Kyky nähdä sateenkaaria

Yhtenä aamuna kun heräsimme näimme kodissamme valoilmiön. Meidän ulkoven pienestä ikkunasta heijastui portaikkoseinään kaunis saateenkaari. Aikuisena minä olisin kävellyt valoilmiön ohi silmät unihiekassa ja jatkanut suoraan kahvinkeittimen luokse keittiöön. Niin teen joka aamu sen enempää miettimättä. Saateenkaaria tai ei. Vieressäni kulki kuitenkin tänä aamuna meidän 3-vuotias. Hän jonka silmät näkevät maailman kaikki ihmeellisyydet. Hän jonka mieli ei tunnista vain maailman 7 ihmettä vaan niitä on vähintään 2000. Hän joka haluaa koskea valoon, ihmetellä mistä se tulee, mihin se heijastuu ja huvittuu sen kaikista väreistä. Sillä hetkellä näin sen hänessä mikä minussa jo kauan sitten on sammunut. Se uteliaisuus tavallisia asioita kohtaan. Kyky nähdä arkinen asia uudessa valossa. Se into, riemu ja mietteliäisyys.

Milloin minä olen viimeksi miettinyt heijastumaa ikkunasta? Siitä on aikaa. Lasten kautta on ihanaa palauttaa mieleen nämä hetket ja hukassa oleva into ja uteliaisuus. Ihmetellä valoa ja sen värejä. Miettiä miksi valo ottaa eri muodon riippuen siitä mihin pintaan se heijastuu. Laskea kuinka monta väriä sateenkaaresta osaa erottaa. Siinä hän asettautui valon eteen ja ihmetteli miten sateenkaari heijastu hänen vatsan päällä. Hän nostaa paitaa ja sanoo "napa". Kikatus. Kyllä se heijastuu siihenkin. Pieni sateenkaari viihdytti meidän pienokaista pitkän aikaa. Minä vain istuin ja katsoin häntä. Ihmettelin hänen innostumista ja herkistyin. Toivoin sillä hetkellä, että hän onnistuisi säilyttämään aikuisikään asti juuri tuon näkemäni innon ja kiinnostuksen maailmaa kohtaan..

Palautetaan mekin mieleemme kyvyn nähdä saateenkaaria <3

-Såfin