2017/04/13

Elämäni kriisit

Jokaisen elämässä on aallonpohjia. On hetkiä jolloin ei tunnista itseään siinä roolissa johon on ajautunut. On hetkiä jolloin pitäisi tehdä suuria päätöksiä mutta ei tiedä mihin suuntaan liikkuisi. On hetkiä jolloin luulisi kaiken olevan hyvin koska kaikki asiat ovat juuri sellaisia kuin aina ovat olleet, mutta oikeastaan mikään ei enää tunnu hyvältä. Olen kokenut nämä kaikki. On hämmentävää myöntää tämä, sillä koen olevani energinen ja lähtökohtaisesti positiivinen ihminen. Kriiseihin olen ajautunut aina silloin kun minulla on ollut aikaa pohtia elämää ja sen suuntaa. Ne ovat olleet hetkiä kun jokin aikakausi on päättynyt ja olen pysähtynyt mietiimään mitä elämältä toivoisin seuraavaksi.

Ensimmäisen suuremman kriisini koin kun valmistuin koulusta. Siihen asti minulla oli ollut tarkka suunnitelma, aikataulu ja selkeä maaliviiva jota kohti tähtäsin. Jäljelle jäi tutkintotodistus ja roppakaupalla hauskoja muistoja opiskeluajoista. All good things must come to an end - niin sanotaan. Näin kävi myös silloin. Yhtäkkiä minulla oli valtavasti ylimääräistä aikaa kun iltaisin töiden jälkeen ei enää tarvinnutkaan lukea tenttiin. Pyörin ympyrää ilman suunnitelmaa. Olin hetken aikaa melkein masentunut se tuore tutkintopaperi kädessä. Tarvitsin suunnan. Onneksi se löytyi läheltä sillä hetken päästä minulla oli sormus nimettömässä ja olin täydessä touhussa suunnittelemassa häitä ja haaveet yhteisestä perheestä heräsi.

Toisen kriisin kohtasin sillä hetkellä kun tulin äidiksi. Enää en itse ollut enää itselleni se tärkein henkilö. Sen roolin otti joku toinen. Joku toinen josta tunsin ääretöntä vastuuta. Koin syylisyyttä kun olin hänestä erossa ja sanoin kuvaamatonta rakkautta. Tämä toinen henkilö määräsi yhtäkkiä miten ja milloin meidän talossa nukutaan ja syödään. Hukutin itseni riittämättömyyden tunteisiin ja koin kaiken pirstaloituvan. En tarkoita lainkaan sitä, ettenkö olisi ollut onnellinen lapsista, mutta se oma minuuteni oli täysin hukassa. Olin vain äiti. Osittain suoritin ja toteutin projektia jonka tavoitteena on pitää lapsi hengissä ja onnellisena piittaamatta itsestäni. Vuoden jälkeen palasin töihin ja aloin jälleen tehdä asioita jotka olivat vain niitä minun omia juttuja. Aloin löytämään itseni jälleen.

Kolmas kriisi oli ehkä vaikein ja eniten määrittelemätön. En edes itse huomannut sitä ensin, mutta näin jälkikäteen voin nähdä tilanteen selkeästi. Viime loppukesästä ja syksystä kadotin tunteeni, ehkä jonkun määritelmän mukaan olin siellä aallonpohjalla. En ollut iloinen tai surullinen. Suoritin vain. Nyt myöhemmin ymmärrän mistä kriisi johtui. Olin tehnyt kaikki asiat joista nuorena haaveilin. Listallani ei ollut enää mitään jäljellä. Olin kouluttautunut, löytänyt hyvän työpaikan, mennyt naimisiin, ostanut talon ja perustanut perheen. Olimme lopulta selvisinneet pienlapsi ajasta ja nyt olisi sitten loppuelämä jäljellä. Tunteettomuus ja turhautumisen tunteet väistyivät pala palalta vuodenvaihteen jälkeen ja pikkuhiljaa olen alkanut muodostamaan haaveita myös "loppuelämälle" johon nyt ainakin toistaiseksi liittyy urahaaveita, täydennysopiskelua, rakennusprojektia ja perheen kanssa koettuja elämyksiä.

Katsoessa tätä kaikkea näin jälkikäteen voin vain todeta, että taidan olla todella projektihenkinen. Tarvitsen projekteja ja merkityksellisiä tulevaisuuden suunnitelmia pysyäkseni iloisena ja positiivisena.

-Såfin

7 kommenttia:

  1. Mä oon vähän samantyylinen ihminen. Tarvitsen jotain saavutettavaa jotta pysyn vireessä. Aina olisi oltava jotain jonka eteen tehdä töitä. Itse koin loppu syksystä jonkinlaisen loppuunpalamisen,kun vaadin liikoja. Se että oppi ottamaan asiat vähän kevyemmin helpotti paljon 😊 Miten teiän rakennusprojekti etenee! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten hienoa, että olet oppinut ottamaan asiat kevyemmin ja rennommin. Tuollaisen oivaltamisen voi tehdä vain itsetutkiskelun kautta. Mutta vaikka pitää olla varovainen, ettei pala loppuun on silti tärkeää, että on asioita joita tavoittelee ja lopulta saavuttaa. Tietenkin ilman, että se tuntuu suorittamiselta. <3

      Poista
  2. Tunnistan myös tuon, että pitää olla jotain suunnitteilla. Itse teen yleensä semmoisia lyhyen tähtäimen suunnitelmia niiden suurten, elämää mullistavien suunnitelmien lisäksi niin pysyy järjissään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä tapa jäsennellä elämää. Pitää olla välitavoitteita ja niitä suurempia visioita ja linjauksia elämässä. Jos aina vain miettii niitä suuria asioita niin se voi olla melkoisen ylivoimaista <3

      Poista
  3. Mä taidan kans olla vähän samanlainen. On aina helpompi pysyä vireessä, jos on jokin selkeä tavoite mitä kohti kulkee - samalla voin todeta, että olen paremmassa tasapainossa henkisesti kunhan minulla on koko ajan pientä painetta jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että voit samaistua ja että ole löytänyt itsestäsi sen piirteen jolla pidät itsesi liikkeellä. Pieni paine on kyllä hyvästä, siihen yhdyn. Eli eikun tekemään suunnitelmia ja määrittelemään elämän tavoitteita.. :)

      Poista
  4. Jollain tavalla ymmärrän sua♥ Meillä mies myös kaipaa elämäänsä projekteja pysyäkseen vireessä ja itse olin ennen ihan samanlainen. Tai en tiedä, ehkä olen jollain tasolla vieläkin :D

    VastaaPoista