2017/07/01

Karkkipäivä on peruttu

Meidän perheessä on jo monta vuotta säntillisesti harrastettu karkkipäiviä. Lapset ovat lauantaisin saaneet valita pienen herkun ruokakaupasta meidän koko perheen uimaharrastuksen jälkeen. Tämä on ollut helppo tapa opettaa lapsille, että hyvää pitää odottaa eikä joka päivä voi herkutella. Ankaria emme kuitenkaan ole olleet, sillä aina kun olemme synttäreillä, juhlissa tai jossain hieman arjesta poikkeavassa tapahtumassa olemme antaneet lasten herkutella jos siis herkkuja on ollut tarjolla. Emme halua, että lapsemme olisivat jotenkin ulkopuolella silloin kun muut herkuttelevat. Onneksi arkena olemme pysytelleet aika tiukkana tämän säännön kanssa. Itsekin pyrin välttämään sokeria kaikissa sen muodoissa arkiviikolla ja samallahan lapsetkin sitten ovat "joutuneet" totuttelemaan tähän ruokavalioon. Nyt kesällä tunnen kuitenkin sen hiipivän. Meitä ympäröi jälleen sokerihurrikaani jota vastaan on melkein mahdoton taistella. Eilen julistin lapsille karkkipäivän olevan peruttu, eikä meidän lapset olleet julistuksesta kovin innoissaan kunnes kerroin siihen syyn.. 

Kesällä minusta tuntuu, että herkkuja on tarjolla joka suunnalla. En haluaisi stressata rajoittamalla lasten dieettiä ja näin ollen päätimme, että seuraavan reilun kuukauden aikana annamme heidän herkutella tavanomaista vapaammin. Satunnaiset jäätelöt, sokerimehut ja muurikkaletut vain kuuluvat kesään eikä sitä voi kieltää. Sen sijaan ylimääräisiä karkkeja ei osteta lauantaisin. Karkkipäivämme on siis peruttu. Hihii.. Tämä kokeilu jännittää hieman. Emme toki aio tuputtaa lapsille sokeria vain tämän päätöksen takia, vaan elämme tietenkin kohtuudella mutta sallivasti ja rennosti. Koska, noh.. Kesä!

Miten te herkuttelette kesällä?

-Såfin

PS. Itse aion vielä yrittää pysyä tiukkana sen aikaa kunnes oma lomani alkaa muutaman viikon päästä. Kovin luottavainen tähän omaan valintaani en kuitenkaan ole, sillä onhan kiusaus suurempi kun muu perhe herkuttelee.. katsotaan mihin tämä johtaa.. 

4 kommenttia:

  1. Huh!
    Otsikon perusteella ajattelin itelle tuota ja aloin panikoimaan! Veikkaan, että meillä iskälle karkkipäivä on tärkeämpää kuin pojalle, sitten kun hän siihen ikään tulee, että voi syödä karkkia :D

    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. :D Joo, tämä karkkipäivä on monelle "pyhä" asia jonka kanssa ei kannata pelleillä.

      Poista
  2. Kesällä on kyllä vaikka ja mitä herkkuja tarjolla ja mä hullu just rupesin herkkulakkoon. Koko heinäkuu ilman herkkuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Aika rohkea päätös! Mä en tiedä pystyisinkö omalla lomallani olla täysin herkkulakossa - mutta pidän peukkuja sulle että onnistut siinä :D

      Poista