Haluan olla yksin

Näin äitinä olen aina ollut tietoinen siitä, että jokainen perhe kohtaa erilaisia vaiheita lapsen kasvaessa. Nämä vaiheet kuuluvat lapsen tavalliseen kehitykseen. Joitain vaiheita olen odottanut enemmän kuin toisia. Suurimmilta nämä vaiheet tuntuvat ehkä ensimmäisen lapsen kanssa. Silloin kamppailee itse samaan aikaan myös omien (uusien) tunteiden kanssa ja pohtii miten itse reagoisi erilaisiin tilanteisiin. Lisäksi pitäisi myös varmistua siitä, että kummallakin vanhemmalla on sama lähestyminen ja mielipide siitä miten lasta kohdataan erilaisissa vaiheissa hänen kehittymistään. Se ei aina ole helppoa. Meillä alkoi muutama kuukausi sitten taas uusi tällainen vaihe. Aiemmin niin riippuvainen lapsi muuttuikin yhtäkkiä itsenäiseksi, voimakastahtoiseksi ja tilaa kaipaavaksi yksilöksi. Toisin kuin ennen hän haluaa nykyään olla myös ihan yksin..

Olemme kyllä osanneet odottaa, että tällainen vaihe tulee eteen jossain vaiheessa mutta emme odottaneet sitä saapuvaksi ihan näin aikaisin. Hänellä on selkä tarve omiin leikkeihin, haluaa selailla kirjoja yksin tai vaikka uppoutua piirtämiseen hetkeksi ihan rauhassa ilman meitä vanhempia ja ilman häiritsevää pikkuveljeä. Illallakin hän haluaisi nukahtaa kaikessa hiljaisuudessa, ilman että pikkuveli hääräisi ja järjestäisi pehmoleluja siinä alemmassa sängyssä. Toive omasta huoneesta on myös herännyt. Edes äidin tai isän syli ei kelpaa samalla tavalla kuin aiemmin. Hän ei myönnä kaipaavansa lohduttamista tai halua kuulla kannustussanoja kuten aiemmin. Hän on iso poika, johon ei satu vaikka kompastuisi.

Olemme tietoisesti yrittäneet järjestää hänelle omaa aikaa ja tilaa. Jätämme hänet rauhaan kun hän sitä pyytää. Yhtälailla kuin me aikuisetkin välillä kaipaamme tilaa ja hiljaisuutta niin hän myös tarvitsee sitä ajoittain. Ymmärrän tämän enemmän kuin hyvin. Ajatus on kuitenkin helpompi kuin se käytäntö. Suurin haaste tässä on miten hämäisimme pikkuveljeä joka niin ihannoi ja haluaisi olla isoveljensä kanssa kokoajan. Hän ei tahdo ymmärtää miksi ei juuri nyt voisi rakentaa yhdessä legoilla tai ajaa rallia kilpaa. Yksinolemisen tarve kumpuaa kuitenkin siitä, että täytyy saada rauhoittua, keskittyä ja luoda jotain omaa. Se on tärkeä osa kehittymistä. Sylistä tai silityksistä ei kuitenkaan olla luopumassa, sillä vaikka hän viestisi muuta niin lapsi kaipaa kuitenkin lohduttamista ja läheisyyttä.

Onko tällainen vaihe tuttu ja miten olette toimineet?

-Såfin