2017/07/17

Vacation mood

Se olisi loma nyt. Just nyt. Me pidämme perheen kanssa lomamme poikkeuksellisen myöhään tänä vuonna. Alkukesä on jotenkin kulunut aivan tolkuttoman hitaasti. Olemme miettineet miksi ihmeessä valitsimme pitää lomamme vasta heinäkuun puolesta välistä eteenpäin mutta ehkä se kuitenkin säiden puolesta näytti olevan oikea päätös. Oli sää mikä tahansa niin meillä on nyt kolme viikkoa aikaa tehdä tästä kesälomasta paras loma ikinä. Perinteisesti meidän kesäloman todo-lista olisi kilometrin mittainen mutta ei tänä kesänä. Aiomme unohtaa herätyskellot ja elää auringon mukaan juuri niin kuin sinä päivänä tuntuu. Meillä on edessä rankka rakennusprojektin, talomyynnin ja eskarikuvion rytmittämä syksy ja siksi olemme päättäneet rentoutua vähän ekstraa tänä kesänä. Lääkärin määräyksestä. (no ei nyt sentään) Hahaa..

Meidän lomamme alussa pakkaamme veneemme täyteen selviytyimistarpeita ja suuntaamme itään tutkimaan rannikkoa. Tulemme yöpymään ainakin Emäsalossa, Porvoossa ja Kotkassa. Kun köydet irtoavat laiturista loma-fiilikset pääsevät valloilleen. Elämme tiivistä perhe-elämää veneessämme juuri ja juuri kymmenessä neliössä. Siihen neliömäärään mahtuu sentään vessa, keittiö ja kaksi parisänkyä johon mahdumme vallan mainoisti pikkupoikien kanssa nukkumaan. Vähän niin kuin telttaelämää merinäköalalla ja ravintolaillallisilla. Todellista vacation moodia! Veneilemisessä pitää olla malttia eikä voi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Kovassa tuulessa ei ole hauska liikkua, vaan silloin pitää keksiä vaihtoehtoista ohjelmaa ja jäädä odottamaan parempia säitä. Se tekee hyvää meille. Ei tarkkaa suunnitelmaa tai aikataulua, ihan rennosti vaan!

Palailen kertomaan meidän lomakuulumisista vielä myöhemmin. Nyt se on Sayonara!

-Såfin

7 kommenttia:

  1. Ihanaa auringontäyteistä ja rentouttavaa lomaa teille! :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan aurinkoa mutta ennen kaikkea hyvää fiilistä 😊

      Poista
  2. Ihanaa lomaa teille! Me ollaan lomailtu jo monta vuotta juhannusviikolla. Tänä vuonna miehen viikon kesäloma on vasta nyt. Minä lomailen heinäkuun. Terveisiä Pärnusta!

    VastaaPoista