistaMä sain kerran äitienpäiväkortin jossa luki kissan kokoisin, hatarin kirjaimin: äiti on ankara :D Koko kortissa ei lukenut mitään muuta ominaisuutta. Olin lapseni silmissä vain ankara. Pidän siis tiukasti sovituista säännöistä kiinni ja lapsi oli itse kokenut sen hyvänä asiana! Tietty ankaruus on siis vain hyväksi lapselle, kunhan muistaa ettei kaikkea pidä kieltää :)
VastaaPoistaHihii.. Tavallaan suloista, että saa tuollaista palautetta äitienpäiväkortissa! <3 Ensinäkemältä tietysti ehkä vähän hämmentävää. Linkitän itse ankaruuden siihen, että yritän olla mahdollisimman oikeudenmukainen. Eli ehkä ankaruus siinä mielessä on hyvä asia lasten silmissä! kaikkia kohdellaan samalla tavalla ja kaikilla on samat säännöt :)
PoistaVälillä mietin itsekkin olenko liian ankara mutta samalla kyllä tiedostan että en ole. Tietyt asiat vaan on niin kuin ne on, kuten juurikin omaan ja muiden turvallisuuteen liittyvät asiat sekä käytöstavat. Meillä kyllä hömpötetään ja lasten leikki ei aina ole niin kovin hillittyä :D mutta niin kauan kun kaikilla on kivaa eikä mitään tuhota niin antaa palaa :) Ajattelen sen niin että mieluummin väännän nyt rautalangasta ja yritän istuttaa nämä asiat selkärankaan kuin että sitten muutaman vuoden päästä nostan kädet pystyyn "ei auta, pilalle meni" ;D
VastaaPoistaTuo on kyllä niin totta. On parempi pysytellä nyt tiukkana tietyissä asioissa kun se, että tajuaa muutaman vuoden päästä olleensa liian kiltti ja sitten on liian myöhäistä korjata tilannetta. <3 Minulla on kuitenkin tällä saralla paljon opittavaa ja siksi katson yleensä kadehtivasti niitä vanhempia jotka pystyvät katsomaan lapsiaan sivusta sekaantumatta leikkeihin.
Poista