Uusi roolini äitinä

Olin tässä muutama päivä sitten ulkoilemassa serkkuni kanssa pururadalla. Hengittämässä, nauttimassa aikuisesta juttuseurasta ja antamassa tilaa luonnolle. Terapiaa keholle ja mielelle. Siinä keskustellessamme äitiyden moninaisuudesta ymmärsin olevani aikamoisessa taitospisteessä oman äitiyteni kanssa. Sen sijaan, että olisin se lohduttava syli jonka luokse tullaan itkemään, olen se kenen kanssa palloitellaan ideoita, vahvistetaan omaa minuutta ja mietitään tulevaisuutta. En ole enää kahden taaperon äiti, vaan kodissamme asuu yhtäkkiä myös tyyppi joka on kasvanut niin isoksi, että hän jo ajattelee ja ennakoi päätöksiään, väittelee puolustaakseen omaa kantaa ja kyseenalaistaa minun kertomia asioita. Tämä uusi roolini äitinä on vaatinut paljon kasvamista myös minussa. Tässä talossa kasvatetaan lasten lisäksi myös vanhempia. Vanhemmuuteen pitää oppia..

Olen monta kertaa joutunut pysähtymään hämmästelemään tilannetta. Ei ole kerta eikä toinen kun minua on näpäytetty muistamaan, ettei lapseni ole enää niin pieniä kuin kuvittelen. Lapsimessuilla vaistomaisesti hoputtaessani lapsia eteenpäin seuraavaa kojua kohden sain kuulla kunniani. "Äiti, eikö täällä saa olla kiinnostunut mistään kun kokoajan pitää siirtyä eteenpäin". Aivan oikein. Osuit naulan kantaan. Minun pitää oppia antamaan lapsilleni enemmän päätösvaltaa ja tilaa olla omia yksilöitä. Mahdollisuus olla kiinnostunut eri asioista kuin minä. Pyöräillessä meidän vanhemman pojan kanssa huomaan myös hänen tarkoituksella katoavan metsäpolulla mutkan taakse näkymättömiin. Hän koettelee rajojaan. Hän miettii olenko vielä hänen perässä vaikka hän ei näe minua. Sillä hetkellä haluaisin sanoa hänelle, että tulen aina olemaan täällä vaikka et näe minua. Tulen aina olemaan täällä seuraavan mutkan takana, lähellä mutta riittävän kaukana.

Jottei mikään jäisi epäselväksi niin sanottakoon vielä, että tykkään tästä uudesta äiti-roolistani todella paljon. Siihen kasvaminen vie kuitenkin energiaa ja tiedostan, että edessä on väittelyjä, argumentointia ja keskusteluja joihin en ole vielä valmis. Puhumattakaan luopumisesta ja etäisyyden kasvattamisesta. Kukaan ei kuitenkaan ole valmis syntyessään ja niin yritän myös tässä asiassa olla itselleni armollinen. Äitiys on ihmeellinen asia ja luulen nyt uskaltavani ottaa taipaleellani seuraavan askeleen. Uskallan olla isomman lapsen äiti.

-Såfin